Dolores Ibárruri
| Dolores Ibárruri | |
|---|---|
 Dolores Ibárruri vuonna 1978. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. joulukuuta 1895 Biskaja |
| Kuollut | 12. marraskuuta 1989 (93 vuotta) Madrid |
| Ammatti | toimittaja |
| Poliitikko | |
| Puolue | PCE |
| Asema | parlamentaarikko |
.jpg) Nimikirjoitus |
|
Isidora Dolores Ibárruri Gómez (9. joulukuuta 1895 Biskaja – 12. marraskuuta 1989 Madrid) oli Baskimaalta kotoisin ollut espanjalainen poliitikko, joka oli maan sisällissodan aikana yksi Espanjan toisen tasavallan johtohahmoista. Espanjan kommunistista puoluetta (PCE) edustanut Ibárruri oli parlamentin jäsen vuosina 1936–1939 ja uudelleen Francon diktatuurin päätyttyä 1977–1979
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Köyhään kaivostyöläisen perheeseen syntynyt Ibárruri oli kouluaikoinaan lahjakas oppilas, mutta vanhemmilla ei ollut varaa kustantaa hänen haluamiaan opettajanopintoja ja niinpä Ibárruri työskenteli vaatetehtaalla. Vuonna 1916 hän avioitui ja perheeseen syntyi myöhemmin kuusi lasta, joista kuitenkin neljä kuoli jo nuorena lääkkeiden ja sairaanhoidon puutteen vuoksi. Ibárrurin aviomies oli ammattiyhdistysaktiivi ja hän kiinnostui myös itse sosialismista luettuaan Karl Marxin teoksia. Liityttyään Espanjan kommunistiseen puolueeseen, Ibárruri alkoi kirjoittamaan kaivostyöläisten lehteen nimimerkillä Pasionaria, joka tarkoittaa kärsimyskukkaa. Siitä tuli myöhemmin myös hänen lempinimensä.[1]
Nousu politiikan huipulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1920-luvun aikana Ibárruri nousi nopeasti Baskimaan kommunistisen puolueen johtoon ja vuonna 1930 hänet valittiin PCE:n keskuskomiteaan. Vuotta myöhemmin Ibárruri valittiin Mundo Obrero -sanomalehden päätoimittajaksi. Syyskuussa 1931 hänet vangittiin vajaan puolentoista vuoden ajaksi poliittisen toimintansa vuoksi. Vapautumisensa jälkeen Ibárruri oli mukana myös kansainvälisessä toiminnassa osallistumalla Kominternin kongresseihin ja perustamalla kansainvälisen naisille suunnatun sodan ja fasismin vastaisen järjestön. Espanjan parlamenttiin hänet valittiin ensimmäistä kertaa vuoden 1936 vaaleissa. Parlamentissa hän toimi aktiivisesti muun muassa sosiaali- ja terveysasioiden sekä maareformin puolesta ja onnistui myös neuvottelemaan lukuisia poliittisa vankeja vapaaksi.[1]
Sisällissota ja pako Neuvostoliittoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Espanjan sisällissodan alettua heinäkuussa 1936, Ibárrurista tuli tasavaltalaisten pääpropagandisti. Hänet muistetaan erityisesti 18. heinäkuuta pitämästään radiopuheesta, jonka Ibárruri päätti lausahdukseen ¡No pasarán!. Siitä tuli tasavaltalaisten tunnuslause, joka levisi nopeasti työväenliikkeen käyttöön myös muualle maailmaan. Vuonna 1937 Ibárruri oli Barcelonan toukokuuksi kutsuttujen tapahtumien yhteydessä aktiivisesti syrjäyttämässä pääministeri Francisco Largo Caballeroa ja nostamassa Juan Negríniä hänen tilalleen. Sisällissodan päätyttyä tasavaltalaisten tappioon Ibárruri pakeni perheineen Neuvostoliittoon. Hänen ainoa poikansa Ruben Ibárruri taisteli puna-armeijan riveissä ja kaatui Stalingradissa vuonna 1942. Toukokuussa 1944 hänet valittiin maanpaossa toimineen Espanjan kommunistisen puolueen pääsihteeriksi. Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto Ibárruri myönnettiin vuonna 1964 ja Leninin kunniamerkki vuotta myöhemmin.[1]
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ibárrurin välit Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen katkesivat 1968, jolloin hän tuomitsi kovin sanoin Tšekkoslovakian miehityksen. Tämän johdosta PCE jakaantui kahtia ja Neuvostoliitto ryhtyi tukemaan Enrique Listerin johtamaa Espanjan kommunistista työväenpuoluetta. Diktaattori Francon kuoleman jälkeen Ibárruri palasi Espanjaan vuonna 1977 ja saman vuoden parlamenttivaaleissa hänet valittiin jälleen kansanedustajaksi. Dolores Ibárruri kuoli keuhkokuumeeseen 93-vuotiaana marraskuussa 1989.[1] Hänet on haudattu Madridiin La Almudenan hautausmaan viereiselle siviilihautausmaalle.[2]
Muistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dolores Ibárrurin kunniaksi on pystytetty lukuisia muistomerkkejä myös Espanjan ulkopuolelle. Esimerkiksi Skotlannin Glasgowssa on La Passionaria -patsas, jonka jalustaan on kirjoitettu hänen kuuluisat Espanjan sisällissodan aikaiset sanansa; ”Parempi kuolla pystypäin, kuin elää koko ikänsä polvillaan.” Ukrainan Harkovassa puolestaan on Ibárrurin lempinimen mukaan nimetty silta.[1]
Vuonna 1980 hän esiintyi suomalaisessa draamadokumentissa Espanjankävijät, joka kertoo sisällissodassa taistelleista suomalaisista vapaaehtoisista.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Simkin, John: Dolores Ibárruri (Pasionaria) 1997. Spartacus Educational. Viitattu 16.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Barroso, F. Javier: Vandals desecrate graves of Spanish Republican heroine and Socialist Party founder 12.2.2019. El País. Viitattu 30.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Espanjankävijät (1980) Elonet. Viitattu 16.1.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dolores Ibárruri Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
