Fort Nya Korsholm

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uuden Ruotsin siirtokunnan linnoitukset ja asutukset.

Fort Nya Korsholm (suom. Uuden Korsholman linnoitus) oli vuosina 1647–1654 Pohjois-Amerikassa Uuden Ruotsin siirtokunnassa toiminut linnoitus. Se sijaitsi pienellä Schuylkill-joen saarella nykyisen Philadelphian kaupungin alueella Yhdysvaltain Pennsylvaniassa. Nimensä linnoitus oli saanut Pohjanmaalla sijaitsevan Korsholman eli Mustasaaren pitäjän mukaan. Sen lähistöllä oli myös Vaasan kaupungin mukaan nimetty Nya Vasan asutus.

Fort Nya Korsholmin rakentaminen aloitettiin syksyllä 1646 Uuden Ruotsin kuvernöörinä toimineen Johan Printzin johdolla ja se valmistui helmikuussa 1647. Paikka oli mahdollisesti nykyään Province Island -nimellä tunnettu saari.[1] Aluksi linnoitus käsitti vain muutamia asuinrakennuksia, mutta myöhemmin sen ympärille rakennettiin puinen varustus. Linnoituksen päällikkönä oli ilmeisesti siirtokunnan entinen kuvernööri Måns Nilsson Kling. Fort Nya Korsholmin päätarkoituksena oli toimia turkisten, viljan ja tupakan kauppapaikkana sekä samalla estää hollantilaisia käymästä kauppaa Delawarejoen länsipuolella mingo-heimon kanssa.[2][3]

Vuonna 1648 hollantilaiset rakensivat lähistölle Fort Beversreede -nimisen linnoituksen, mutta ruotsalaiset kuitenkin sulkivat sen yhteyden joelle ja linnoitus hylättiin 1651. Fort Nya Korsholmista puolestaan luovuttiin vuonna 1654 yhdessä Delawarejoen suulla sijainneen Fort Nya Elfsborgin kanssa ja myöhemmin intiaanit polttivat sen.[2] Nykyään linnoituksesta ei enää ole jäljellä näkyviä merkkejä.

  1. Pennsylvania Forts American Forts. Viitattu 10.5.2015.
  2. a b Chartrand, René: The Forts of Colonial North America: British, Dutch and Swedish Colonies, s. 18. Osprey Publishing, 2011. ISBN 978-184-90819-7-9. Teoksen verkkoversio Google Booksissa[vanhentunut linkki].
  3. Johnson, Amandus: The Swedish settlements on the Delaware 1638–1664, s. 331–332. Swedish Colonial Society, 1911. Teoksen verkkoversio.