Doran sotaoikeudenkäynti

Doran sotaoikeudenkäynti (tunnetaan myös nimillä Dora-Nordhausen ja Dachau-Dora-prosessi, saks. Dachau-Dora Prozess) oli Yhdysvaltain armeijan 7. elokuuta – 30. joulukuuta 1947 järjestämä sotarikosoikeudenkäynti.

19 miestä syytettiin sotarikoksista. Syytetyt olivat työskennelleet Mittelbau-Doran keskitysleirillä, sen alaleireissä tai Mittelwerkin asetehtaalla. Oikeudenkäynti järjestettiin Dachaun keskitysleirin tiloissa. Viralliselta nimeltään oikeudenkäynti oli Yhdysvallat vastaan Kurt Andrae et al (tapaus: 000-50-37). Syytetyistä neljä vapautettiin ja 15 tuomittiin syyllisinä. Tuomiot vaihtelivat 5 vuoden vankeudesta elinkautiseen vankeustuomioon. Yksi tuomituista sai kuolemanrangaistuksen ja hänet teloitettiin hirttämällä 26. marraskuuta 1948.

Doran oikeudenkäynti oli viimeinen Dachaun oikeudenkäynneissä käsitellyistä sotarikossyytteistä. Oikeudenkäynnissä tuomitut kärsivät rangaistuksensa Landsbergin vankilassa.

Oikeudenkäynnin aikana ja sen jälkeen järjestettiin useita pienempiä, nopeampia oikeudenkäyntejä, jotka käsittelivät muita asiaan liittyviä tapahtumia. Lokakuun lopun ja joulukuun puolivälin aikana järjestettiin 14 oikeudenkäyntiä alempiarvoisille syytetyille, kuten SS-Totenkopfverbänden vartijoille. Heistä yksi vapautettiin syytteistä, yhdeksän tapausta hylättiin todisteiden ja todistajien puuttumisen vuoksi ja neljä sai tuomion rikoksistaan. Hylättyjen tapausten poikkeuksellisen raakuuden takia niiden tutkintaa jatkettiin oikeudenkäynnin jälkeen. Hylätyistä tapauksista moni päätyi uudestaan oikeuteen. Niistä tunnetuin ja merkittävin käytiin vuosina 1968–1970 Essenissä, jossa kaksi henkilöä todettiin syyllisiksi ja tuomittiin.

Taustaa

Mittelbau-Doran keskitysleirille lähettiin noin 60 000 vankia, joista noin 20 000 kuoli leirillä. Vankien kuolemat olivat suoraa seurausta leirin epäinhimillisiin työ- ja elinolosuhteiden. Vangit kuolivat esimerkiksi nälkään, leirillä levinneiden sairauksien seurauksena tai kokemansa kaltoinkohtelun ja väkivallan vuoksi. Kun amerikkalaisjoukot saapuivat leirille 11.huhtikuuta 1945, he löysivät noin 2000 ruumista. Eloonjääneitä vankeja oli vain muutamia satoja, joista suurin osa oli kuolemaisillaan tai sairaita.

SS-Totenkopfverbände tiesi etukäteen, että liittoutuneiden joukot olivat matkalla leirille, joka antoi heille mahdollisuuden siirtää noin 36500 vankia pois leiriltä 6. huhtikuuta 1945. Saapuessaan 11. huhtikuuta 1945 Mittelbauhun amerikkalaisjoukot löysivät ainakin kahdentuhannen ihmisen ruumiit ja vain muutaman sata eloonjäänyttä, joista suurin osa oli joko sairaita tai kuolemaisillaan. Suurimman osan vangeista oli SS-Totenkopfverbände pakkoevakuonut jo aiemmin 6. huhtikuuta. Pakkoevakuointiin kuului noin 36 500 vankia, joista yli 8 000 kuoli nälkään, alistamiseen ja pikateloituksiin.

Yksi tunnettu ”evakuointi” tapahtui 4. huhtikuuta, kun Erhard Brauny johti noin 400 vankia pois Rottleberoden keskitysleiriltä, tarkoituksenaan viedä heidät Neuengammen keskitysleirille, joka oli vielä toiminnassa. Kun he saapuivat Gardelegeniin, josta heidän oli tarkoitus jatkaa matkaa junalla, liittyi mukaan lisää vartijoita ja vankeja, joita oli nyt yhteensä yli tuhat. Junaraiteiden vaurioitumisen takia matka Neuengammeniin ei voinut jatkua, joten he jäivät Gardelegeniin. 13. huhtikuuta vangit pakotettiin suureen latoon, joka sytytettiin tuleen. Vangit, jotka pääsivät ladosta elossa, ammuttiin. Tapettuja vankeja oli 1016, joista suurin osa oli puolalaisia. Lato sijaitsi Isenschnibberin tilalla. Yhdysvaltojen joukot löysivät ladon kaksi päivää myöhemmin. He löysivät 11 eloonjäänyttä vankia, jotka kertoivat tapahtumista. Eloonjääneistä 7 oli puolalaisia, 3 venäläistä ja yksi ranskalainen.

Tutkinta ja aikaisemmat tuomiot

Yhdysvaltain sotarikosohjelman tutkimusryhmä 6822 alkoi nopeasti selvittämään syyllisiä. Tutkinta saatiin valmiiksi 25. toukokuuta 1945, jonka jälkeen se toimitettiin. Epäillyistä osa saatiin vangittua nopeasti, jonka jälkeen heille laadittiin syytteet todisteiden perusteella. Oikeudenkäyntiprosessi vaikeutui, kun amerikkalaisjoukkojen täytyi vetäytyä alueelta, sen siirtyessä Neuvostoliiton hallintoon 6. heinäkuuta 1945.

Neuvostoviranomaisten kanssa toiminta oli lähes mahdotonta. Tästä esimerkki on se, kun heidän puoleltaan kukaan vastuuhenkilö ei saapunut sovittuun tapaamiseen amerikkalaisten kanssa rajalle 3. syyskuuta 1946. Tapaamisessa heidän oli tarkoitus luovuttaa amerikkalaisille todisteita ja pidätettyjä epäiltyjä. Ei tiedetä tarkkaan, mikseivät neuvostojoukot suostuneet yhteistyöhön keskitysleirin oikeudenkäynnissä, vaikka aikaisemmin he olivat luovuttaneet amerikkalaisille 22 epäiltyä Gardelegenin joukkomurhasta todisteita vastaan.

Amerikkalaistutkijat olivat kirjoittaneet muistiinpanoihinsa epäilevänsä, että syynä olisi ollut neuvostotutkijoiden ja heidän esimiestensä välinen epäselvyys siitä, kenen vastuulla päätökset olisivat. Lopulta amerikkalaisten todisteet ja epäillyt lisättiin osaksi Dachaun sotarikosoikeudenkäyntejä.

Ennen oikeudenkäyntiä Mittelbau-Doran leirin entisistä työntekijöistä 12 oli jo ollut oikeudessa syytettynä sotarikoksista Britannian armeijan järjestämässä Belsen sotaoikeuskäynnissä. Syytetyistä neljä oli saanut vankeusrangaistuksen ja viisi vapautettiin syytteistä. Kuolemantuomion hirttämällä olivat saaneet leirin säilöönotosta vastannut johtaja Franz Hössler, yhtä alaleireistä johtanut Franz Stofel ja saman leirin varajohtaja Wilhelm Dörr. Tuomiot pantiin toimeen Hamelnin vankilassa 13. joulukuuta 1945.

Yhden alaleirin entinen johtaja Otto Förschner sai Dachaun sotarikosoikeudenkäynnissä kuolemantuomion, joka pantiin toimeksi 28. toukokuuta 1946. Hänen seuraajansa, entinen Auschwitzin komendantti Richard Baer pidätettiin 1960, mutta hän kuoli luonnollisiin syihin 1963, ennen Auschwiz-oikeudenkäynnit alkoivat. Lääkärinä SS:n leirillä toiminut Karl Kahr välttyi syytteiltä, sillä hänellä oli vankien keskuudessa keskivertoa parempi maine. Kahr oli syyttäjän todistajana Doran oikeudenkäynnissä.

Lainopillinen pohja ja oikeutus

Tapauksen lainopillinen valtuus valmistui maaliskuussa 1947 kun Saksan sotilaallisen hallinnon ministeriön alaisuudessa toimiva lainopillinen ja tuomioonpaneva virasto hyväksyi sen oikeellisuuden.

Syytteet, jotka oltiin luettu syytetyille 20. kesäkuuta 1947, yhdistettiin nimelle "Sodan käytäntöjen ja lakien rikkominen". Käytetty menetelmä koski kaikkia niitä sotarikoksia, jotka olivat tapahtuneet Mittelbau-Dorassa ja sen alaisissa leireissä 1. kesäkuuta 1943 – 8. toukokuuta 1945, myös niitä, jotka eivät olleet kohdistuneet ei-saksalaisiin siviileihin ja sotavankeihin. Päätös oli ratkaiseva muutos muihin Dachaun oikeudenkäynnin tapauksiin nähden, koska se ei koskenut vain liittoutuneiden kansalaisia vaan myös muiden maiden ta kansalaisia, kuten itävaltalaisia, slovakkeja ja italialaisia. Saksalaisia uhreja vastaan toimineet syytetyt pysyivät pitkään vailla rangaistusta pidätysaikana, ja heitä kuultiin vasta myöhemmin oikeudessa Saksassa.

Kaikki syytetyt saivat syytteensä samoin muotoiltuna, epäoikeudenmukainen ja tahallinen osallistuminen hyväksikäyttöön ja tapoihin, jotka kohdistuivat sotavankeihin ja ei Saksan kansalaisiin. Tämä mahdollisti, että kaikkiin tapauksiin ei tarvinnut erikseen osoittaa tapahtuneita rikoksia, vaan pelkkä osallistuminen keskitysleirin toimintaan ja jäsenyys SS:ssä riitti osoittamaan osallisuuden sotarikokseen. Tuomioistuinten harkintaan jäi, keitä vastaan syyte tultaisiin nostaa, mikä vaikutti tuomioiden täytäntöönpanoon ja rangaistuksiin.