Guerra Grande

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guerra Grande
Piirros Montevideon puolustajista sen piirityksen aikana.
Piirros Montevideon puolustajista sen piirityksen aikana.
Päivämäärä:

1838–1851

Paikka:

Uruguay

Lopputulos:

Rauhansopimus, jolla julistettiin ettei voittavaa osapuolta ollut.

Osapuolet

Flag of Colorado Party (Uruguay).svg Colorado-puolue
Flag of Brazil (1870–1889).svg Brasilia
Ranskan lippu Ranska
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta

Flag of the National Party (Uruguay).svg Blanco-puolue
Flag of the Argentine Confederation.svg Argentiina

Komentajat

Fructuoso Rivera

Manuel Oribe

Guerra Grande oli sisällissota Uruguayssa Colorado- ja Blanco-puolueiden välillä vuosina 1838–1851. Blancot olivat taustaltaan maaseudun viljelijöitä, kun taas coloradot olivat pääasiassa Montevideon kaupungin intellektuelleja. Sisällissota hävitti ja epävakautti vastaitsenäistyneen maan ja johti useiden ulkovaltojen, kuten Brasilian, Argentiinan, Ranskan ja Britannian, väliintuloon. Vuonna 1851 solmittu rauhansopimus ei julistanut kumpaakaan osapuolta sodan voittajaksi, mutta coloradot hallitsivat sittemmin maan politiikkaa suurimman osan loppuvuosisadasta.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fructuoso Rivera (Colorado).
Manuel Oriben (Blanco).

Guerra Grande alkoi kahden caudillon, Manuel Oriben (Blanco) ja Fructuoso Riveran (Colorado), johtamien poliittisten liikkeiden välisenä yhteenottona. Sodan aikana pääkaupunki Montevideota hallinneet coloradot saivat maineen kaupungistuneina liberaaleina, jotka olivat avoimia ulkopuolisille aatteille. Tähän vaikutti se, että Montevideon 31 000 asukkaasta 11 000 oli ulkomaalaisia. He saivat tukea maahanmuuttajilta, jotka toivoivat saavansa maata, sekä nuorisolta, joka kannatti liberaaleja ajatuksia ja uudistuksia. Coloradot saivat tukea konfliktin aikana myös ulkovalloilta, kuten Ranskalta ja Iso-Britannialta.[1]

Blancot hallitsivat maan maaseutua, ja heidän tukensa perusta olivat estancierot eli vanhastaan maata omistanut väestöluokka, joka pyrki takaamaan hallintansa uusilta tulijoilta. Puolue leimautui myös ulkomaiden vastustajana sekä Argentiinan Juan Manuel de Rosasin kannattajana. Monet pitivätkin blancojen johtaja Manuel Oribea Rosasin sätkynukkena.[1]

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manuel Oribe toimi Uruguayn presidenttinä vuosina 1835–1838 ja Fructuoso Rivera vuosina 1830–1834 ja 1839–1843. Rivera riitaantui Orieban kanssa jälkimmäisen presidenttikaudella ja toteutti lopulta vallankaappauksen, joka kärjistyi sodaksi osapuolten kesken. Ulkovallat sekaantuivat sotaan lähes välittömästi. Argentiinan Juan Manuel de Rosas tuki Oribea ja Ranska tuki puolestaan Rivieraa järjestämällä merisaarron Río de la Platalle. Vuonna 1842 blancot kukistivat coloradot Argentiinan joukkojen tukemina Arroyo Granden taistelussa, jonka jälkeen Riviera pakeni Brasiliaan. Tämän jälkeen Brasilia ja Iso-Britannia sekaantuivat sotaan coloradojen puolella, kun taas blancot aloittivat kahdeksan vuotta kestäneen Montevideon piirityksen.[2] Ulkovallat osoittautuivat lopulta kykenemättömäksi päättämään sotaa. Iso-Britannia ja Ranska eivät kyenneet kukistamaan Argentiinan Rosaa, mutta toisaalta Rosan oli pakko lopettaa tukensa blancoille Justo José de Urquizan aloitettua kapinan häntä vastaan Argentiinassa. Osapuolet päätyivät lopulta vuonna 1851 sopimaan rauhasta, jossa todettiin ettei sodalla ollut voittavaa osapuolta.[1]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guerra Grande jätti Uruguayn taloudelliseen ahdinkoon. Karjankasvattajien laumat ja lihanjalostusteollisuus oli tuhottu ja raunioina, valtio oli velkaantunut ja väestö vähentynyt. Vuonna 1842 maassa asui 140 000 asukasta ja vuonna 1852 heitä oli 132 000. Monet ulkomailta maaseudulle muuttaneet lähtivät rauhallisempiin naapurimaihin, mikä johti työvoimapulaan. Tyhjentyneelle maaseudulle etenkin maan pohjoisosissa muutti brasilialaisia, ja Brasilian vaikutusvalta maassa kasvoi muutenkin uhaten Uruguayn itsenäisyyttä. Maa alkoi toipua pikku hiljaa maaseudun rauhoituttua, Oriben ja coloradojen johtoon kuuluneen Venancio Floresin solmiman sopimuksen jälkeen vuonna 1855 sekä talouden kohenemisen seurauksena; talouden koheneminen johtui Krimin sodan aiheuttamasta maataloustuotteiden kysynnän lisääntymisestä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Monica A. Rankin: The Cambridge History of Latin America Volume III, s. 659–662. Cambridge University Press, 1985. ISBN 0-521-23224-4. (englanniksi)
  2. Monica A. Rankin: Encyclopedia of Latin America Volume III: Search for National Identity, s. 152. Facts on File, 2010. ISBN 978-0-8160-7359-7. (englanniksi)