Brigitte Reimann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bundesarchiv Bild 183-83789-0112, Magdeburg, 3. Arbeiterfestspiele, Preisverleihung, Herbert Warnke

Brigitte Reimann (21. heinäkuuta 1933 Burg (Saksi-Anhalt)20. helmikuuta 1973 Berliini) oli saksalainen kirjailija.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brigitte Reimann syntyi 21. heinäkuuta 1933 Burgissa katolilais-porvarilliseen perheeseen. [1] Perheeseen syntyivät vielä pojat Ludwig ja Ullrich sekä tytär Dorothea. [2] Reimann sairastui 1947 polioon, mikä jätti hänelle kroonisen kävelyvamman. Yläkoulussa hänestä tuli sosialistisen liikkeen aktiivinen jäsen. [1] 1951 Reimann aloitti teatteritieteen opinnot Weimarissa mutta keskeytti opintonsa pian. [3] Reimann työskenteli saksan kielen opettajana kotipaikkakunnallaan, kunnes meni 1953 naimisiin Walter Dominikin kanssa ja siirtyi päätoimiseksi kirjailijaksi.[4] Reimannin ensimmäinen pitempi kertomus oli Die Denunziantin 1952, jota ei kuitenkaan julkaistu.[5] Reimann pääsi kuitenkin kertomuksen ansiosta Magdeburgin kirjailijoiden järjestön jäseneksi. 1954–1955 julkaistiin hänen kertomuksensa Die Kinder von Hellas ja Die Frau am Pranger. Reimannin mies oli alkoholisti.[6] Liittoa varjostivat myös Reimannin kokema keskenmeno ja sitä seurannut itsemurhayritys 1954. [7]

Reimann erosi miehestään 1958 ja meni seuraavana vuonna naimisiin kirjailija Siegfried Pitschmannin kanssa.[5] Noudattaakseen kommunistisen puolueen ohjeistusta, jonka mukaan kirjailijoiden tulisi muuttaa teollisuuslaitoksiin Reimann muutti 1960 miehensä kanssa Hoyerswerdaan, jossa työskenteli ruskohiililaitoksessa. Laitoksessa hän kirjoitti kertomukset Das Geständnis ja Ankunft im Alltag. Jälkimmäisestä hän sai 1962 Vapaan Saksan Ammattiliiton kirjallisuuspalkinnon. Reimann kirjoitti myös miehensä kanssa palkitun kuunnelman Ein Mann steht vor der Tür 1961. Reimannin muutto Hoyerswerdaan herätti sekä median että sosialistisen puolueen huomion. [8] Puolueen suhtautuminen Reimanniin oli pääosin suopeaa, mutta Reimann ei kuitenkaan suostunut liittymään sosialistisen puolueen jäseneksi ja puhui Hoyerswerdan työläisten elämänlaadun parantamisen puolesta.[9] Reimannin kertomus Die Geschwister julkaistiin etukäteen kommunistisessa nuorisolehti FORUM:ssa vuonna 1963.[10] Kirjastaan Reimann palkittiin vuonna 1965 Taideakatemian Heinrich-Mann-palkinnolla ja Carl-Blechen-palkinnolla.[11] Teollisuuslaitoksessa Reimann rakastui Jon-Hans Kerschekiin. Vuonna 1964 hän erosi Pitschmannista ja meni naimisiin Kerschekin kanssa. Samana vuonna Reimann matkusti sosialistisen puolueen nuorisojärjestön delegaation kanssa Siperiaan. Matkan tuloksena syntyi matkakertomus Das grüne Licht der Steppen.

Reimann kirjoitti romaaniaan Franziska Linkerhand vuodesta 1963 lähtien aina kuolemaansa saakka. Silti se jäi kesken. Romaania varten Reimann tutki Hoyerswerdan työläisten elinoloja ja yritti selvittää, miksi hänen edustamansa oikeudenmukainen sosialismi ei toteutunut. Hänen suhtautumisensa sosialistiseen puolueeseen muuttui kriittisemmäksi, eikä hän allekirjoittanut 1968 kirjailijoiden hyväksyntää Tsekkoslovakian miehitykselle.[12] Vuonna 1968 Reimann sairastui syöpään ja muutti Neubrandenburgiin. Liitto Kerschekiin päättyi. Kun syöpä uusiutui, meni Reimann lääkäri Rudolf Burgatzin kanssa naimisiin 1971. Reimann kuoli berliiniläisessä sairaalassa 20. helmikuuta 1973.[13] Franziska Linkehand ilmestyi 1974 keskeneräisenä.

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 avattiin uudelleenrakennettu Reimann-koti Neubrandenburgissa Brigitte Reimann-kirjallisuustalona. Talossa Reimannista muistuttaa pysyvä näyttely ja arkisto. [14]

Hoyerswerdassa Beimannista muistuttaa Brigitte Reimann Begegnungsstätte, josta löytyy Reimannin Hoyerswerdan kodin jäljitelmä. Muistomerkkiä hoitava taidejärjestö järjestää myös Reimannista muistuttavia kävelyitä kaupungissa. [15] Kaupungin kirjasto nimettiin 2003 Reimannin 70. syntymäpäivän kunniaksi Brigitte-Reimann-kirjastoksi.[16] Myös Burgin kirjasto on nimetty hänen mukaan.[17]

Reimannin 80. syntymäpäivän kunniaksi Burg julisti vuoden 2013 Brigitte Reimann-vuodeksi. Burg jakaa tästä vuodesta lähtien myös Brigitte Reimann-kultturipalkintoa. [18] Kultturipalkinto jaetaan joka toinen vuosi merkittäville kultturivaikuttajille. Kultturivuoden kunniaksi Reimannin mukaan nimettiin Burgissa myös katu ja hänen synnyintaloonsa kiinnitettiin muistilaatta. [19] Samaan aikaan Hoyersverdassa julkaistiin hänestä muistuttava veistos nimeltään Die große Liegende.[20]

Reimannin lapsuudenkoti Burgissa purettiin vuonna 2017 huonon kunnon vuoksi. [21] Nyt Reimannista muistuttaa 2018 valmistunut näköismuriaali. [22]

Vuonna 2004 Reimannista tehtiin TV-elokuva. Hunger auf Leben.[23]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuuden tehtävä DDR:ssä oli kuvata maan sosialistista muotoutumista. Sen tuli noudattaa Neuvostoliitosta polveutuvaa sosialistisen realismin kerrontanormeja. [24] Reimannin tekstien kertojia kuvastaa kuitenkin toisenlaisuus ja vieraus, joka ilmenee myös heidän vierasperäisessä ulkonäössään [25] Vieraalle on vaikeaa sopeutua uuteen järjestykseen, eikä uusi järjestys hyväksy häntä yhtävertaiseksi jäsenekseen.[26] Reimannin tekstien päähenkilöt ovat aina naisia. Kuitenkin teksteissä esiintyy suhteessa päähenkilöön oleva mies.[27]

Kolmoisdraamat ovat tyypillisiä Reimannin teksteille. [28] Kolmoisdraaman miespuoliset osapuolet voidaan jakaa ottoisiin ja heidän poikiinsa sekä veljen kaksoisolentoihin. Ottoisät edustavat uutta järjestelmää. He edustavat julkista tilaa ja toimivat kertojan esikuvana. Suhteessa näihin miehiin kertoja sivuuttaa omat tarpeensa ja alistuu miesten tahtoon. Samalla tämä rakkaus ei kuitenkaan ole seksuaalista.[29] Etsiessään uutta yhteiskuntaa Reimannin naispuoliset kertojat jättävät perheensä ja siirtyvät uusien perheidensä ottoisien ja -poikien huomaan. Kertojan insestimäinen suhde veljeensä tai tämän kaksoisolentoon osoittaa kuitenkin kertojan varautuneisuuden uutta järjestystä kohtaan.[28] Vaikka sankaritar valitseekin yhteiskunnallisesti oikean vaihtoehdon, kuuluu hänen sydämensä epäluotettavalle osapuolelle.[30] Kolmoisdraama kuvastaa kertojan ulkopuolisuutta. Hän ei kuuluu mihinkään paikkaan tai suhteeseen.[31]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1953: Katja. Eine Liebesgeschichte aus unseren Tagen
  • 1955: Der Tod der schönen Helena, Der Legionär, Zwei schreiben eine Geschichte
  • 1956: Die Frau am Pranger, Kinder von Hellas
  • 1960: Das Geständnis; Ein Mann steht vor der Tür[32] ja Sieben Scheffel Salz[33] (kaksi kuunnelmaa Siegfried Pitschmannin kanssa, ohjaus: Theodor Popp)
  • 1961: Ankunft im Alltag
  • 1963: Die Geschwister, Im Kombinat
  • 1965: Das grüne Licht der Steppen (matkakertomus)
  • 1970: Sonntag, den... – Briefe aus einer Stadt – Neubrandenburgista kertova dokumenttiprojekti Manfred Krugin kanssa (laulu), ohjaus: Bernd Scharioth[34]
  • 1974 Franziska Linkerhand (keskeneräinen romaani)
  • 2003 Das Mädchen auf der Lotusblume (kaksi keskeneräistä romaania)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bonner, Withhold: "Der Vogel mit dem bunteren Gefieder". Redevielfalt als Maskerade in der Prosa Brigitte Reimanns.. Tampere: University of Tampere, 2001.
  • Müller, Christina: Der Schritt durch den Rahmen. Bild und Weiblichkeitsmythos im Werk Brigitte Reimanns. Bielefeld: Aisthesis, 2012. ISBN 978-3-89528-920-0.
  • Wiesener, Barbara: Von der bleichen Prinzessin, die ein purpurrotes Pferd über den Himmel entführte - Das Utopische im Werk Brigitte Reimanns. Potsdam: Universität Potsdam, 2003.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Wiesener, s. 31.
  2. "Brigitte Reimann" brigittereimann.de. Viitattu 1.7.2020.
  3. Wiesener, s. 34.
  4. "Brigitte Reimann" brigittereimann.de. Viitattu 1.7.2020.
  5. a b Wiesener, s. 37.
  6. Wiesener, s. 38.
  7. "Brigitte Reimann" brigittereimann.de. Viitattu 1.7.2020.
  8. Wiesener, s. 41.
  9. Wiesener, s. 42.
  10. Wiesener, s. 44.
  11. Wiesener, s. 47.
  12. Wiesener, s. 54.
  13. "Brigitte Reimann" brigittereimann.de. Viitattu 1.7.2020.
  14. "Brigitte-Reimann-Literaturhaus Neubrandenburg" literaturzentrum-nb.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  15. "Brigitte Reimann Begegnungsstätte" brigittereimann.wordpress.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
  16. "Brigitte-Reimann-Stadtbibliothek Hoyerswerda" bibliothek-hy.de. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  17. Juliane Just, Massimo Rogacki: "Die Stille nach dem Abriss" Volksstimme. 11.4.2018. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  18. Grit Warnat: "Besessen vom Leben und Schreiben" Volksstimme. 20.07.2013. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  19. Martin Anselm: "Burg ehrt mit Kulturpreis Brigitte Reimann" Volksstimme. 20.7.2015. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  20. "Brigitte-Reimann-Zeichen in Hoyerswerda enthüllt" Sächsische Zeitung. 21.7.2013. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  21. Juliane Just, Massimo Rogacki: "Die Stille nach dem Abriss" Volksstimme. 11.4.2018. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  22. Petra Weschescio: "Reimann-Porträt endlich fertig" Volksstimme. 17.11.2018. Viitattu 16.8.2020. (saksaksi)
  23. "Hunger auf Leben" imdb.com. Viitattu 16.8.2020. (englanniksi)
  24. Bonnier, s. 105.
  25. Bonnier, s. 149.
  26. Bonnier, s. 151.
  27. Müller, s. 9.
  28. a b Bonnier, s. 135.
  29. Bonnier, s. 201.
  30. Bonnier, s. 137.
  31. Bonnier, s. 154.
  32. ensiesitys: 3.8.1960, Radio DDR I; ilmestynyt: Die Reihe, Nr. 50; Aufbau-Verlag Berlin 1960
  33. ensiesitys: 17.11.1960, Berliner Rundfunk; Ilmestynyt: Hörspieljahrbuch 1, Henschel-Verlag Berlin 1960, s. 65–93
  34. ensiesitys: 20.3.1970, 1984 tuhottiin alkuperäinen tallenne ja kaikki kopiot.