Color Dolor

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Color Dolor on helsinkiläinen vuonna 2011 perustettu alternative pop-yhtye. Stina Koistinen perusti Color Dolor -bändin sen jälkeen kun häneltä löydettiin aivokasvain. [1] Yhtyeen esikoisalbumi Cuckoo in a Clock julkaistiin vuonna 2013 ja toinen albumi Wonderchild 2015 Konkurssi Records levy-yhtiön kautta. [2] Joonas Saikkonen äänitti ja miksasi Cuckoo in a Clock -albumin. Taiteellisesta tuotannosta vastasi bändi itse. Wonderchild -levyllä toimi toisena tuottajana ja äänittäjänä Tommi Vainikainen yhdessä Color Dolorin kanssa ja levyn äänitti sekä miksasi Joonas Saikkonen.

Color Dolor on julkaisi 4.5.2018 ilmestyneeltä Love -albumilta kolme singleä, Revolution, Anyway the Wind Blows ja Running in the Dark, . Albumin on säveltänyt ja sanoittanut Koistinen ja Leissi. Leissi toimi myös levyn äänittäjänä, tuottajana ja muusikkona. Levyn on miksannut Paavo Malmberg ja sen julkaisi Soliti levy-yhtiö.

Color Dolor voitti Teosto-palkinnon Love -levyllään vuonna 2019.

Color Dolor on toiminut keikkalämmittelijänä St. Vincentille [3] sekä vuonna 2015 Helsingin juhlaviikoilla Susanne Sundførille.[4]

Helmikuussa 2022 yhtye ilmoitti lopettavansa.[5]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilkka Tolonen – rummut
  • Jan Wälchli – trumpetti
  • Essi Nieminen – rummut

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”What is Left?” (2013)
  • ”Ones in the Woods” (2013)
  • ”Last Night” (2014)
  • ”Owl & Rat” (2015)
  • ”Wonderchild” (2015)
  • ”Revolution” (2018)
  • ”Anyway The Wind Blows” (2018)
  • ”Running In The Dark” (2018)

Musiikkivideot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”What is Left?” (2013)
  • ”Ones in the Woods” (2013)
  • ”The Angel” (2013)
  • ”Last Night” (2014)
  • ”Owl & Rat” (2015)
  • ”Wonderchild” (2016)
  • ”Revolution” (2018)
  • ”Anyway The Wind Blows” (2018)
  • ”Running in the Dark” (2018)


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]