Koordinaatit: 34°0′N, 81°2′W

Columbia (Etelä-Carolina)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Columbia, Etelä-Carolina)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Columbia

Columbia

Koordinaatit: 34°0′N, 81°2′W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Etelä-Carolina
Piirikunta Richland
Väkiluku (2010) 129 272
 – Metropolialue 767 598











Columbia on Yhdysvaltojen Etelä-Carolinan osavaltion pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1786. Sen asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 129 272 ja suuremman metropolialueen 767 598.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

South Carolina State House.

Columbia sijaitsee Etelä-Carolinan osavaltion keskiosassa Richlandin piirikunnassa Congareejoen itärannalla. Congaree alkaa Broad- ja Saludajokien yhtymäkohasta Columbian alueella.[1] Maantieteellisesti Columbia on rannikkotasangon ja korkeamman Piedmontin alueen välissä. Kaupunkia ympäröivät kukkulat. Kaupungista koilliseen sijaitsevat Appalakit ja Blue Ridge Mountains-vuoret.[2] Kaupungista koilliseen sijaitsee Lake Murrayn tekojärvi.[1]

Läheiset vuoret vaikuttavat Columbian ilmastoon. Vuorien takia esimerkiksi kylmien ilmamassojen liike alueelle hidastuu talvisin. Lämpötilat putoavat pakkasen puolelle vain noin kolmasosan talvesta. Kesät ovat alueella pitkiä. Kesällä suhteellisen yleisiä ovat myös ukkosmyrskyt.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbian poltto sisällissodan aikana vuonna 1865.

Nykyisen Columbian alueella oli asutusta jo ennen varsinaisen kaupungin perustamista. Congareejoen länsirannalla sijaitse nimellä The Congarees tunnettu linnake ja vuonna 1754 joen yli alkoi lauttaliikenne. Columbian kaupunki perustettiin Etelä-Carolinan uudeksi pääkaupungiksi vanhan pääkaupungin Charlestonin sijaan vuonna 1786.[2] Siirto oli kompromissi Etelä-Carolinan rannikon plantaasinomistajien ja sisämaan pienviljelijöiden välillä.[1] Etelä-Carolinan yleiskokous muutti kaupunkiin vuonna 1791. Columbia oli yksi ensimmäisistä Yhdysvaltojen varta vasten suunnitelluista kaupungeista. Kaupunkisuunnitelma perustui ruutukaavaan.[2]

1800-luvulla Columbia oli huomattavan maatalousalueen keskus, jonne kehittyi myös teollisuutta. Kaupungille kehittynyt omalaatuinen arkkitehtuuri tuli tunnetuksi nimellä Columbia Cottage. Kuumalla seudulla rakennukset suunniteltiin tehostamaan ilmanvaihtoa. Rautatiet saapuivat vuosisadan puolivälissä. Yhdysvaltain sisällissodan sytyttyä Columbiassa tuotettiin aseita, ammuksia ja muita tarvikkeita Etelävaltioiden armeijan tarpeisiin. Kaupungin asukasluku oli tuolloin noin 8 000. Kenraali William T. Shermanin johtamat pohjoisen joukot valtasivat ja tuhosivat kaupungin vuonna 1865. Raunioitunut kaupunki toipui sisällissodan tuhoista vasta 1890-luvulla.[2]

Columbian talous kukoisti 1900-luvun alussa. Kaupungista itään perustettiin armeijan tukikohta Fort Jackson, yksi suurimmista jalkaväen koulutuspaikoista. Kaupungissa oli myös puuvillalle perustunutta teollisuutta. Columbia selvisi 1930-luvun lamasta ilman suurempia vaikeuksia ja kaupunki kasvoi huomattavasti 1940- ja 1950-lukujen aikana. Rotuerottelu kaupungin kouluissa päättyi vuonna 1963.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbialla on nykyisin laaja taloudellinen pohja. Kaupunki on kaupan ja jakelun keskus. Asukkaita työllistävät myös hallinto ja teollisuus. Paikallisen teollisuuden tuotteita ovat esimerkiksi synteettiset kuidut, tekstiilit ja elektroniikka. Lähialueen maaseudun tuotteita ovat muun muassa tupakka, puuvilla ja persikat.[1]

Kotitalouksien keskimääräiset vuosittaiset ansiot Columbiassa aikavälillä 2013–2017 olivat 43 650 Yhdysvaltain dollaria ja henkilöä kohden 27 730 dollaria. 22,3 % väestöstä eli köyhyysrajan alapuolella.[3]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trinity Episcopal Cathedral.

Columbian asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 129 272 ja vuoden 2018 arvion mukaan 133 451.[3] Suuremman metropolialueen asukasluku oli vuonna 2010 767 598.[1] Kaupungin asukkaista 52,3 % oli taustaltaan valkoisia, 40,9 % afroamerikkalaisia, 0,1 % intiaaneja, 0,2 % havaijilaisia tai muita Tyynenmeren saarten asukkaita, 5,8 % latinoja mistä tahansa rodusta ja 2,6 % aasialaisia. 8,4 % kaupungin asukkaista puhui kotonaan jotakin muuta kieltä kuin englantia ja 5,6 % kaupungin asukkaista oli syntynyt ulkomailla.[3]

Koulutus ja kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Columbia on Etelä-Carolinan yliopiston kotikaupunki. Kaupungin muita korkeamman asteen oppilaitoksia ovat Columbia College, Columbia International University, Lutheran Theological Southern Seminary, Benedict College, Allen University ja Midlands Technical College.[1]

Columbian kaupungin teatteri on toiminut vuodesta 1919 lähtien. Columbia Museum of Art on paikallinen taidemuseo. Kaupungin historiallisia kohteita ovat presidentti Woodrow Wilsonin lapsuudenkoti ja Robert Mills Historic House.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Columbia Encyclopaedia Britannica. Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f Cities of the United States, s. 461-472. Kuudes painos. Gale, 2009. ISBN 978-1-4144-3759-0. (englanniksi)
  3. a b c QuickFacts Columbia city, South Carolina United States Census Bureau. Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]