Vinyylifluoridi
| Vinyylifluoridi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Fluorieteeni |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C=CF |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C2H3F |
| Moolimassa | 46,044 g/mol |
| Sulamispiste | −160,5 °C[1] |
| Kiehumispiste | -72,2 °C[1] |
| Tiheys | 0,00188 g/cm3 (25 °C, 1 atm)[2] |
Vinyylifluoridi (C2H3F) eli fluorieteeni fluorattuihin alkeeneihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää polymeerien valmistamiseen.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa vinyylifluoridi on väritöntä kaasua, joka voidaan nesteyttää paineenalaisena. Yhdiste ei käytännöllisesti katsoen liukene veteen, mutta liukenee esimerkiksi etanoliin, dietyylieetteriin ja asetoniin. Vinyylifluoridin joukkoon lisätään polymeroitumista estäviä aineita. Aine saattaa olla karsinogeenistä.[3][4][5]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vinyylifluoridia valmistetaan etyynin ja vetyfluoridin reaktiolla, jota katalysoivat muun muassa elohopean, alumiinin ja sinkin fluoridit. Muita menetelmiä ovat 1,1-difluorietaanin kuumentaminen tai 1-fluori-1-kloorietaanin tai 1-fluori-2-kloorietaanin dehydroklooraus kuparinikkelikatalyytin läsnä ollessa.[3][6][7][8]
Vinyylifluoridia käytetään fluorattujen polymeeri, esimerkiksi polyvinyylifluoridin valmistukseen.[3][5][8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 69. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ Fluoroethylene: Density Euroopan kemikaalivirasto. Viitattu 25.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Günter Siegemund, Werner Schwertfeger, Andrew Feiring, Bruce Smart, Fred Behr, Herward Vogel, Blaine McKusick & Peer Kirsch: "Fluorine Compounds, Organic", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2016.
- ↑ Vinyylifluoridin kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 25.11.2023
- ↑ a b Eula Bingham, Barbara Cohrssen: Patty's Toxicology, s. 185. John Wiley & Sons, 2012. ISBN 978-1-118-16581-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.11.2023). (englanniksi)
- ↑ William X. Bajzer: "Hydrofluorocarbons", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004.
- ↑ Klaus Weissermel, Hans-Jürgen Arpe: Industrial organic chemistry, s. 225–226. Wiley-VCH, 2003. ISBN 978-3-527-30578-0. (englanniksi)
- ↑ a b Harold A. Wittcoff, Bryan G. Reuben, Jeffery S. Plotkin: Industrial Organic Chemicals, s. 159. John Wiley & Sons, 2004. ISBN 0-471-44385-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.11.2023). (englanniksi)