Cathal Brugha

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Cathal Brugha suunnilleen vuonna 1922

Cathal Brugha (synt. Charles William St John Burgess; 18. heinäkuuta 1874 Dublin7. heinäkuuta 1922 Dublin)[1] oli irlantilainen sotilas ja poliitikko, joka oli mukana Irlannin itsenäisyyskamppailussa. Hän toimi Irlannin tasavallan Dáil Éireann -hallituksen ensimmäisenä presidenttinä 22. tammikuuta – 1. huhtikuuta 1919 sekä puolustusministerinä Irlannin itsenäisyyssodan aikana 1919–1922. Hän kaatui Irlannin sisällissodan alkuvaiheen Dublinin taistelussa kapinallisten joukkojen puolella.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brughan isä Charles Burgess oli Dublinissa asunut protestanttinen taidekauppias, joka kannatti vahvasti irlantilaista nationalismia. Hänen äitinsä oli kuitenkin katolinen ja perheen lapset kasvatettiin tämän uskoon. Brugha joutui keskeyttämään opintonsa perheen taloudellisten vaikeuksien vuoksi ja työskenteli myöhemmin kauppamatkustajana perustettuaan kahden ystävänsä kanssa pienen kynttilätehtaan. Hän kiinnostui Irlannin gaelilaisesta perinnöstä ja iirin kielestä liityttyään vuonna 1899 Conradh na Gaeilge -järjestöön, ja muutti pian myös nimensä iirinkieliseen muotoon Cathal Brugha. Vuonna 1908 hän liittyi maanalaiseen vallankumousjärjestö Irlannin tasavaltalaisveljeskuntaan (IRB) ja vuonna 1913 hänestä tuli vastaperustettujen Irlannin vapaaehtoisjoukkojen upseeri. Hän johti vapaaehtoisjoukkojen osastoa, joka haki heinäkuussa 1914 Howthiin toimitetun salaisen aselastin. Brugha osallistui vuoden 1916 pääsiäiskapinaan ja toimi Éamonn Ceanntin apulaiskomentajana. Hän haavoittui hyvin vakavasti kapinan viidentenä päivänä, mutta jatkoi siitä huolimatta yksinään vastapuolen joukkojen pidättelemistä. Kapinan kukistamisen jälkeen hän oli sairaalahoidossa ja vältti rangaistuksen kapinaan osallistumisesta. Hän toipui vain osin vammoistaan, ja oli loppuikänsä rampa sekä kärsi jatkuvista kivuista.[1]

Brugha valittiin lokakuussa 1917 Sinn Féin -puolueen puoluejohtoon, mutta hän piti itseään ensisijaisesti sotilaana eikä poliitikkona ja erosi paikaltaan huhtikuussa 1918, kun Sinn Féin myötäili hänestä liikaa Irlannin parlamentaarista puoluetta niin sanotun kutsuntakriisin yhteydessä. Hän oli mukana perustamassa Irlannin vapaaehtoisjoukkoja uudelleen pääsiäiskapinan jälkeen ja toimi niiden esikuntapäällikkönä lokakuusta 1917 huhtikuuhun 1919. Brugha valittiin Britannian parlamenttiin Waterfordin edustajana joulukuun 1918 vaaleissa. Muiden Sinn Féinin edustajien tavoin hän kieltäytyi ottamasta paikkaansa vastaan ja liittyi sen sijaan Dubliniin perustettuun kansalliskokoukseen eli Dáil Éireanniin. Koska Sinn Féinin johtajat Eamon de Valera ja Arthur Griffith olivat tuolloin vankilassa, Brugha nimettiin 22. tammikuuta uuden tasavaltalaishallituksen vt. presidentiksi. Hän kuitenkin luovutti paikkansa de Valeralle 1. huhtikuuta ja siirtyi sen sijaan puolustusministeriksi. Brugha oli yksi harvoja tasavaltalaisten johtajia, joka onnistui pysyttelemään vapaalla jalalla koko Irlannin itsenäisyyssodan ajan (1919–1921). Puolustusministerin asemastaan huolimatta hänen kosketuksensa Irlannin tasavaltalaisarmeijaan (IRA) oli sodan aikana heikko eikä hän pitänyt siitä, miten suureksi hänen alaisensa Michael Collinsin vaikutusvalta kasvoi. Brugha vastusti myös IRB:n vaikutusvaltaa IRA:ssa ja hänen suhteensa IRA:n sissistrategiaan oli ongelmallinen, sillä hän halusi välttää siviiliuhreja sodassa.[1]

Brugha ei osallistunut aselevon jälkeisiin neuvotteluihin brittihallituksen kanssa ja vastusti jyrkästi Collinsin ja Griffithin neuvottelemaa Ison-Britannian ja Irlannin sopimusta. Sopimuksen tultua hyväksytyksi Dáilissa tammikuussa 1922 Brugha siirrettiin välittömästi pois puolustusministerin paikalta. Sen jälkeen hän liittyi sopimusta vastustaneen opposition johtoon. Brughan katkeruus ja halveksunta Collinsia kohtaan muuttui tässä vaiheessa julkiseksi panetteluksi. Sisällissodan käynnistyttyä kesäkuun 1922 lopussa Brugha liittyi sopimusta vastustaneisiin kapinallisiin, jotka olivat miehittäneet hotelliryhmän Dublinin keskustassa. Hallituksen joukkojen tulittaessa tykistöllä rakennuksia 5. heinäkuuta useimmat kapinalliset antautuivat, mutta Brugha hyökkäsi yksinään kadulle pistooli kädessä. Hän haavoittui kuolettavasti reiteen ja kuoli 7. heinäkuuta dublinilaisessa Mater Hospital -sairaalassa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d James Quinn: Brugha, Cathal (englanniksi) Dictionary of Irish Biography (Cambridge University Press, 2009). Irlannin kansallisarkisto. Viitattu 2.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Cathal Brugha.