Brandolinin laki

Brandolinin laki (tunnetaan myös nimellä hölynpölyn epäsymmetriaperiaate tai paskapuheen epäsymmetrian periaate) on italialaisen ohjelmoijan Alberto Brandolinin vuonna 2013 muotoilema internet-aforismi. Se kuvaa, kuinka paljon enemmän vaivaa vaaditaan virheellisen tai harhaanjohtavan väitteen kumoamiseen kuin sen tuottamiseen. Brandolinin laki ei ole vääjäämätön luonnonlaki vaan heuristinen periaate, jota käytetään kuvaamaan disinformaation kumoamisen vaikeutta. Laki kuuluu:

»Hölynpölyn kumoamiseen tarvittava energiamäärä on kertaluokkaa suurempi kuin sen tuottamiseen tarvittava.»

Alkuperä

Brandolini esitti periaatteen julkisesti tammikuussa 2013 Twitterissä. Hän kertoi saaneensa inspiraation Daniel Kahnemanin teoksesta Ajattelu, nopeasti ja hitaasti juuri ennen kuin katsoi Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin ja toimittaja Marco Travaglion väittelyä poliittisessa keskusteluohjelmassa.

Merkitys ja sovellukset

Brandolinin lakia on käsitelty erityisesti sosiaalisen median aikakauden yhteydessä, jota luonnehtii valeuutisten ja disinformaation nopea leviäminen. Empiiriset tutkimukset osoittavat, että valheellinen tieto leviää verkossa pidemmälle ja nopeammin kuin tosi tieto.

Periaatteen epäsymmetriaa on verrattu retorisiin taktiikoihin, kuten Gish gallop, joissa väitteiden suuri määrä ylittää vastapuolen mahdollisuuden kumota ne. Ilmiötä on myös selitetty psykologisilla tekijöillä, kuten yli-itsevarmuudella (Dunning–Kruger-ilmiö) ja muilla kognitiivisilla vinoumilla, jotka ylläpitävät virheellisten uskomusten sitkeyttä.

Esimerkkejä

Tunnettu esimerkki on Andrew Wakefieldin vuonna 1998 julkaisema vilpillinen tutkimus, joka väitti MPR-rokoten aiheuttavan autismia. Vaikka artikkeli vedettiin takaisin ja Wakefieldin lääkärinlupa peruutettiin, väärä tieto jatkaa leviämistään vuosikymmenten tutkimuksesta huolimatta.

Brandolinin laki havainnollistaa, miksi virheellisen tiedon kumoaminen on työlästä ja miksi salaliittoteoriat ja valeuutiset ovat sitkeitä. COVID-19-pandemian aikana epäsymmetria näkyi laajasti verkossa: yksittäisten videoiden tai julkaisujen kumoaminen saattoi vaatia huomattavan määrän asiantuntijatyötä verrattuna sisällön alkuperäiseen tuottamiseen.

Vastaavia sanontoja

Samankaltaisia ajatuksia on esitetty jo 1700-luvulta lähtien. Jonathan Swift kirjoitti vuonna 1710:

»Valhe lentää, ja totuus tulee ontuen perässä; kun ihmiset vihdoin saavat tietää totuuden, on jo liian myöhäistä – vitsi on ohi ja tarinalla on ollut vaikutuksensa.»
(The Examiner (9.11.1710))

Taloustieteilijä Frédéric Bastiat totesi vuonna 1845:

»Meidän on myönnettävä, että vastustajillamme on selvä etu keskustelussa. He voivat hyvin lyhyesti esittää puolitotuuden; ja osoittaaksemme sen puutteellisuuden, meidän on turvauduttava pitkiin ja kuiviin esseisiin.»
(Economic Sophisms, First Series (1845))

Torjuntakeinot

Brandolinin laki tekee disinformaation kumoamisesta vaikeaa, mutta tutkijat ja asiantuntijat ovat ehdottaneet keinoja sen vaikutusten vähentämiseksi :

• Aktiivinen osallistuminen: Tieteellisen prosessin ei tulisi päättyä vertaisarvioituun julkaisuun; virheiden korjaaminen ja oikean tiedon viestiminen on olennainen osa työtä.
• Ennakointi (prebunking) ja toistuvat oikaisut: Ennakkovaroitukset, toistuvat oikaisut ja vaihtoehtoisen narratiivin tarjoaminen voivat vähentää virheellisen tiedon vaikutusta.
• Tarkkuuteen kannustaminen: Pienenkin huomion siirtäminen tarkkuuteen (accuracy prompts) voi parantaa verkossa jaettavan sisällön laatua.
• Selkeys ja avoimuus: Faktantarkistajien läpinäkyvä perustelu, selkeä viestintä ja epävarmuuksien avoin kuvaus edistävät luottamusta.

Katso myös

• Poen laki