Enfield EM-2
Enfield EM-2 oli Isossa-Britanniassa kehitetty rynnäkkökivääri. Ase tarkoitettiin ja hyväksyttiin maan armeijan uudeksi standardiaseeksi 1951.[1]. Sen kaliiperi oli uusi 7 x 43 mm,[2] mikä lopulta johti projektista luopumiseen tulevan NATO-standardi 7,62x51:n ja sitä käyttävän aseen hyväksi, jota USAn ajamana pidettiin poliittisesti tärkeämpänä.
Historia ja uusi konsepti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisen maailmansodan kokemusten perusteella oli selvää, että armeijan uuden perusaseen tuli olla kevyt ase, jolla voisi ampua sekä kerta- että sarjatulta. Aseen kantaman ei tarvitsisi olla tavanomaisen kiväärin luokkaa.[2] Tehon tuli kuitenkin olla selvästi parempi kuin konepistoolilla. Uusi periaate vaati uutta, pistoolin patruunan ja kivääripatruunan väliin sijoittuvaa patruunaa. Uudeksi keskitehoiseksi kaliiperiksi tuli 0.280 British eli 7 x 43 mm. Luodin paino oli 9,04 grammaa ja lähtönopeudeksi 745 m/s, mikä oli suurempi kuin Neuvostoliiton 7,62×39 mm:n patruunalla tai Saksan 7,92 x 39 mm patruunalla.[2]. Aseen suunnitteli Enfieldin ryhmä, jota johtivat everstiluutnantti Edward Kent-Lemon ja Stefan Janson. Kanada kiinnostui uudesta patruunasta ja aseesta. Belgialainen FN Herstal alkoi suunnitella asetta uudelle patruunalle, sillä tuolloin uusi NATO- liittouma etsi uutta standardi-patruunaa aseiden perustaksi.[2] Myöhemmin todettiin, että luoti läpäisi EM-2 aseella ammuttuna sotilaskypärän 600 jaardin, n.540 metrin päästä.[1]
Ase[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Prototyyppejä valmistui kaksi, Experimental Model 1 ja Experimental Model 2. Niiden yleiset ominaisuudet ja rakenne olivat samankaltaiset. Eroina olivat käyttömekanismien sijoittelu, lukon toteutus sekä tukin ja perän muotoilu. EM - 2 oli muotoilultaan tavanomaisempi, mikä edesauttoi sen valintaa jatkokehittelyyn.[2] EM - 2 edustaa ns. bullpup- rakennetta, jossa liipaisin on lippaan ja lukon etupuolella. Ase saadaan näin lyhyemmäksi piipun pituuden ollessa silti tavanomainen, mikä parantaa lähtönopeutta ja tarkkuutta. Tukki ja pistooliperän päällys ovat puuta. Lippaaseen mahtuu 20 patruunaa. EM - 2 painaa 3,41 kiloa. Kokonaispituus oli 889 mm, piippu 623 mm. Sarjatulella tulinopeus oli 400-600 ls. minuutissa.[2] Kertatulella tulinopeus oli n. 80 laukausta minuutissa[1] Tähtäin on optinen mutta kiinteä. Tarvittavat korotusmerkit on tehty tähtäinkuvioon. Järjestelyn tarkoitus oli lujuus kovissa olosuhteissa. Varalla ovat diopteri-takatähtäin ja ylöskäännettävä jyvä. [1]
EM - 2 on kaasutoiminen. Lukko lukittuu kiinni iskupiikin ohjaamalla läppämekanismilla muistuttaen DP - pikakivääriä, jossa se on yksinkertaisempana versiona. [2] Kun kaasumäntä työntää luistin ja lukon taakse lukon sisällä iskupiikin oma jousi puristuu kokoon virittäen piikin. Palautinjousen työntäessä ne takaisin, lukko syöttää lippaasta patruunan. Sulkeutuessa kaasumäntä vetää lukon sisällä olevat olakkeet eteen jolloin lukon sivulla olevat läpät painuvat kehyksessä oleviin koloihin sulkien lukon kiinni. Liipaisinta painettaessa vipu osuu lukon vastaavaan mekanismiin, joka päästää piikin iskemään nalliin. Aseen lauettua kaasumäntä sulkee läpät avaten mekanismin ja lukon ulosvedin vetää hylsyn ulos. Hylsyn ja patruunapesän paine on jo tähän mennessä laskenut alas.
Palvelukseen, politiikka mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kokeiden jälkeen ase hyväksyttiin Britannian armeijan uudeksi perusaseeksi 1951.[1] Samaan aikaan käytiin neuvotteluja uudesta läntisestä standardi-kaliiperista. Tätä ennakoiden belgialainen FN suunnitteli aseen 7 x 43 kaliiperiin. Se oli myös kaasutoiminen, valinnaisesti kerta- tai sarjatulta ampuva ase, mutta rakenteeltaan tavanomaisempi.[3] Britannian parlamentissa käytiin kiistoja ratkaisusta uudeksi perusaseeksi.[1] USA ajoi voimakkaasti täysitehoista 7,62 x 51 mm kaliiperia.[4] 1952 järjestettiin FN- aseella onnistunut koeammunta, jossa oli läsnä USAn edustajia. Oli silti selvää, että USA ei aikonut tukea 7 x 43 kaliiperia tai EM - 2 asetta, mikä päätös oli tehty jo aiemmin[1]. Britannian pääministeri Winston Churchill piti järkevämpänä luopua projektista. FN - ase oli helpompi muuntaa NATOn uudelle, täysitehoiselle kaliiperille, ja ase tuli valmistukseen taistelukiväärinä nimellä FN FAL kaliiperissa 7,62 x 51.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Lähde Hogg Ian, Walter John: Small Arms pistols & rifles, Greenhill Books, 2003. ISBN 1-85367-563-6.