British Seagull
 |
Tähän artikkeliin ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
British Seagull oli brittiläinen kaksitahtisten perämoottoreiden valmistaja Poolessa, Dorsetissa 1930-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin saakka. Vaikka British Seagullin perämoottorit olivat vuosikymmenien ajan esimerkkejä karkeasta yksinkertaisuudesta ja luotettavuudesta, valmistus hiipui vaatimusten ja päästöasetusten kohotessa. Moottorituotanto lopetettiin vuonna 1996 ja tuotemerkin oikeudet myytiin vuonna 1999. Varaosia tuotetaan edelleen olemassa oleville moottoreille.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
British Seagull -perämoottoreita myytiin ensin nimellä Marston Seagull,[2] jonka kehitysinsinöörit John Way-Hope ja Bill Pinninger kehittivät ne John Marston Ltd Sunbeamland -tehtaalla Wolverhamptonissa. He hankkivat itselleen moottorin valmistusoikeudet ja markkinoivat perämoottoreita Bristol Seagullina. Kun yrityksen tuotanto aloitettiin Poolessa, alettiin käyttää British Seagullin nimeä.
British Seagullin yleisin perämoottorimalli on yksisylinterinen vesijäähdytteinen kaksitahtimoottori,[2] mutta myös muita malleja on olemassa. Moottoria markkinoitiin ensin mainoslauseella ”The Best Outboard in the World” ja myöhemmin ”The Best Outboard Motor for the World”.
Moottoreissa oli Villiersin patentoima vauhtipyörämagneetto,[2] ja vasemmalla puolella oli yksinkertainen kaasutin. Sylinterikannen yläpuolelle oli kiinnitetty pieni messinkinen polttoainesäiliö, jossa käytettiin moottorin iästä riippuen 10:1 tai 25:1 polttoaine-öljyseosta. Tankista polttoaineseos siirtyi pelkän painovoiman avulla polttoaineletkun kautta kaasuttimeen ja sylinteriin. Perusmallissa moottori käynnistettiin magneeton vauhtipyörään kiinnitettävällä irrallisella käynnistysnarulla. Lisävarusteena moottoriin oli saatavana takaisinkelaava käsikäynnistin. Moottorin synnyttämä pyörimisliike ja voima siirrettiin moottorilta etummaisen runkoputken sisällä olevaa akselia pitkin perän alennusvaihteelle ja potkurille. Moottorin taempaa runkoputkea pitkin johdettiin pakokaasut veden alle.
British Seagull -perämoottorit ovat osoittauneet erittäin kestäviksi ja pitkäikäisiksi yksinkertaisen rakenteensa, käytännöllisyytensä ja korkealaatuisten materiaaliensa vuoksi[2]. Tuhansia moottoreita on edelleen käytössä, vaikka niitä on käytetty vaativissa ja hankalissa olosuhteissa meriympäristöissä. Kevyt moottori hitaasti pyörivällä potkurilla on ihanteellinen käytettäväksi pienveneissä ja purjeveneiden apumoottorina. Silver Century Plus -mallia voidaan käyttää jopa 26-jalkaisissa hitaasti kulkevissa veneissä.[3]
Mallit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yrityksen vanhin moottori oli Model 102, joka on kehitetty 1930-luvun Marston-malleista. Model 102 -moottorit olivat melko kookkaita ja niissä oli kiinteä moottorin sylinterilohko sylinterinkansineen sekä vesijäähdytteinen pakoputki. Joissakin Model 102 -perämoottoreissa oli halkaisijaltaan jopa 330 mm:n (13 tuuman) potkuri, minkä vuoksi moottorista käytettiin lempinimeä ”The Barge Pusher” (proomun työntäjä).
British Seagullin suosituin perämoottori oli Classic -sarja. Tähän muodoiltaan kulmikkaiden moottorien sarjaan kuuluivat 64 cm³:n sylinterillä varustetut mallit Featherweight, Forty Minus ja Forty Plus sekä 102 cm³:n sylinterillä varustetut Century ja Century Plus. Forty Minus ja Plus käyttivät identtisiä moottoreita, mutta Plus -mallissa oli järeämpi alennusvaihde ja suurempi potkuri. Century ja Century Plus käyttivät vielä järeämpiä alennusvaihteita ja suurempia potkureita. Classic -sarjan malleja valmistettiin 1950-luvun lopulta 1990-luvun puoliväliin ja monet niistä ovat edelleen päivittäisessä käytössä.
1980-luvun alkupuolella British Seagull kehitti uuden QB-moottorisarjan. Moottoriyksikkö kehitettiin Belfastin yliopistossa, jonka koneinsinöörilaitos on erikoistunut modernien kaksitahtimoottorien suunnitteluun.[4][5] Nämä moottorit olivat väriltään mustia, ja niitä kutsuttiin myös nimellä Irish Seagull. Nämä moottorit olivat hiljaisempia ja tehokkaampia kuin aikaisemmat mallit .
1980-luvun lopulla British Seagull esitteli uutuusmallit Model 170 ja Model 125. Kokonaan koteloiduissa perämoottoreissa käytettiin uudistettuja kaasuttimia ja sylinterilohkoja. Moottoreiden kampiakselin laakerointi oli epäonnistunut, mikä johti takuuvaatimuksiin Näistä uusista malleista ei koskaan tullut suosttuja, ja tekniikkamurheet heikensivät yrityksen imagoa.
Tuotannon loppupuolella esiteltiin uusi SR-malli. Tämän moottorin rakenne oli aivan erilainen kuin aikaisemmissa malleissa. Siinä käytettiin Yamaha 4HP -perämoottorin perärakennetta alennusvaihteineen, joka oli kiinnitetty adapterilevyllä QB-moottoriin. Nämä mallit olivat sinisiä, ja niistä viimeisimmissä potkurit ja käynnistimen kotelot olivat kullanvärisiä.
Polttoaineen ja öljyn seos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosina 1931–1945 valmistettujen mallien suositeltu bensiini-öljyseos oli joko 8:1 tai 10:1. Vuodesta 1942 eteenpäin käytettiin 10:1-seosta vuoteen 1979 saakka. Tämän jälkeen käytettiin 25:1-seosta. Model 125 ja 170 -perämoottoreissa käytettiin aluksi 50:1-seosta, mutta ongelmien jälkeen päätettiin suositella jälleen 25:1-seossuhdetta. Tämä suhteellisen korkea öljyseos oli välttämätön kampiakselin liukulaakerien voitelun takia. Varhaisissa moottoreissa käytettiin lyhyitä liukulaakeriholkkeja ja myöhemmissä pidempiä, mistä syystä muutokset matalammasta seossuhteesta tehtiin. Todellisuudessa British Seagull alkoi käyttää pidempiä liukulaakeriholkkeja jo vuonna 1967, minkä vuoksi vuosien 1967–1979 moottoreita voidaan käyttää 25:1-öljyseossuhteella, kunhan muuttunut seos huomioidaan kaasuttimen säädöissä.