Delije

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Delije vuonna 2007

Delije (suom. Sankarit[1]) on serbialaisen Crvena Zvezdan ultras-ryhmä.

Delijen historia alkaa jo vuodesta 1948, jolloin oli olemassa Crvena Zvezdan kannattajien oma osasto. Ennen 1970-lukua kannattajat ottivat kotiotteluihin vain lippuja mukaan, mutta 1970-luvulla otteluihin alettiin tuota banderolleja ja huiveja. Samalla kannattajat alkoivat viettää aikaa keskenään. 1980-luvulla toiminta kasvoi entisestään ja kaupungissa toimivat fanijoukot Ultras sekä Red Devils. Paineet yhtenäisen fanijoukon perustamiseen kasvoivat ja joulukuussa 1989 eri fanijoukot kokoontuivat. Tällöin perustettiin uusi ryhmittymä nimellä Delije. Faniryhmä osallistui tämän jälkeen Crvena Zvezdan jalkapallo- ja koripallo-otteluihin.[2]

Vuonna 1990 Delije vieraili NK Dinamo Zagrebin luona, jolloin väkivaltaisuuksissa loukkaantui yli 60 ihmistä. Jugoslavian hajoamissodissa Delije oli merkittävä apu serbeille. Muun muassa Crvena Zvezdan kannattajat olivat mukana puolisotilaallisissa joukoissa. Yksi tällaisista oli Arkanin johtama Tiikerit, joka koostui lähinnä seuran kannattajista.[3] 2000-luvulla Delije on saanut huomiota jalkapallohuliganismistaan. Vuonna 2007 seuran kannattajat hakkasivat poliisin, joka joutui ampumaan ilmaan varoituslaukauksia.[4]

  1. Hannula, Tommi: Soihdulla poliisia suuhun. Helsingin Sanomat, 6.4.2011.
  2. Прича Delije. Viitattu 20.5.2011. (serbiaksi)
  3. Hannula, Tommi: Jalkapallohuligaanit oikeassa sodassa. Helsingin Sanomat, 6.4.2011.
  4. Injured police officer in stable condition B92. Arkistoitu 29.10.2009. Viitattu 20.5.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]