Guadalcanalin meritaistelu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Guadalcanalin meritaistelu
Osa Guadalcanalin taistelua Tyynenmeren sodassa
Japanilainen lentokone savuaa alasampumisen jälkeen Guadalcanalilla 12. marraskuuta 1942. Taustalla aseistettu rahtialus USS Betelgeuse.
Japanilainen lentokone savuaa alasampumisen jälkeen Guadalcanalilla 12. marraskuuta 1942. Taustalla aseistettu rahtialus USS Betelgeuse.
Päivämäärä:

12.–15. marraskuuta 1942lähde?

Paikka:

Guadalcanalin saaren ympäristö Salomonmerellä, Salomonsaaret

Lopputulos:

Yhdysvaltain voitto

Osapuolet

 Yhdysvallat

 Japani

Komentajat

William Halsey, Jr
Daniel J. Callaghan (kaatui)
Norman Scott (kaatui)
Willis Augustus Lee

Isoroku Yamamoto
Hiroaki Abe
Nobutake Kondō
Raizo Tanaka

Vahvuudet

1 lentotukialus
2 taistelulaivaa
2 raskasta risteilijää
3 kevyttä risteilijää
12 hävittäjää

2 taistelulaivaa
6 raskasta risteilijää
4 kevyttä risteilijää
16 hävittäjää
11 kuljetusalusta

Tappiot

2 kevyttä risteilijää uponnut
7 hävittäjää uponnut
36 lentokonetta tuhoutunut
1 732 kuollutta

2 taistelulaivaa uponnut
3 hävittäjä uponnut
11 kuljetusalusta uponnut
64 lentokonetta tuhoutunut
1 900 kuollutta

Guadalcanalin meritaistelu käytiin toisessa maailmansodassa marraskuussa 1942 Guadalcanalin lähistöllä Yhdysvaltain ja keisarillisen Japanin laivaston välillä. Taistelut alkoivat 12. marraskuuta 1942 ja päättyivät Yhdysvaltain voittoon 15. marraskuuta 1942.

Molemmat osapuolet menettivät useita aluksia, mutta Yhdysvaltojen joukot onnistuivat estämään Japanin maihinnousujoukkoja tuomasta lisävahvistuksia Guadalcanalille. Taistelussa menehtyi kaksi yhdysvaltalaisjoukkojen komentajaa. Tämä oli sodan ainoa meritaistelu, jossa kaatui komentajia.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltalaiset olivat nousseet maihin Guadalcanalin saarelle elokuussa 1942. Taistelu saaren herruudesta jatkui seuraavan vuoden puolelle. Osana tätä taistelua käytiin useita meritaisteluja saaren lähivesillä.[1][2]

Meritaistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. marraskuuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiraali Aben johtama keisarillisen Japanin laivaston osasto, johon kuuluivat taistelulaivat Hiei ja Kirishima sekä niiden suojana olleet ristelijät ja hävittäjät. Osasto eteni kohti Guadalcanalia tarkoituksenaan möyhentää yhdysvaltalaisten hallussa oleva lentokenttä.[3]

Vastassa oli kontra-amiraali Callaghanin ristelijäosasto, johon kuuluivat risteilijät USS Atlanta, USS San Francisco, USS Portland, USS Helena ja USS Juneau sekä niitä suojanneet hävittäjät.[4]

Osastot kohtasivat yön pimeydessä noin 1.30. Syntyneessä taistelussa upposivat hävittäjät USS Cushing, USS Laffey, USS Barton ja USS Monssen. Lisäksi risteilijät Atlanta (upposi myöh), San Francisco, Portland ja Juneau (upposi myöh) vaurioituivat pahasti.

Vastineeksi yhdysvaltalaiset vaurioittivat pahasti Hieitä. Se jäi paikalle ja lentokentältä toimineet koneet upottivat sen illalla.[5]

Illalla amiraali Mikawan risteilijät kävivät lyhyen aikaa tulittamassa kenttää.

14.–15. marraskuuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amiraali Kondo eteni illalla 14. marraskuuta kohti Guadalcanalia mukanaan taistelulaiva Kirishima, raskaat risteilijät Atago ja Takao sekä niitä suojanneet hävittäjät.

Vastassa oli tällä kertaa amiraali Leen uudet taistelulaivat USS Washington ja USS South Dakota sekä niiden suojana olleet hävittäjät.

Osastot kohtasivat Savo-saaren luona ennen puolta yötä. Japanilaiset menettivät Kirishiman ja hävittäjän. Moni yhdysvaltalaislaiva vaurioitui.[6]

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelu Guadalcanalin herruudesta kääntyi tämän jälkeen yhdysvaltalaisille. Lisäksi japanilaiset olivat kärsineet vakavia tappioita, eivätkä he pystyneet korvaamaan niitä toisin kuin yhdysvaltalaiset[7].

Hyökkäyksen ensimmäinen vaihe, 23:17–23:30, 14 marraskuuta. Punaiset linjat ovat japanilaisten aluksia ja mustat linjat yhdysvaltalaisten aluksia.[8]
Hyökkäyksen toinen vaihe, 23:30–02:00. Punaiset linjat ovat japanilaisten aluksia ja mustat linjat yhdysvaltalaisten aluksia. Numeroidut keltaiset pisteet ovat uponneita aluksia.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Erkki Arni: Taistelu Tyynen meren herruudesta. WSOY, 1964.
  • Dan van der Vat: The Pacific Campaign. Simon&Schuster, 1991. ISBN 0-671-79217-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arni s. 131-178
  2. vdVat s. 199-224
  3. Arni s. 161
  4. Arni s. 159
  5. Arni s. 165
  6. Arni s. 169-170
  7. Arni s. 171-172
  8. Frank, Guadalcanal, p. 474.
  9. Frank, Guadalcanal, p. 480.