Elin Såger

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Elin Såger (30. kesäkuuta 1614 Turku14. elokuuta 1669 Turku) oli suomalainen talouselämän vaikuttaja 1600-luvulla.

Elin Johanintytär Såger syntyi Turussa Aurajoen itärannan talossa, joka sijaitsee nykyisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon alueella. Hänen isänsä Johan Såger (kuoli 1632), alkujaan Sager, oli varakas kauppias, joka oli tullut Turkuun 1590-luvulla Saksan Holsteinin läntisestä maakunnasta Dithmarschenista. Johan Såger jäi leskeksi 1610 ja avioitui uudelleen Elin Plagmanin kanssa, jonka isä Peter Plagman oli Turun vaikutusvaltaisimpia miehiä ja myöhemmin Turun pormestari. Elin Såger oli vanhin lapsi vanhempiensa neljästä yhteisestä lapsesta.

Elin Såger avioitui vuonna 1631 kauppias Peter Thorwösten kanssa. Thorwöste hankki omistukseensa Anskun ja Mustion rautaruukit 1647 ja perusti Fiskarsin ruukin 1649. Thorwösten kuoltua vuonna 1659 Elin-rouva ryhtyi johtamaan ruukkeja ja häntä ruvettiin nimittämään patrunessaksi. Hän johti myös suvun Turun kauppahuonetta. Hänen tarmokkuutensa ansiosta kaikki ruukit saivat helpotuksia verotuksessa ja muitakin etuja kruunun taholta, ja Peter Thorwösten ottama suuri ulkomainen velka saatiin hoidettua.

Elin Såger selvisi myös monista muista vaikeuksista. Perheen omaisuus tuhoutui tulipalossa Turussa 1656, Mustion ruukissa oli tulipalot 1664 ja 1665, ja Fiskarsin ruukin nippuvasara tuhoutui noin vuonna 1660. Lisäksi hänen omistamansa laiva upposi 1668.

Suomen taloushistorian kannalta katsoen Elin Såger on ollut Suomen vaikutusvaltaisimpia naisia.

Elin Sågerille ja Peter Thorwöstelle syntyi kymmenen lasta, joista kaksi kuoli aivan pienenä. Neljä poikaa kohosi merkittäviin asemiin: kauppias ja valtiopäivämies Hermann Thorwöste (noin 1635–1685 tai 1686) sekä Fiskarsin patruunat Jakob Thorwöste (kuoli 1671), Petter Thorwöste (noin 1640-1703) ja Johan Thorwöste (noin 1636-kuoli 1712). Neljä tytärtä miehineen kohosivat myös merkittäviin asemiin Suomessa.

Elin Såger haudattiin Turun tuomiokirkkoon miehensä viereen 15. tammikuuta 1670.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anneli Mäkelä-Alitalo: Såger, Elin (1614–1669) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 1.3.1998. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.