Gulliverin retket

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjaa. Kari Peitsamon albumista on erillinen artikkeli. Myös vuoden 2010 elokuvasta on erillinen artikkeli.
Richard Redgraven kuvitusta Gulliverin retkiin

Gulliverin retket on Jonathan Swiftin kirjoittama, neljään osaan jaettu satiiri merimiehen haaksirikoista kummallisiin maihin. Benjamin Motte julkaisi Gulliverin retket kahdessa osassa vuonna 1726. Teoksen nimi oli englanniksi kokonaisuudessaan Travels into Several Remote Nations of the World, in Four Parts. By Lemuel Gulliver, First a Surgeon, and then a Captain of several Ships. Vuonna 1735 irlantilainen George Faulkner julkaisi Gulliverin retket alkuperäisessä muodossaan ilman Motten tekemiä lisäyksiä.

Tunnetuimmat ovat kaksi ensimmäistä osaa, joista ensimmäisessä Gulliver joutuu kääpiöihmisten asuttamalle Lilliputin saarelle ja toisessa jättiläisten maahan. Synkimmässä neljännessä osassa Swiftin ihmisviha näkyy ihmisten kuvaamisena kuvottaviksi yahoo-olennoiksi. Etenkin ensimmäisistä osista tehtyjen lasten kuvakirjojen myötä Gulliverin retket mielletään usein lastensaduksi, mutta se on alun perin tarkoitettu satiiriksi hallitsijoista, politiikasta ja ihmisluonnosta.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan ensimmäinen osa, jonka satiiri on kohdistettu whig-puoluetta kohtaan, alkaa kirjan päähenkilön ja kertojan Lemurel Gulliverin taustoittamisella ja luonnehdinnalla. Hän on nimensä veroisesti hyväntahtoinen (engl. gullible) ja rehellinen laivalääkäri. Eräällä matkalla laiva joutuu kovaan myrskyyn ja haaksirikkoutuu. Koko miehistö kuolee, Gulliveria lukuun ottamatta, joka pääsee maihin Lilliputin saarelle. Herättyään haaksirikon jälkeen Gulliver havahtuu siihen, että pituudeltaan vajaa kuusituumaiset lilliputit, jotka ovat whig-poliitikkojen ilmentäjiä, ovat sitoneet hänet. Lilliputit suhtautuvat ”jättiläiseen” aluksi epäluuloisesti ja alkavat ihmetellä, mitä hänen kanssa tulisi tehdä – hän syö enemmän ruokaa kuin lilliputit pystyvät hänelle tarjoamaan, mutta nälkäkuoleman jälkeen hänen ruhostaan tulisi haiseva terveysriski. Gulliver onnistuu saamaan lilliputtien keisarin luottamuksen puolelleen, ja vastapalveluksena hän lupaa auttaa lilliputteja maan ongelmissa. Keisari käskee Gulliveria tuhoamaan naapurimaa Blefuscun laivaston, koska blesfusculaiset uhittelevat lilliputtien maan miehittämisellä. Lilliputtien ja blefusculaisten välinen erimielisyys juontaa juurensa kysymykseen, kummasta päästä kananmuna pitäisi rikkoa. Gulliver tekee työtä käskettyä, mutta keisari nälkä kasvaa syödessä; keisari haluaakin pian orjuuttaa koko Blefuscun Gulliverin avulla, mutta tähän Gulliver ei suostu. Hieman aiemmin Gulliver oli tukahduttanut keisarin palatsia uhanneen tulipalon virtsaamalla palatsin päälle, mutta nyt Gulliverin yhteistyöhaluttomuudesta suuttunut keisari tulkitsee Gulliverin "veden heittämisen" sääntörikkomukseksi. Niinpä lilliputit alkavat suunnitella Gulliverin salamurhaa. Gulliver saa kuulla salamurhajuonesta, ja hän matkaa Blefuscuun, jonne hän oli aiemmin saanut kutsun lilliputtien rauhan solmineelta blefusculaiselta lähetystöltä. Blefusculaiset toivottavat Gulliverin tervetulleeksi ja antavat hänelle suuren laivan, jolla hän voi lähteä takaisin kotiin. Jonkin aikaa purjehdittuaan Gulliver törmää merimiehiin, jotka vievät hänet takaisin kotiin.

Toisessa osassa Gulliver lähtee laivalta pienen joukon kanssa tutkimaan erään saaren vesivarantoja. Gulliver jää muista jälkeen, kun hänen toverinsa pakenevat äkkiä paikalta jättiläismäisen ihmishahmon ilmestyttyä paikalle. Tällä kertaa Gulliver onkin joutunut jättiläisten maahan, jossa hän itse näyttää pieneltä lilliputilta. Siirtämällä kertomuksensa täysin päinvastaiseen maailmaan Swift haluaa kuvata, kuinka erilaisia ihmiset ovat moraalitajunsa puolesta. Gulliver kohtaa jättiläismaanviljelijän, joka vie hänet kotiinsa koko perheen ihmeteltäväksi. Gulliver ystävystyy perheen tyttären Glumdalclitchin kanssa, kunnes maanviljelijä vie hänet tutustumaan muualle maahan. Samalla maanviljelijä esittelee Gulliveria maanmiehilleen maksua vastaan. Lopulta maanviljelijä myy esiintymisestä uupuneen Gulliverin kuningattarelle, joka tutustuttaa Gulliverin kuninkaaseen. Kuningas ja Gulliver keskustelevat pitkiä aikoja Gulliverin maan tavoista. Kuningas ihmettelee sitä itsekkyyttä ja kapeakatseisuutta, joka englantilaisia vaivaa. Siinä missä lilliputit ovat riidanhakuisia ja moraalittomiakin olentoja, on jättiläisten moraali puolestaan erittäin korkealla, mutteivät hekään sentään täydellisiä ole. Eräänä päivänä Gulliver istuskelee rannalla pienessä kantokopassaan, kun kotka nappaa hänen kantokoppansa nokkaansa ja pudottaa sen vahingossa mereen. Myöhemmin paikalle sattumalta tulleet merimiehet noukkivat Gulliverin ylös.

Gulliver havaitsee Laputan leijuvan saaren ensimmäistä kertaa.

Kolmannessa osassa Gulliverin matka suuntautuu Levantiin, jossa kapteeni käskee häntä lähteä tutkimaan mahdollisuuksia perustaa kauppayhteys eräälle saarelle. Merirosvot pääsevät yllättämään Gulliverin ja ottavat tämän laivan haltuun. Gulliverin he laittavat ajalehtimaan avomerelle pienessä paatissa, joka vie hänet sattumalta eräälle leijuvalle saarelle, nimeltään Laputa.[huom 1] Tutustuttua saaren ihmisiin ja kuninkaaseen Gulliver panee merkille, että koko elämä saarella keskittyy taiteiden ja tieteen ympärille. Saarelaiset eivät kuitenkaan sovella tiedettä helpottaakseen ihmisen arkielämää, vaan he tutkivat sen sijaan täysin turhanpäiväisiä asioita. Eräässä Englannin Royal Societyyn viittaavassa akatemiassa esimerkiksi tutkitaan, kuinka muuttaa uloste takaisin ruoaksi. Tähtitieteilijät ovat taas valjastaneet magnetismin koko Laputan saaren liikutteluun mielenmukaisesti kaikissa kolmessa ulottuvuudessa. Gulliver käväisee vielä Balnibarbissa, Glubbdubdribin saarella ja Luggnaggissa, josta hän päätyy Japaniin ja sitä kautta Englantiin.

Neljännessä osassa Gulliver on nyt itse Barbadokselle suuntansa ottaneen laivan kapteeni. Matkalla muutamat miehistön jäsenet tulevat sairaiksi, ja Gulliver joutuu ottamaan korvaavia miehiä, jotka osoittautuvatkin merirosvoiksi. Merirosvot ottavat laivan haltuunsa ja jättävät Gulliverin yksin eräälle rannalle, jossa hän näkee kuvottavia ihmisenkaltaisia olentoja. Nämä yahooiksi kutsutut olennot hyökkäävät Gulliverin kimppuun, mutta paikalle saapunut älykäs houyhnhnm-nimiseen kansaan kuuluva yksilö eli hevonen pelastaa hänet ja vie kotiinsa. Gulliver keskustelee hevosten kanssa siitä, kuinka nämä ovat kehittyneet niin älykkäiksi, kun taas näiden orjuuttamat yahoot ovat jääneet kehityksestä jälkeen. Oleskeltuaan saarella monta vuotta Gulliver joutuu hyvästelemään hevoset ja rakentamaan kanootin, jolla hän selvittää tiensä läheiselle saarelle. Siellä hän tapaa portugalilaislaivan miehistön, jotka lupaavat viedä hänet Portugaliin. Portugalista Gulliver pääsee lähtemään kotiin Englantiin, jossa hän eristäytyy muista ihmisistä pitäessään näitä samanlaisia sivistymättöminä olentoina kuin houyhnhnmien saarella asuvat yahootkin. Ikävöidessään takaisin houyhnhnmien saarelle Gulliver ostaa kaksi hevosta, pitää niistä erittäin hyvää hyolta ja juttelee niille useita tunteja päivittäin.

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sana tulee espanjan "La puta" -sanasta ja tarkoittaa huoraa. Tällä voidaan viitata uskonpuhdistaja Martin Lutherin sanoihin: "Järki, huorista kaikkein suurin". Swift itse sympatisoi luterilaisuutta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gulliverin retket.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Gulliver's Travels (englanniksi)
Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.