Cecil Taylor
Cecil Taylor | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 25. maaliskuuta 1929 New York, Yhdysvallat |
Kuollut | 5. huhtikuuta 2018 (89 vuotta) |
Ammatti | muusikko, säveltäjä |
Muusikko | |
Aktiivisena | 1958–2008 |
Tyylilajit | jazz, free jazz |
Soittimet | piano |
Levy-yhtiöt | Blue Note, Cadence Jazz Records, Candid Records, Enja Records, Transition Records (käännä suomeksi) ja FMP/Free Music Production (käännä suomeksi) |
Aiheesta muualla | |
www.cecil-taylor.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Cecil Taylor (25. maaliskuuta 1929 Long Island City, Queens, New York, Yhdysvallat – 5. huhtikuuta 2018[1][2]) oli atonaalista free jazzia säveltänyt ja esittänyt virtuoosimainen pianisti. Hän oli saksofonisti Ornette Colemanin ohella merkittävin free jazzin varhainen kehittäjä.
Taylor kasvoi musikaaliseen perheeseen ja tutustui jo nuorena muun muassa Louis Armstrongin, Bessie Smithin, Billie Holidayn, Ella Fitzgeraldin ja Erroll Garnerin musiikkiin. Suuren vaikutuksen häneen tekivät etenkin Duke Ellington ja Fats Waller. Myöhemmin Taylor sai vaikutteita muun muassa Bud Powellilta, Charles Mingusilta, Thelonious Monkilta ja Horace Silveriltä ja piti jo varhain atonaalisuutta aivan luonnollisena asiana.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuodet 1951–1955 Taylor opiskeli Uuden Englannin musiikkikonservatoriossa, jossa perehtyi ”vakaviin” atonaalisen musiikin klassikoihin Schönbergiin, Weberniin ja Bergiin sekä muun muassa Bartókiin ja Stravinskiin. Näihin aikoihin Taylor alkoi johtaa omaa pientä kokoonpanoaan, johon kuului muun muassa Archie Shepp, ja esiintyi vuonna 1957 Newportin jazzfestivaaleilla. Samana vuonna ilmestyi ensilevy Jazz Advance, jonka kappaleista vielä puolet oli muiden käsialaa. Tämän jälkeen Taylor alkoi kulkea omaa tietään.[lähde? ]
1960- ja 1970-luvuilla Taylor ei kyennyt elättämään itseään omalla musiikillaan: hän ei tehnyt musiikkinsa suhteen pienimpiäkään kompromisseja. Hän työskenteli väliin muun muassa myyntimiehenä, kokkina ja tiskaajana sekä opetti yliopistoissa ja collegeissa. Käytännöllisesti jokainen Taylorin levy vuosina 1967–1977 (ja useat myöhemmätkin) äänitettiin Euroopassa. Hän perusti oman levy-yhtiön, joka julkaisi pari hänen levyään. Lopulta 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulle tultaessa hän alkoi saada mainetta lähinnä Euroopan ja Japanin levymyyntinsä ansiosta. Etenkin Saksassa järjestettiin useina vuosina erityisiä Cecil Taylor -konserttisarjoja ja -viikkoja.[lähde? ]
1970- ja 1980-luvut olivat Taylorin tuotteliainta kautta.
Cecil Taylor vieraili Pori Jazzissa kvintetteineen 1976 ja trioineen 1990. Tampere Jazz Happeningissä häntä kuultiin 1982 Ron Mannin yhtyeen pianistina ja 1998 oman kvintettinsä kanssa, jolloin hän oli myös Raahen Rantajatsien pääesiintyjä. Turku Jazz -tapahtumassa hän vieraili 1984. Taylor esiintyi Helsingissä 1978, ja Helsingin juhlaviikoilla 1991 hän esiintyi kahtena iltana tanssija Hilppa Sjöströmin kanssa Vantaan Martinus-salissa.[3][4][5][6][7][8]
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Cecil Taylorin musiikki sai ristiriitaisen vastaanoton alusta lähtien. Ensikokemus saattaa olla hämmentävä: Taylor soittaa normaalisti 3–4 nuottia siinä missä muut jazzpianistit yhden, tyyli on täysin vapaa ja atonaalinen, ja maaniset, ryöppyävät sävellykset kestävät usein tunnin tai paljonkin yli.[lähde? ]
Taylorin musiikki on kuitenkin atonaalista aivan eri merkityksessä kuin edellä mainitun uudemman Wienin koulun musiikki: Schönberg oppilaineen kehitti dodekafonian säännöstön sävellysmetodiksi nimenomaan voittaakseen sävellajittomuuden ja uhkaavan anarkian ongelman: Taylorille atonaalisuus ei ole ongelma vaan musiikin luontainen elementti. Kun mitään ulkoa annettuja sääntöjä ei ole, Taylor on vapaa ilmaisemaan itseään juuri niin kuin haluaa. Musiikki onkin emotionaalisesti ja älyllisesti äärimmäisen tiheää ja täyteen ladattua, ei ”jazzia” sanan totutussa merkityksessä.[lähde? ]
Osittainen diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Jazz Advance (1956)
- The World of Cecil Taylor (1961)
- Unit Structures (1966)
- One Too Many Salty Swift And Not Goodbye (1978)
- Historic Concerts (duetto Max Roachin kanssa) (1979)
- It Is In The Brewing Luminous (1980)
- The Eight (1981)
- For Olim (1986)
- Momentum Space (Dewey Redmanin ja Elvin Jonesin kanssa) (1999)
- The Willisau Concert (2000)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ John Fordham: Cecil Taylor obituary 8.4.2018. The Guardian. Viitattu 18.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Le pianiste de free jazz Cecil Taylor est mort (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)
- ↑ Hakutulos 'Cecil Taylor' historia.porijazz.fi. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ Hakutulos 'Cecil Taylor' tamperejazz.fi. Viitattu 19.6.2024.
- ↑ Hauru, Jukka: Sävelten runollinen hysteria. Cecil Taylorille piano on 88-viritteinen lyömäsoitin. Helsingin Sanomat, 8.9.1991, s. 28. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Heikkilä, Julius: Cecil Taylor — pianon terässormi. Helsingin Sanomat, 10.6.1978, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Cecil Taylor Turkuun. Helsingin Sanomat, 1.3.1984, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Cecil Taylor on Raahen Rantajatsien pääesiintyjä. Helsingin Sanomat, 3.5.1998. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 19.6.2024.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cecil Taylorin diskografia
- Cecil Taylor Online Sessionography (Arkistoitu – Internet Archive)
- Free Music Production -julkaisut
- Cecil Taylorin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
Haastatteluja (englanniksi)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- The Shape of Jazz to Come - Paneelikeskustelu 6. huhtikuuta 1964
- being matter ignited... (Arkistoitu – Internet Archive) - Haastattelu 3. syyskuuta 1994
- Cecil Taylor (Arkistoitu – Internet Archive) - Haastattelu tammikuulta 2000
- Innovation, improvisation - Haastattelu 25. lokakuuta 2000
- Mr. Taylor's Filibuster - Haastattelu 11. maaliskuuta 2004
- A Fireside Chat With Cecil Taylor (Arkistoitu – Internet Archive)
|