Galleria Tärinä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Galleria Tärinä on vuonna 2010 perustettu taidegalleria, joka sijaitsee Riihimäellä Riihimäen Matkakeskuksessa (Liikerata).[1] Aluksi Gallerian koko oli vain 40 neliötä. Vuonna 2012 Galleria Tärinä siirtyi Riihimäen Matkakeskuksen uudempaan Liikeradan osaan ja koko laajeni 500 neliön galleriatilaksi, mutta tilat eivät olleet enää vakituiset. [2]

Gallerian tavoitteena on rikastuttaa Riihimäen kulttuuria esittelemällä paikallisen yhdistyksen harraste- ja ammattitaiteilijoiden, sekä yhdistyksen ulkopuolisten näyttelynpitäjien taideteoksia.

Galleria Tärinää ylläpitää Riihimäen Kuvataiteilijat ry.[3] Galleria on avoinna vuoden ympäri ja näyttelyt vaihtuvat noin kolmen viikon välein.

Riihimäen kauppalan pienoismalli Tärinällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galleriassa sijaitsee myös Riihimäki-Seuran ikuistama vuoden 1939 Riihimäen kauppalan pienoismalli. Se on erityisen merkittävä Riihimäelle, sillä pienoismallissa näkyy Riihimäki entisellään ennen vuoden 1939 alkanutta tuhoisaa talvisotaa.

Kahdeksasta palasesta koostuvaa pienoismallia rakennettiin kaikkiaan 15 vuotta. Riihimäki-Seura lahjoitti pienoismallin Riihimäen kaupungille vuonna 2004, jonka jälkeen se sijoitettiin Riihimäen kaupunginkirjastolle. Vuonna 2021 kaupunki sijoitti pienoismallin Galleria Tärinälle vuokralle, koska kirjaston uudistusten ja remontoinnin jälkeen, sille ei löytynyt enää sopivaa paikkaa kirjastolta. [4]

  1. Riihimäen matkakeskus | arkkitehtitoimisto hkp.fi. Viitattu 28.7.2024. (englanti)
  2. Herne, Pia: Riihimäen Kuvataiteilijoille ehkä uusi tila Liikeradasta. Aamuposti, 25.2.2012. Etelä-Suomen Media Oy.
  3. RIIHIMÄEN KUVATAITEILIJAT RY - Galleria Tärinä on Riihimäen Kuvataiteilijoiden ylläpitämä taidegalleria Riihimäellä www.rikuta.fi. Viitattu 28.7.2024.
  4. Riihimäen pienoismalli – Riihimäkiseura riihimakiseura.fi. Viitattu 28.7.2024.