Carl Schmitt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Carl Schmitt
Henkilötiedot
Syntynyt11. heinäkuuta 1888
Kuollut7. huhtikuuta 1985 (96 vuotta)
Koulutus ja ura
Koulukunta mannermainen filosofia
Väitöstyön ohjaaja Fritz van Calker

Carl Schmitt (11. heinäkuuta 1888 Plettenberg, Saksa – 7. huhtikuuta 1985 Plettenberg) oli eräs 1900-luvun vaikutusvaltaisimmista saksalaisista valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden teoreetikoista. Schmitt tunnetaan erityisesti oikeuspositivismin desissionistisesta kritiikistä, poikkeustilaan ja päätökseen perustavasta suvereenin määrityksestä sekä ystävä ja vihollinen -erotteluun perustuvasta poliittisen käsitteestä. Hän loi myös käsitteen poliittinen teologia. Myöhemmin sen arvo ja merkitys on ollut kiistanalaista, mikä johtuu hänen älyllisestä tuestaan sekä aktiivisesta osallistumisestaan natsismille.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl Schmitt koulussa (1904)

Schmitt syntyi alemman keskiluokan katoliseen perheeseen protestanttisessa Plettenbergin pikkukaupungissa.[2] Elinaikanaan Schmitt ehti vaikuttaa ja kirjoittaa niin Saksan vilhelmiinisessä keisarikunnassa, Weimarin tasavallassa, kansallissosialistisessa kolmannessa valtakunnassa kuin myös Saksan liittotasavallassa. Schmitt kuoli 96 vuoden ikäisenä synnyinkaupungissaan Plettenbergissä 1985.

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chantal Mouffen ja Giorgio Agambenin kirjoitusten kautta Carl Schmittin ajatukset ovat vaikuttaneet nykyajan vasemmistoon ja oikeistoon. Carl Schmittin ajatusten on sanottu vaikuttaneen Putinin politikkaan[3].

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Politische Romantik, 1919. Poliittisen romantiikan kritiikki. Schmittin mukaan romantiikka perustuu pohjimmiltaan uskoon ihmisen luontaisesta hyvyydestä.
  • Die Diktatur, 1921 Historiallis-teoreettinen tutkimus diktatuurista antiikin Roomasta Leniniin. Keskeisenä teemana suvereenin ja komissariaalisen diktatuurin ero.
  • Poliittinen teologia, Tutkijaliitto, 1997 (Politische Theologie, 1922) Schmittin tunnetuin teos. Tutkimus suvereniteetin käsitteestä alkaa kuuluisalla määrityksellä: "Suvereeni on se, joka päättää poikkeustilasta." Poliittinen teologia pyrkii analysoimaan rakenteellisia yhtäläisyyksiä teologisten ja poliittisten käsitteiden välillä. Schmittin mukaan: "Kaikki modernin valtio-opin merkittävät käsitteet ovat sekularisoituneita teologisia käsitteitä."
  • Römischer katholizismus und Politische Form, 1923. Protestanttisen kulttuurin roomalais-katolinen kritiikki. Asettaa roomalais-katolisen representatiivisen muodon vastakohdaksi protestanttiselle teknis-taloudelliselle hallinnalle.
  • Der Begriff des Politischen, 1928. Ystävä- ja vihollis-teesin esitys.
  • Verfassungslehre, 1928. Weimarin valtiosääntöä tulkitseva ja teorisoiva Schmittin varhaiskauden pääteos.
  • Land und Meer, 1942
  • Der Nomos der Erde, 1950. Schmittin myöhäiskauden pääteos. Käsittelee kansainvälisen oikeuden historiaa ja teoriaa sekä nomoksen filosofiaa.
  • Theorie des Partisanens, 1963. Tutkimus partisaanien historiasta ja teoriasta.

Teokset saksaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Über Schuld und Schuldarten. Eine terminologische Untersuchung, 1910.
  • Gesetz und Urteil. Eine Untersuchung zum Problem der Rechtspraxis, 1912.
  • Schattenrisse (veröffentlicht unter dem Pseudonym‚ Johannes Negelinus, mox Doctor‘, in Zusammenarbeit mit Dr. Fritz Eisler), 1913.
  • Der Wert des Staates und die Bedeutung des Einzelnen, 1914.
  • Theodor Däublers ‚Nordlicht‘: Drei Studien über die Elemente, den Geist und die Aktualität des Werkes, 1916.
  • Die Buribunken, in: Summa 1/1917/18, 89 ff.
  • Politische Romantik, 1919.
  • Die Diktatur. Von den Anfängen des modernen Souveränitätsgedankens bis zum proletarischen Klassenkampf, 1921.
  • Politische Theologie. Vier Kapitel zur Lehre von der Souveränität, 1922.
  • Die geistesgeschichtliche Lage des heutigen Parlamentarismus, 1923.
  • Römischer Katholizismus und politische Form, 1923.
  • Die Rheinlande als Objekt internationaler Politik, 1925.
  • Die Kernfrage des Völkerbundes, 1926.
  • Der Begriff des Politischen, in: Archiv für Sozialwissenschaften und Sozialpolitik 58/1927, 1 ff.
  • Volksentscheid und Volksbegehren. Ein Beitrag zur Auslegung der Weimarer Verfassung und zur Lehre von der unmittelbaren Demokratie, 1927.
  • Verfassungslehre, 1928.
  • Hugo Preuß. Sein Staatsbegriff und seine Stellung in der dt. Rechtslehre, 1930.
  • Der Völkerbund und das politische Problem der Friedenssicherung, 1930, 2. erw. Aufl. 1934.
  • Der Hüter der Verfassung, 1931.
  • Der Begriff des Politischen, 1932 (Erweiterung des Aufsatzes von 1927).
  • Legalität und Legitimität, 1932.
  • Staat, Bewegung, Volk. Die Dreigliederung der politischen Einheit, 1933.
  • Das Reichsstatthaltergesetz, 1933.
  • Staatsgefüge und Zusammenbruch des Zweiten Reiches. Der Sieg des Bürgers über den Soldaten, 1934.
  • Über die drei Arten des rechtswissenschaftlichen Denkens, 1934.
  • Der Leviathan in der Staatslehre des Thomas Hobbes, 1938.
  • Die Wendung zum diskriminierenden Kriegsbegriff, 1938.
  • Völkerrechtliche Großraumordnung und Interventionsverbot für raumfremde Mächte. Ein Beitrag zum Reichsbegriff im Völkerrecht, 1939.
  • Positionen und Begriffe im Kampf mit Weimar – Genf – Versailles 1923–1939, 1940 (Aufsatzsammlung).
  • Land und Meer. Eine weltgeschichtliche Betrachtung, 1942.
  • Der Nomos der Erde im Völkerrecht des Jus Publicum Europaeum, 1950.
  • Donoso Cortes in gesamteuropäischer Interpretation, 1950.
  • Ex captivitate salus. Erinnerungen der Zeit 1945/47, 1950.
  • Die Lage der europäischen Rechtswissenschaft, 1950.
  • Das Gespräch über die Macht und den Zugang zum Machthaber, 1954.
  • Hamlet oder Hekuba. Der Einbruch der Zeit in das Spiel, 1956.
  • Verfassungsrechtliche Aufsätze aus den Jahren 1924–1954, 1958 (Aufsatzsammlung).
  • Theorie des Partisanen. Zwischenbemerkung zum Begriff des Politischen, 1963.
  • Politische Theologie II. Die Legende von der Erledigung jeder Politischen Theologie, 1970.
  • Glossarium. Aufzeichnungen der Jahre 1947–1951, hrsg.v. Eberhard Freiherr von Medem, 1991 (posthum).
  • Das internationale Verbrechen des Angriffskrieges, hrsg.v. Helmut Quaritsch, 1993 (posthum).
  • Staat – Großraum – Nomos, hrsg. von Günter Maschke, 1995 (posthum).
  • Frieden oder Pazifismus?, hrsg. von Günter Maschke, 2005 (posthum).
  • Carl Schmitt: Tagebücher, hrsg. von Ernst Hüsmert, 2003 ff. (posthum).

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schmitt, Carl: Poliittinen teologia: Neljä lukua suvereenisuusopista. (Politische Theologie, 1922.) Suomentanut Tapani Hietaniemi. Esipuheet: Kaarlo Tuori, Markku Koivusalo ja Mika Ojakangas. Tutkijaliiton julkaisu 86. Paradeigma-sarja. Helsinki: Tutkijaliitto, 1997. ISBN 952-5169-03-0.
  • Schmitt, Carl: Poliittisen käsite. (Der Begriff des Politischen, 1932.) Suomentanut Arto Kuusterä & Jussi Palmusaari. Paradeigma-sarja. Helsinki: Tutkijaliitto, 2015. ISBN 978-952-7093-02-3.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leskinen, Rami: Carl Schmitt ja politiikan puolustus. Näköpiiri, 2002, 1. vsk, nro 3, s. 13-16. Artikkelin verkkoversio.
  • Ojakangas, Mika: Liberalismi, demokratia ja totaalinen valtio: Carl Schmitt reprensentaatioiden ja identiteetin välissä. Tiede ja Edistys, 1999, nro 24, s. 101-119.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Controversies over Carl Schmitt: A Review of Recent Literature Viitattu 27.10.2023 (englanniksi)
  2. ↑ Balakrishnan, Gopal: The Enemy: An Intellectual Portrait of Carl Schmitt, s. 11. Lontoo: Verso, 2000. ISBN 978-1859847602. (englanniksi)
  3. ↑ Auer, Stefan: What Carl Schmitt reveals about Vladimir Putin unherd.com. 2022. Viitattu 26.11.2023.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Carl_Schmitt&oldid=22028751”