Carl August Schulman
Carl August Schulman (15. syyskuuta 1861 Helsinki – 1918 Pietari) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut suomalainen kenraaliluutnantti.[1]
Avioliiton ulkopuolella syntyneen Schulmanin vanhemmat olivat kenraaliluutnantti Alexander Leonard Carl Schulman ja tämän perheen kotiopettajatar Charlotta Augusta Matilda Thitz. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1889 oli Maria Alexandrovna Petrovsky ja toinen vuodesta 1901 Sofia (Sonja) Alexandrovna Westenrijk. Myös Schulmanin velipuolista Carl Magnus Hugosta ja Carl Fredrikistä tuli kenraaleita.[1]
Carl August Schulman tuli oppilaaksi Venäjän meriministeriön teknilliseen oppilaitokseen 1876 ja opiskeli samalla 2. Konstantinin kadettikoulussa Pietarissa. Hänet ylennettiin aliluutnantiksi 1881 ja komennettiin palvelukseen Henkivartioväen Izmailovon rykmenttiin. Schulman ylennettiin luutnantiksi 1885. Hän suoritti 1885–1888 Nikolain yleisesikunta-akatemian 1. luokan Pietarissa ja yleni jälkimmäisenä vuonna alikapteeniksi. Kapteeniksi Schulman ylennettiin saman vuoden joulukuussa ja määrättiin 7. jalkaväkidivisioonan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi. Lokakuusta 1889 lokakuuhun 1890 hänet oli komennettu komppanianpäälliköksi 38. Tobolskin jalkaväkirykmenttiin.[1]
Schulman ylennettiin everstiluutnantiksi 1892 ja määrättiin Varsovan sotilaspiirin esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi. Seuraavana vuonna hänet siirrettiin Novogeorgievskin linnoituksen esikunnan rintamaosaston päälliköksi. Everstiksi 1896 ylennetty Schulman oli komennettu pataljoonankomentajaksi 3. Novogeorgievskin linnoitusjalkaväkirykmenttiin vuonna 1897, huhtikuussa seuraavana vuonna hänet määrättiin Kertšin linnoituksen esikuntapäälliköksi ja lokakuussa 1899 Sevastopolin linnoituksen esikuntapäälliköksi. Tykistöön hänet oli komennettu palvelukseen kesällä 1903, minkä jälkeen hänet määrättiin 50. Bialystokin jalkaväkirykmentin komentajaksi Puolaan.[1]
Kenraalimajuriksi Schulman ylennettiin 1906, jolloin hänet määrättiin Kronstadtin linnoituksen esikuntapäälliköksi. Vuonna 1909 hänet siirrettiin Osowiecin linnoituksen päälliköksi Puolaan. Schulman yleni kenraaliluutnantiksi huhtikuussa 1912. Ensimmäisen maailmansodan alussa hän johti Osowiecin puolustusta, osallistuen taisteluihin talvella 1914–1915. Hänet siirrettiin kuitenkin sairauden takia Väinänlinnan sotilaspiirin upseerireserviin huhtikuussa 1915 ja toivuttuaan 36. reservijalkaväkiprikaatin komentajaksi. Kesäkuussa 1916 Schulman nimitettiin 102. jalkaväkidivisioonan komentajaksi, mutta sairaus uusiutui ja hänet siirrettiin Kiovan sotilaspiirin upseerireserviin lokakuussa. Sodan lopun hän hoiti terveyttään Krimillä. Bolševikit vangitsivat Schulmanin 1918 ja kuljettivat hänet Pietariin, missä vangittuna ollessaan hän menehtyi kidutukseen.[1]