Fårupin kesäpuisto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lynet-vuoristorata Fårupin kesäpuistossa.

Fårupin kesäpuisto (tansk. Fårup Sommerland) on Tanskan Pohjois-Jyllannissa sijaitseva huvipuisto ja vesipuisto.[1] Puisto avattiin 21. kesäkuuta 1975, ja siellä kävi lähes 600 000 vierasta kesäkaudella 2009.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ålborgilainen Kragelundin liikemiesperhe sai ajatuksen huvipuiston perustamisesta 1970-luvun alussa. Perhematkailu oli kasvavassa suosiossa Yhdysvalloissa, ja Anders Kragelund sai ajatuksen kokeilla perhematkailuun suuntautunutta huvipuistoa myös Tanskassa. Paikaksi valittiin Fårup Saltumin ja Blokhusin kylien välissä Pohjois-Jyllannissa.[2]

Huvipuiston rakentaminen aloitettiin vuonna 1974, ja se avattiin 21. kesäkuuta 1975. Puistoon oli sijoitettu trampoliineja, kanootteja ja hiekkalaatikkoja, ja siellä pystyi harrastamaan ratsastusta. Sisäänpääsymaksun suorittaja sai käyttää puistoa vapaasti. Myös alueen luonnon hyödyntäminen sai tärkeän osan kokonaiskonseptia. Avajaisvuonna puistossa oli 40 000 kävijää. Vuoteen 1977 mennessä vuotuinen kävijämäärä oli kasvanut 150 000:een. Puisto osti laajetessaan lisää tilaa naapurimaanomistajilta.[2]

Vuonna 1983 puistoon avattiin maan suurin vesiliukumäki ja vierailijamäärä oli kasvanut 350 000:een. Myöhemmin kävijämäärät vaihtelivat paljonkin riippuen sääolosuhteista. Vuonna 1988 kävijämäärä oli pohjalukemissa, etenkin koska Tanskaan oli avattu 11 "kesäpuistoa". Yritys kehitti kuitenkin uusia vetonauloja, ja sen vesipuisto avattiin vuonna 1989. Vuonna 1992 puiston uusi kävijäennätys oli 458 000.[2]

Huvipuistoon rakennettiin vuonna 2004 puinen vuoristorata - edellinen puuvuoristorata Tanskaan oli rakennettu 72 vuotta aikaisemmin. Falken-vuoristoradalla noustaan 20 metrin korkeuteen, ja sen huippunopeus on 75 km/h, joten siitä tuli Tanskan suurin ja nopein puurakenteinen vuoristorata. Rata valittiin myös saksalaisen Kirmes-vapaa-aikalehden arvosteluissa vuoden uutuudeksi samana vuonna. Vuoden kävijäennätys oli 551 837. Seuraavan vuoden kävijäennätys oli 557 345, mutta märkä vuosi 2007 pudotti kävijämäärän 525 501:een.[2]

Vuonna 2008 huvipuistoon tuli uusi vuoristorata, Lynet, joka kiihdyttää 0–80 km/h kahdessa sekunnissa. Ennätyksellinen 35 miljoonan kruunun investointi nosti kävijämäärät uuteen ennätykseen, 578 586:een. Kirmes-lehti valitsi Lynetin Euroopan kolmen parhaan huvipuistouutuuden joukkoon samana vuonna. Vuonna 2009 kävijämäärät kasvoivat edelleen 586 191:een.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matkustusopas - Tanska 2010. Autoliitto. Viitattu 20.6.2010.
  2. a b c d e f Historien www.faarupsommerland.dk. 2010. Fårup sommerland. Viitattu 20.6.2010. (tanskaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]