František Ladislav Rieger
František Ladislav Rieger (10. joulukuuta 1818 Semily, Böömi – 3. maaliskuuta 1903 Praha)[1] oli tšekkiläinen poliitikko, joka toimi 1800-luvulla tšekkinationalistien johtajana.
Rieger väitteli lakitieteen tohtoriksi vuonna 1846. Hän osallistui innokkaasti vuoden 1848 vallankumoustapahtumiin: Hän oli mukana Prahaan keskittyneessä panslavistisessa toiminnassa, johti valtuuskuntaa, joka esitti Itävallan hallitukselle tšekkien kansalliset vaatimukset, ja oli johtavana tšekkiedustajana Kremsierissä vuosina 1848–1849 kokoontuneessa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa Rieger ajoi slaavien autonomiaa Habsburgien valtakunnassa sekä perustuslaillisia uudistuksia. Vallankumouksen epäonnistumisen jälkeen hän lähti maasta ja asui joitakin vuosia Ranskassa ja Englannissa.[1][2] Vuonna 1853 hän meni naimisiin historioitsija-poliitikko František Palackýn tyttären kanssa. Palattuaan kotimaahansa Rieger keskittyi aluksi kirjallisiin töihin ja julkaisi runoja.[2] Hän julkaisi myös taloustieteellisiä tukielmia.[3] Riegerin julkaisemana ilmestyi myös vuosina 1859–1874 ensimmäinen tšekinkielinen tietosanakirja, 11-osainen Slovník naučný.[1][2]
Vuonna 1861 Rieger perusti merkittävän poliittisen päivälehden Národní listyn. Samana vuonna hänestä tuli myös niin sanotun tšekkiläisen puolueen johtaja Böömin maapäivillä, ja hänet valittiin vastaperustetun Itävallan valtakunnanneuvoston (reichsrat) alahuoneeseen. Rieger vastusti Anton von Schmerlingin yhtenäistämispolitiikkaa, ja hänen johdollaan tšekkiedustajat ryhtyivät kesäkuussa 1863 boikotoimaan valtakunnaneuvostoa luopuen paikoistaan. Parlamentin boikotointi jatkui lähes keskeytyksettä vuoteen 1879 asti.[1][2] Sinä aikana tšekkiläinen puolue jakautui kahtia ja Rieger jäi konservatiivisemman siiven johtajaksi. Nuorempia jäseniä vieroittivat eräät hänen kiistanalaiset ratkaisunsa ja poliittiset harha-askeleensa. Vuoden 1867 Moskovan panslavistikongressissa Riegerin katsottiin myötäilleen venäläisiä panslavisteja, ja vuosina 1869–1870 hän teki aloitteita Ranskan suuntaan; molemmat teot ärsyttivät myös tärkeitä piirejä Itävallassa.[1]
Boikotin päätyttyä Rieger palasi vuonna 1879 valtakunnanneuvostoon ”vanhatšekkiläisten” johtajana ja ryhtyi tukemaan Taaffen hallitusta. Riegerin tavoitteena oli autonomian saaminen Böömille historiallisten oikeuksien (staatsrecht) perusteella, mikä edellytti lojaaliutta Habsburgien monarkialle. Kun hän lisäksi myötäili kirkollisia piirejä ja maanomistaja-aatelia, alkoivat nuortšekkiläiset hyökkäillä yhä kiivaammin häntä vastaan. Rieger menetti vuoden 1889 vaaleissa paikkansa maapäivillä ja 1891 myös valtakunnanneuvostossa, minkä jälkeen hän vetäytyi politiikasta.[1][2] Hänet nimitettiin kuitenkin 1896 valtakunnanneuvoston ylähuoneen jäseneksi ja korotettiin pian sen jälkeen vapaaherraksi.[2]
Nostattamastaan vastustuksesta huolimatta Rieger oli aikansa vaikutusvaltaisin tšekkien kansallisten pyrkimysten puolustaja. Valtakunnanpolitiikan lisäksi hän vaikutti Prahan kaupungin kunnallispolitiikassa ja edisti Tšekin kansallisteatterin, kansallismuseon sekä erillisen tšekkiläisen yliopiston perustamista kaupunkiin.[1] Rieger kuoli vuonna 1903, ja hänet haudattiin Vyšehradin hautausmaalle Prahaan.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g František Ladislav Rieger (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 6.10.2013.
- ↑ a b c d e f Nordisk familjebok (1916), s. 255 Runeberg.org. Viitattu 5.10.2013. (ruotsiksi)
- ↑ a b Vladimiír Seidl: František Ladislav Rieger (englanniksi) Zlatý fond. Viitattu 5.10.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta František Ladislav Rieger Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
