Kuningaskotilo
| Kuningaskotilo | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Nilviäiset Mollusca |
| Luokka: | Kotilot Gastropoda |
| Lahko: | Kapeakielikotilot Neogastropoda |
| Heimo: | Kuningaskotilot Buccinidae |
| Suku: | Buccinum |
| Laji: | undatum |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Kuningaskotilo (Buccinum undatum) on kuningaskotiloiden heimoon kuuluva kapeakielikotilo, joka elää Pohjois-Atlantin itä- ja länsirannikolla.[2]
Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningaskotilon kuoren koko, muoto, paino ja väri vaihtelevat suuresti. Yleensä täysikasvuisen yksilön kuori on paksu ja kova, keskimäärin 6 cm leveä sekä kellanruskean kirjava lukuun ottamatta valkoista suuaukkoa. Kuoressa on seitsemän tai kahdeksan pulleaa kierrettä, joiden välissä on syvät saumat. Uloimmainen kierre on noin 70 % koko kotilon korkeudesta. Kasvurenkaat näkyvät kuoressa selvinä harjanteina, joista muodostuu säännöllinen kuvio. Poikasten kuorta peittää harjaksinen sarveiskerros, joka vähitellen häviää iän myötä.[3]
Kotilon silmät sijaitsevat pitkien, kapeakärkisten tuntosarvien tyvessä. Aktiivisilla yksilöillä hengitysputket eli sifonit työntyvät pitkälle ulos vaippaontelosta. Iso jalka on läpileikkaukseltaan kilvenmuotoinen, ja naaraalla on anturassaan limatiehyitä. Jalkaan on kiinnittynyt soikea kalkkikansi, jolla kotilo voi peittää tiiviisti kuoren suuaukon.[3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningaskotiloita esiintyy sekä Pohjois-Atlantin itä- että länsirannikolla mannerjalustan alueella. Euroopassa niiden levinneisyysalue ulottuu Bretagnen rannikolta etelässä Arktikseen pohjoisessa.[2]
Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningaskotilot elävät vuorovesivyöhykkeen alapuolella syvässä rantavedessä,[2] joskus jopa yli kilometrin syvyydessä[3]. Niiden elinympäristössä merenpohja on yleensä hiekkainen, liejuinen tai kivikkoinen ja vesi kylmää ja suolapitoisuudeltaan vähintään 15–20 promillea.[2][3] Kuningaskotilot ovat aktiivisia saalistajia ja löytävät saaliinsa kemoreseptorien avulla. Niiden pääasiallista ravintoa ovat elävät simpukat.[2]
Kuningaskotilot elävät yleensä vähintään 10 vuotta ja saavuttavat sukukypsyyden 5–7 vuoden iässä. Pohjanmeressä ne lisääntyvät syksyllä, mutta levinneisyysalueen muissa osissa munimisaika voi vaihdella. Naaraat hakeutuvat munimaan paikkoihin, joissa merenpohja on kiinteää. Yleensä useampi naaras laskee munansa samaan munarykelmään. Munista kuoriutuu talven aikana poikasia, jotka levittäytyvät lähelle syntymäpaikkaansa. Vuonna 1991 kotilokanta Pohjanmerellä ja Alankomaiden Vattimerellä romahti – syynä onnettomuuteen oli laivojen pohjamaalista meriveteen liuennut TBT, joka häiritsee kotiloiden hormonitoimintaa.[2]
Kalastus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuningaskotiloita on jo kauan pyydetty ruoaksi Pohjanmeren ja Englannin kanaalin rannikolla. Niitä joutuu myös jonkin verran kalastuksen sivusaaliiksi. Pyyntivälineenä käytetään Ison-Britannian East Angliassa ja Lincolnshiressa mertoja ja Saksan ja Alankomaiden Vattimerellä erityisiä trooliverkkoja. Paitsi Euroopassa, kuningaskotiloita kalastetaan enenevässä määrin myös Mainenlahdella Yhdysvalloissa. Kokonaissaalis oli vuonna 2007 lähes 30 000 tonnia. Euroopassa kuningaskotilot päätyvät elintarviketeollisuuden käyttöön ja Yhdysvalloissa Bostonin ja New Yorkin etnisiin ruokakauppoihin. Lisäksi niiden kuorista valmistetaan käsityötuotteita.[2]
-
-
Kuoren rakenne. -
Munarykelmä. -
Keitettyjä kotiloita. -
Färsaarelainen postimerkki.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Buccinum undatum ITIS. Viitattu 26. helmikuuta 2010.
- ↑ a b c d e f g Buccinum undatum FAO Species Identification and Data Programme. FAO Fisheries and Aquaculture Department. Viitattu 26. helmikuuta 2010.
- ↑ a b c d Buccinum undatum (html) Marine Species Identification Portal. ETI BioInformatics. Arkistoitu 28.9.2020. Viitattu 26. helmikuuta 2010. (englanniksi)