Fontaine de Vaucluse

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Fontaine de Vaucluse
Fontaine de Vaucluse huhtikuussa 2008
Fontaine de Vaucluse huhtikuussa 2008

Fontaine de Vaucluse
Koordinaatit 43°55′04″N, 5°07′58″E
Sijainti Fontaine-de-Vaucluse
Valtio Ranska
Pinnankorkeus 105 m
Laskujoki Sorgue
Virtaus 630000000–700000000 m³/s

Fontaine de Vaucluse on Ranskan suurin karstilähde, jossa maan alta purkautuu vuodessa 630–700 miljoonaa kuutiometriä vettä. Sitä pidetään hydrogeologiassa vertailukohteena, jonka perusteella on määritelty lähdetyyppi, vauclusilainen lähde. Sorgue-joki alkaa Fontaine de Vauclusesta.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fontaine de Vaucluse -lähde sijaitsee Vauclusen departementissa, Fontaine-de-Vauclusen kunnassa Vauclusen vuorten juurella.

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laakso, jossa lähde sijaitsee, tunnettiin aikoinaan latinankielisellä nimellä Vallis Clausa ("suljettu laakso"), joka sittemmin provencen kielessä vääntyi muotoon Vau-cluso. Nimi johtuu laakson muodosta. Tämä nimi lainattiin sittemmin ranskan kieleen muodossa Vaucluse, josta myös lähde samoin kuin Vauclusen departementti ovat saaneet nimensä.[1] Itse lähteen provencenkielinen nimi on Font de Vau-cluso, "Suljetun laakson lähde".

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fontaine de Vaucluse liittyy mioseenikauden lopun Messina-vaiheen suolaisuuskriisiin, joka on aiheuttanut lähteen syvyyden.[2][3].

Lähteen yläpuolella on 230 metriä korkea kalkkikivikallio, jossa on lukemattomia rakoja ja halkeamia. Niihin on varastoitunut vettä, joka tunkeutuu syvälle, kunnes se kohtaa kalkkikivi- tai savikerroksen.

Itse lähde on ainoa kohta, jossa 1100 neliökilometrin laajuisella alueella maan alle kertynyt vesi pääsee jälleen purkautumaan maan pinnalle. Tähän alueeseen sisältyvät Mont Ventoux, Vauclusen vuoret (Monts de Vaucluse), Albionin ylänkö ja Luren vuoristo.[4] Lähteestä alkaa Sorgue-joki. Lähteen vesi sisältää kalsiumkarbonaattia noin 200 milligrammaa litrassa, ja kun siitä purkautuu vuodessa noin 700 miljoonaa litraa vettä, maan alta poistuu vuosittain 50 000 kuutiometriä kalkkikiveä. Tämä karstifikaatio aiheuttaa, että alueen jokaiselta neliökilometriltä poistuu veteen liuenneena noin 45 kuutiometriä kiviaineksia.[5]

Voidaankin laskea, että jos näin jatkuu, Vauclusen vuoret, Albionin ylänkö ja Luren vuoristo huuhtoutuvat 1500 metrin paksuudelta 3,5 miljoonan vuoden kuluessa kokonaan pois.[6]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fontaine de Vaucluse, Paul Huet'n maalaus vuodelta 1839.
Lähde kesällä matalan veden aikana
Sama paikka 31. toukokuuta 2008, 1,53 metriä koskean tulvan aikana.

Vanhalla ajalla paikalla suoritettiin rituaalisia uhreja. Useiden sukellusten aikana, vuonna 1998 Fontaine-de-Vauclusen speleologisen yhdistyksen (SSFV) jäsenet kiinnittivät huomiota siihen, että lähteeseen oli heitetty runsaasti kolikoita. Veden- ja merenalaisten arkeologisten tutkimusten jaoston (Département des recherches archéologiques subaquatiques et sous-marines, DRASSM) johdolla SSFV:n tutkijat suorittivat lisätutkimuksia. Spélénaute -nimisen sukellusveneen avulla he tekivät vuonna 2001 etsintätöitä 40–80 metrin syvyydessä, jolloin he löysivät runsaasti lisää antiikin aikaisia rahoja. Seuraavana vuonna tutkijat suorittivat uuden tutkimushankkeen ja tekivät historiallisesti suuriarvoisen löydön, johon kuului vielä 400 kolikkoa. Vuonna 2003 suoritettiin vielä uusi arkeologinen tutkimushanke. Kaikkiaan lähteestä on löydetty 1 600 kolikkoa ja muuta esinettä, jotka ovat peräisin vuosien 70 eKr. ja 500 jKr. väliseltä ajalta.[7][8][9]

Lähde kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähdettä kuvaillaan muun muassa Georges de Scudéryn runolssa 'Description de la fameuse Fontaine de Vaucluse[10]

Legendoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Coulobre[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Coulobrea esittävä veistos Pyhän Veranuksen kirkon ovella.

Legendan mukaan Fontaine de Vauclusessa ja Sorgue-joessa eli muinoin vaarallinen lohikäärme, Coulobre, jonka Pyhä Veranus, Cavaillonin piispa voitti.

Nimi Coulobre johtuu mahdollisesti tarhakäärmettä tarkoittavasta latinan sanasta coluber. Legendan mukaan Coulobre oli siivekäs olento, joka liittoutui lohikäärmeiden kanssa, jotka kuitenkin myöhemmin hylkäsivät sen ja pakottivat sen yksin kasvattamaan jälkeläisiään, pieniä mustia salamantereita. Se yritti epätoivoisesti löytää uutta puolisoa poikastensa isäksi, mutta sen rumuus karkotti kaikki ehdokkaat.[11]

Albert Dauzat'n ja Charles Rostaingin mukaan Drac oli ligurialaisten myrskyisten vesien jumala ja Coulobren nimi johtuisi kelttiläis-ligurilaisista sanoista Kal (kivi) ja Briga (kukkula). Lähteen vieressä olevalla kalliolla on yhä Kultainen lehmä, muinaisten paimenten kulttipaikka, jolla kunnioitettiin veden ja kiven muotoa.[12]

Paikalle johtavalla polulla voidaan yhä nähdä Traou dou Couloubre, joka symboloi Pyhän Veranuksen taistelua vanhoja kultteja vastaan.

Basile ja nymfi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteeseen liittyy myös legenda Basile-nimisestä viulunsoittajasta, joka nukahdettuaan lähteelle johtavalle tielle näki nymfiin ilmestyvän. Tämä johti hänet lähteen luo, joka avautui niin, että hän pääsi laskeutumaan niitylle, jossa kasvoi ylimaallisia kukkia. Nymfi näytti Basilelle seitsemän timanttia, joista yhtä nostamalla hän sai aikaan suuren suihkulähteen sanoen: "Kas tässä sen lähteen salaisuus, jonka vartija minä olen. Sen täyttämiseksi minä vedän esiin timantit, joista seitsemännellä saan veden ulottumaan viikunapuuhun saakka, joka juo vain kerran vuodessa." Tämän sanottuaan nymfi katosi herättäen Basilen.[13]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fontaine de Vauclusen poikkileikkaus, johon on merkitty, milloin tutkijat ovat päässeet mihinkin kohtaan saakka.

Ensimmäisenä Fontaine de Vaucluseen sukelsi sukelluspuvun avulla vuonna 1879 Nello Ottonelli, joka pääsi 23 metrin syvyyteen. Vuonna 1938 Henri Louis Joseph Ayme järjesti tutkimushankkeen, ja 24 syyskuuta Negriselvennä pääsi 27,5 metrin syvyyteen. Syvemmälle päästiin vasta, kun oli keksitty uudenlainen sukelluspuku, jonka avulla Jacques-Yves Cousteau vuonna 1946 pääsi 46 metrin syvyyteen ja yhdeksän vuotta myöhemmin aina 74 metrin syvyyteen saakka. Tämä olikin raja, jota pidemmälle ei päästy käyttämällä hengityskaasuna tavallista ilmaa. Vuonna 1981 Claude Touloumdjian pääsi 153 metrin syvyyteen käyttämällä heliumin ja hapen seosta. Vuonna 1983 Jochen Hasenmayer pääsi aina 205 metrin syvyyteen. Vielä syvemmälle ja lopulta pohjaan saakka voitiin päästä vain robottien avulla.

Vuonna 1985, Mission Modexa 350 ratkaisi kysymyksen lähteen syvyydestä. Robotti pääsi 305 metrin syvyyteen, ja neljä vuotta toinen robotti nimeltä Spélénaute saavutti tuolloin alimman tunnetun kohdan 315 metrin syvyydessä.[14]

Vuonna 1997 sukeltaja Pascal Bernabé laskeutui 250 metrin syvyyteen.[15] Vuonna 2014 valokuvaaja Christoph Gerigk yhdessä SSFV:n (Société Spéléologique de Fontaine-de-Vaucluse) kanssa järjesti panoraamakuvien avulla lähteen syvyyksiä esittävän näytöksen.[16]

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geologien, hydrogeologien, hydrokemistien ja speleologien yhdessä suorittamien tutkimusten aniosta tämän karstilähteen toiminta tunnetaan nykyisin jo varsin hyvin.[17]. Lähteeseen päätyvät vedet Mont Ventoux'sta, Monts de Vaucluselta, Alnionin ylängöltä ja Luren vuoristosta, mutta eivät näiden pohjoispuolelta Bluyen vuorilta eivätkä eteläpuolelta Luberonin massiivilta ja Aptin synkliinistä.[18]

Lähde liittyy luolien verkostoon, joka ulottuu jopa 921 metrin syvyyteen. Albionin ylängöllä Saint-Christolissa olevista suuaukoista lähteeseen johtaa maanalainen joki. Rankkasateiden aikana luolastoon voi varastoitua 110 miljoonaa kuutiometriä vettä.[19]

Virtaama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteestä vuodessa purkautuvan veden määrä vaihtelee 630 ja 700 miljoonan kuutiometrin välillä, mikä vastaa 21 kuutiometriä sekunnissa. Määrä on seitsemän kertaa niin suuri kuin Vauclusen departementissa käytetyn juomaveden määrä. Lähde on vesimäärältään Ranskan suurin, ja sitä pidetään koko maailman seitsemänneksi tärkeimpänä lähteenä.[18].

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Näkymiä lähteestä
  • Lähde kesällä matalan veden aikana
    Lähde kesällä matalan veden aikana
  • Paikalle johtava kulkutie
    Paikalle johtava kulkutie
  • Lähde kesällä veden korkeuden ollessa lähellä keskimääräistä
    Lähde kesällä veden korkeuden ollessa lähellä keskimääräistä
  • Veden virtausta
    Veden virtausta
  • Veden virtausta
    Veden virtausta
  • Näkymä kohti lähdettä
    Näkymä kohti lähdettä
  • Lähde talvella 2022.
    Lähde talvella 2022.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 24. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
  2. ↑ The effect of the Messinian Deep Stage on karst development around the Mediterranean Sea. Examples from Southern France. Geodinamica Acta, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Spéléogenèse per ascensum par remontée du niveau de base. Interprétation des réseaux ennoyés,dénoyés, des sources vauclusiennes et des puits-cheminées. Karstologia Mémoires, 2009, s. 164–175. Association française de karstologie. Artikkelin verkkoversio. .
  4. ↑ Eric Gilli, Christian Mangan, Jacques Mudry: Hydrogéologie: Objets, méthodes, applications, s. 55–59. Pariisi: Dunod, 2016. ISBN 978-2-10-075335-2.
  5. ↑ Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 23. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
  6. ↑ Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 25. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
  7. ↑ Fontaine de Vaucluse - Treasure Cave xray-mag.com. Viitattu 9.4.2024.
  8. ↑ Le Gouffre: L'exploration du gouffre grandsitelafontainedevaucluse.com. Viitattu 9.4.2024.
  9. ↑ Par Monts et Par Vaux (osio Archéologie: 5 siècles d'offrandes) par-monts-et-par-vaux.eu. Viitattu 9.4.2024.
  10. ↑ Georges de Scudéry: Description de la fameuse Fontaine de Vaucluse Bonjourpoesie.fr. Viitattu 9.4.2024.
  11. ↑ Édouard Brasey: La Petite Encyclopédie du merveilleux]], s. 172. Pariisi: Éditions Le Pré aux clercs]], 2007. ISBN 978-2-84228-321-6.
  12. ↑ Albert Dauzat, Charles Rostaing: /Dictionnaire étymologique des noms de lieux en France, s. 1758. Larousse, 1968.
  13. ↑ Fontaine de Vaucluse France - Fontaine de Vaucluse en Provence avignon-et-provence.com. Viitattu 9.4.2024.
  14. ↑ Fontaine de Vaucluse plongeesout.com. Viitattu 9.4.2024.
  15. ↑ 250 mètres à Fontaine de Vaucluse archive.wikiwix.com. Viitattu 9.4.2024.
  16. ↑ Le gouffre de Fontaine de Vaucluse comme vous ne l'avez jamais vu ! lesnumeriques.com. Viitattu 9.4.2024.
  17. ↑ Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 28. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
  18. ↑ a b Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 29. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
  19. ↑ Georges Truc: L'eau en Vaucluse. Origine, fonctionnement, potentiel et qualité des réservoirs aquifères, s. 29. Avignon: Conseil Général de Vaucluse, 1991.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fontaine_de_Vaucluse&oldid=22316416”