Emo (musiikki)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emo
Alkuperä hardcore punk, post-hardcore
Alkuperämaa Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta
1980-luvun puoliväli
Tyypillisiä
soittimia
laulu, sähkökitara, bassokitara, rummut
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
screamo
emo pop
emoviolence
emo rap

Emo on 1980-luvulla kehittynyt punkmusiikin tyylilaji.[1] Emo-musiikkia luonnehtii syvä tunteellisuus ja melankolisuus.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emo-musiikki on kehittynyt hardcore punkin pohjalta, ja sen katsotaan yleisesti syntyneen 1980-luvulla sellaisten washingtonilaisten punkyhtyeiden kuin Rites Of Spring ja Embrace myötä. Nämä yhtyeet erosivat useimmista tuon ajan muista hardcore-yhtyeistä kokeellisemmalla tyylillään ja sanoituksillaan, jotka käsittelivät henkilökohtaisia aiheita kuitenkin säilyttäen punkmusiikkiin yleensä yhdistetyn energian ja vimman.

Emo-termin alkuperä on epävarma, mutta Rites of Springin jäsenet ovat kertoneet, että yhtyeen ihailijat käyttivät sitä kuvaamaan yhtyeen musiikkia. Termistä käytetään myös muunnelmaa "emo-core", kirjaimellisesti "emotive hardcore". Versio "emotional hardcore" yhdistetään virheellisesti suoraan sanaan emo.

Varhaisen emo-musiikin vaikutus kuului myöhemmin esimerkiksi Moss Iconin ja Heroinin musiikissa. 1990-luvun puolella oli jo tyypillistä, että termi "emo" yhdistettiin useisiin toisistaan suurestikin eroaviin yhtyeisiin. 1990-luvun puolessavälissä yleistynyt niin sanottu toisen aallon emo esimerkiksi käsittää indie rock-vaikutteisia yhtyeitä, kuten Sunny Day Real Estate, Jawbreaker, Texas Is The Reason ja The Get Up Kids. Tämä niin sanottu toisen aallon emo ei kuitenkaan mitenkään liity emoon. Screamo on emon alalaji, ja on yleisesti nopeampaa, kaoottisempaa ja rajumpaa.[2]

Screamoyhtyeitä ovat esimerkiksi Orchid, Pg.99, Funeral Diner, Saetia, Neil Perry, Jerome's Dream ja Raein.

2000-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla emo-termin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti, ja voidaankin puhua suoranaisesta emo-trendistä. Samalla emo-termin määritelmä on hämärtynyt vielä entisestäänkin, ja sitä käytettiin valtamediassa usein yhtyeistä, jotka edustivat enemmänkin poppia kuin emon alkuperäistä määritelmää. Uudelle emo-musiikin tyylisuunnalle muodostui alakulttuuri.[3]

2000-luvun emoyhteitä ovat esimerkiksi Yage, Life At These Speeds ja Lumber Lung.

2010-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pop-vaikutteisen emo-musiikin suosio alkoi hiipua 2000-luvun lopulla, mutta vuosikymmenen vaihtuessa alkoi "emo revival" -tyylisuunta, joka otti vaikutteita math rockista, indie rockista ja toisen aallon emo-musiikista. Tätä tyylisuuntaa edustaa mm. Algernon Cadwallader, The Front Bottoms, Tiger's Jaw, The Hotelier tai Tiny Moving Parts.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Phillips, Dom: Emo kids are under attack. Are they scapegoats or sinners? Times Online. 30.5.2008. (englanniksi)
  2. Jesse Richman: What is emo, anyway? We look at history to define a genre Alternative Press (24.1.1998)
  3. Collin Brennan: Sad As Fuck: How Early 2000s Emo Became a Subject of Scorn and Salvation Consequence of Sound (16.2.2007)
  4. Ultimatequitar.com: Is Emo Revival Really a Thing? (13.7.2018)