Factoring

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Factoring on rahoitusmuoto, jossa yritys saa rahoitusta myyntisaamisiaan vastaan. Factoring on tavaroiden ja palveluiden myynnistä syntyneiden laskusaatavien rahaksi muuttamista (diskonttaamista) rahoitusyhtiön myöntämän luoton avulla.[1]

Factoringluototusta varten solmitaan rahoitussopimus, jonka mukaan myyjäyritys siirtää säännöllisesti kaikki asiakaslaskunsa rahoittajalle luotottamista varten. Laskut joko pantataan tai myydään rahoitusyhtiölle. Rahoitusta myyjäyritys saa sovittuun enimmäismäärään (luottolimiittiin) saakka.[1]

Rahoitusyhtiö perii yleensä factoringpalkkion tiettynä prosenttiosuutena jokaisen siirretyn laskusaatavan määrästä. Muita kuluja ovat luoton korko ja mahdollinen järjestelypalkkio luottolimiitin myöntämisestä tai muuttamisesta.[1]

Laskusaatavien panttaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tavallisinta on, että myyjäyritys panttaa laskusaatavansa rahoituksen vakuudeksi rahoitusyhtiölle. Luottoriski säilyy tällöin myyjäyrityksellä.[1]

Myyjäyritys tekee laskuun merkinnän, jonka mukaan ostajan tulee maksaa lasku rahoittajalle. Rahoitusyhtiö maksaa laskusta myyjäyritykselle sovitun osuuden, esimerkiksi 80 %. Loppuosan rahoitusyhtiö maksaa sitten, kun ostaja on maksanut koko laskun rahoittajalle.[1]

Laskusaatavien kauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panttauksen sijaan voi yritys myydä laskusaatavansa rahoitusyhtiölle. Silloin rahoitusyhtiö yleensä kantaa riskin ostajien maksukyvystä. Laskusaatavien ostaminen on tavallista kansainvälisessä factoringissä mutta jossain määrin myös Suomessa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Tepora, Jarno: ”7 Factoring”, Rahoitusmuodot ja vakuudet. Lakimiesliiton kustannus, 2013. ISBN 978-952-246-253-4.