Forssan VPK

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Forssan Vapaaehtoinen Palokunta Ry eli lyhyesti Forssan VPK on perustettu vuonna 1882. Se on vapaaehtoistoimin toimiva sopimuspalokunta Forssassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forssassa, Forssa Osakeyhtiön kehruutehtaan ylimmässä kerroksessa syttyi laaja tulipalo 12. elokuuta 1882. Palon laajentuessa huomattiin ettei kylässä ole lainkaan palokuntaa. Silloin syntyi ajatus perustaa Forssaan oma palokunta, Forssan Vapaaehtoinen Palokunta.

Hankkeen alkuunpanija, palokunnan ensimmäinen puheenjohtaja ja ylipäällikkö oli kauppaneuvos Axel Wilhelm Wahren, joka oli Forssa-Yhtiöiden perustaja. Perustamishanketta lämpimästi kannatti silloinen Forssan osakeyhtiö, joka luovuttikin käyttöön sen ensimmäisen palokaluston. Palokunnassa oli aluksi kolme osastoa: sammutus-, korjaus- ja vesiosasto. Palokunnan jäsenmäärä oli alkuun 374 miestä, myöhemmin paljon yli 400 miestä.selvennä

Forssan VPK toimi Forssa Osakeyhtiön ja myöhemmin Finlaysonin ainoana tehdaspalokuntana vuoteen 1958 asti. Silloin tehtaalle perustettiin oma palokunta, Finlaysonin tehdaspalokunta. Finlaysonin tehdaspalokunnan loputtua 1980-luvulla toimi Forssan VPK edelleen Finlaysonin alueen ainoana tehdaspalokuntana. Tämä tehdaspalokuntatoiminta loppui vuonna 2009, jolloin Forssan VPK muutti pois Finlaysonin tehdasalueelta.

Forssan Vapaaehtoisella Palokunnalla oli palokunnantalo uudessakylässä. Talo hankittiin vuonna 1914, mutta se paloi Forssan suurpalossa 26. kesäkuuta 1929. Tontti myytiin Forssan kauppalalle 1960 ja siitä saaduilla rahoilla ostettiin palokunnan ensimmäinen uusi paloauto, Mercedes-Benz LF-322, vuosimallia 1961.

Palokunnan nuoriso-osasto on toiminut vuosina 1938–1944, alun perin poikaosastona ja uudelleen 1963 alkaen.

Forssan VPK nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forssan VPK toimii yhtenä Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen sopimuspalokuntana. Hälytysosaston vahvuus on kymmenkunta miestä ja naista. Yhdistyksessä toimii myös varhaisnuorten ja nuoriso-osasto. Palokunnan käytössä on Scania 93M -sammutusauto ja Ford Tourneo -miehistönkuljetusauto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]