Finnish B

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Finnish B on suomi vieraana kielenä -oppiaine. Aine kuuluu IB-diplomiohjelmaan. Se kuuluu Group 2 -kieliin[1], joihin kuuluu noin 80 eri kieltä.selvennä Suomessa Finnish B:n voi ottaa paluumuuttaja tai opiskelija, jolla on suomi toisena kielenä. Ulkomailla opiskelua pitäisi olla ainakin yli kaksi vuotta, jotta voisi ottaa Finnish B:n.lähde? Finnish B on myös tarjolla muutamassa muussa maassa kuin Suomessa. Opiskelussa keskitytään enimmäkseen suomen kirjoittamiseen ja puhumiseen. Finnish B -ainetta pystyy opiskelemaan SL- tai HL-tasoisena, riippuen lukion tarjonnasta. SL-lyhenne tulee sanoista Standard Level (suom. perustaso) ja HL-lyhenne tulee sanoista Higher Level (suom. korkeampi taso).

Finnish B:ssä käsitellään kahden vuoden aikana erilaisia aihealueita, jotka kehittävät opiskelijan puhumis- ja kirjoittamistaitoja. Käsiteltäviä aiheita ovat sosiaaliset suhteet, media, kommunikaatio ja maailmanlaajuiset ongelmat. Opiskelijat voivat lisäksi valita kaksi vapaaehtoista aihetta. Ne voivat olla esimerkiksi terveys, tieteet ja teknologia tai vapaa-aika. Lisäksi HL-tason opiskelijat käsittelevät kaksi kaunokirjallista teosta.

Internal assessment (suom. sisäinen arviointi) tarkoittaa koulun opettajien arvioitavaa työtä, joka mittaa oppilaan pätevyyttä taidossa joita on vaikea määritellä kirjoitetuiden tehtävien perusteella, kuten esimerkiksi puhumistaito tai laboratoriotyöskentely) on 30 % loppuarvosanasta. Sisäiseen arviointiin kuuluu opiskelijan suullisen esitelmä, luokan yhteinen keskustelu ja kirjoitustyö. Suullinen esitelmä ja keskustelu ovat opettajan kanssa. Opettaja antaa kaikille arvosanat, ja näistä osa lähetetään arvioitavaksi eteenpäin IB:n arvostelijalle. Puhe liittyy vapaaehtoiseen aiheiseen ja kesto on 8–10 minuuttia. Ryhmäkeskustelussa opettaja antaa kolme aihetta pakollisista aineista. Kirjoitustyön pituus ja aihe riippuu opiskelijan tasosta: SL-opiskelijat kirjoittavat 250–450 sanan työn ja sen lisäksi 150–200 sanan perustelutekstin. HL-opiskelijat kirjoittavat puolestaan 450–600 sanan luovan kirjoitelman ja sen lisäksi 150–250 sanan perustelutekstin. Kirjoitelmassa pitää kirjoittaa yhdestä tai kahdesta kaunokirjallisesta teoksestaselvennä.

External assessment (suom. ulkoinen arviointi) muodostaa 70 % arvosanasta. Siihen kuuluu luetun ymmärtämisen tehtäviä ja tasosta riippuen vähintään 250 tai 450 sanan pituinen kirjoitustyö.

  1. Diploma language acquisition International Baccalaureate®. Viitattu 11.1.2019. (englanniksi)