Bougainvillen sisällissota
| Bougainvillen sisällissota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Bougainvillen kartta | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
Tukijat: Australia |
Bougainvillen väliaikainen hallitus Tukijat: Salomonsaaret Fidži | ||||||
| Komentajat | |||||||
|
Julius Chan Jerry Singirok Paias Wingti Bill Skate Rabbie Namaliu |
Francis Ona Sam Kauona Theodore Miriung Ishmael Toroama Joseph Kabui | ||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
~800 sotilasta 150 poliisia 4 Bell UH-1 Iroquois -helikopteria 4 Pacific-class-partiovenettä | ~2 000 taistelijaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
Yli 300 kuollutta usea tuhat haavoittunutta | 1 000–2 000 kuollutta | ||||||
Bougainvillen sisällissota, joka tunnetaan myös nimellä Bougainvillen konflikti oli Papua-Uuden Guinean ja Bougainvillen vallankumouksellisen armeijan (BRA) välinen konflikti. Välillä BRA taisteli myös muita bougainvilleläisiä ryhmiä vastaan. Konfliktia on kuvailtu Oseanian suurimmaksi konfliktiksi toisen maailmansodan jälkeen.[1] Siinä kuoli arviolta 15 000–20 000 bougainvilleläistä.
Väkivaltaisuudet loppuivat vuonna 1998 Bougainvillen rauhansopimuksen jälkeen.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Konfliktin taustalla olivat Bougainvillen asukkaiden halu päättää itse omista asioistaan sekä kaivostoiminnan aiheuttamat maakiistat ja ympäristövahingot.[1] Kun Papua-Uusi-Guinea itsenäistyi Australiasta, Bougainvillesta tuli osa Papua-Uutta-Guineaa, vaikka Bougainville naapurisaarineen kuuluu maantieteellisesti Salomonsaarten kanssa samaan saariryhmään.[2]
Bougainvillestä löydettiin kultasuoni vuonna 1930. 1960-luvulla kuparin löytymisen jälkeen Rio Tinto perusti Pangunan kaivoksen, joka aloitti toimintansa vuonna 1972.[3]
Kaivokseen tuli paljon työntekijöitä, joista suurin osa oli Papua-Uudesta-Guineasta. Bougainvilleläiset kutsuivat heitä punanahkoiksi heidän ihonvärinsä takia. Myös australialaisia tuli töihin kaivokselle.
Paikalliset maanomistajat eivät pitäneet kaivoksesta, koska suurin osa kaivoksella saaduista voitoista ei mennyt saarelle ja sen asukkaille.
Bougainville oli John Momisin ja Leo Hannettin johdolla julistautunut itsenäiseksi vuonna 1975 nimellä Pohjois-Salomonin tasavalta. Bougainville ja Papua-Uusi-Guinea sopivat jo kuitenkin seuraavana vuonna, että Bougainvillesta tulisi osa Papua-Uutta-Guineaa omana provinssinaan.[4]
Konflikti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1988 loppupuolella kaivoksen aiheuttamat jännitteet olivat johtaneet väkivaltaisuuksiin ja Pangunan kaivoksen sulkemiseen. Hallitus lähetti Papua-Uuden-Guinean puolustusvoimien (PNGDF) yksikköjä Bougainvilleen.[1] Paikalliset siviilit kärsivät PNDF:n ja Bougainvillen vallankumouksellisen armeijan (BRA) välisistä taisteluista. Vuonna 1990 Papua-Uusi-Guinea vetäytyi saarelta jättäen sen kokonaan BRA:n haltuun. Toukokuussa Francis Ona julisti Bougainvillen itsenäiseksi.
Hallitus saarsi Bougainvillen käyttäen Australialta saatuja Bell UH-1 Iroquois -helikoptereita ja Pacific-class-partioveneitä. Australia myös koulutti PNGDF:n jäseniä ja toimitti sille aseita ja ammuksia. Helikoptereissa ei ollut aseita, koska niitä ei ollut tarkoitettu taisteluun, mutta PNGDF kiinnitti niihin konekivääreitä. Saarto kesti vuoden 1994 aselepoon asti.
Ona perusti Bougainvillen väliaikaisen hallituksen ja teki itsestään sen presidentin. Bougainvillen entisestä johtajasta Joseph Kabuista tuli varapresidentti. Entinen PNGDF:n komentaja Sam Kauona oli BRA:n johtaja. Saari alkoi ajautua epäjärjestykseen. BRA:n kanssa toimineet Raskol-jengit terrorisoivat kyliä ryöstelemällä raiskaamalla ja murhaamalla. Bougainville jakautui useisiin eri ryhmittymiin.
Väliaikaisen hallituksen piti selvittää 70–80 pientä heimojen välistä konfliktia. Bukan saarella Bougainvillen pohjoisosassa perustettiin miliisi, joka onnistui häätämään BRA:n pois alueiltaan syyskuussa. Vuoden 1990 loppupuolella Buka oli PNGDF:n hallussa ja muu Bougainville BRA:n hallussa. Vuosina 1991–1992 PNGDF sai haltuunsa saaren pohjois- ja lounaisosat.
Helmikuussa 1993 PNGDF valtasi Arawan. Saaren sisäosissa PNGDF kärsi jatkuvia tappioita.
Elokuussa 1994 valittu pääministeri Julius Chan halusi löytää rauhanomaisen ratkaisun konfliktille. Arawassa oli tarkoitus pitää rauhankonferenssi, jonka turvallisuudesta olisi huolehtinut Australian johtama South Pacific Peacekeeping Force. Väliaikaisen hallituksen jäsenet eivät kuitenkaan saapuneet konferenssiin.
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1997 puolivälissä Honiarassa ja Burnhamissa järjestetyt neuvottelut johtivat aselepoon ja sopimukseen saaren demilitarisoinnista. Ona, Kauona ja Kabui neuvottelivat Bill Skaten hallituksen kanssa, jonka jälkeen allekirjoitettiin Lincolnin sopimus tammikuussa 1998. Papua-Uusi-Guinea alkoi vetäytyä Bougainvillestä.
Sodan uhriluvuksi arvioidaan jopa 20 000 henkilöä, eli 10 % Bougainvillen silloisesta väkiluvusta. Lisäksi ihmiset joutuivat mielivaltaisten murhien, seksuaalisen väkivallan ja kidutuksen kohteeksi. Tapahtumat ovat vaikuttaneet negatiivisesti paikallisten mielenterveyteen ja ongelmat purkautuvat mm. lähisuhdeväkivaltana ja päihdeongelmina.[5]
Bougainvilleen perustettiin maakuntahallitus tammikuussa 1999 ja John Momisista tuli sen kuvernööri. Vuonna 2001 perustettiin Bougainvillen autonominen hallitus.[1]
Helmikuussa 2022 Pangunan kaivos, joka oli ollut yksi sisällissodan keskeisistä kiistakapuloista, ilmoitti avaavansa kaivoksen uudelleen 30 vuoden tauon jälkeen. Kaivos oli aiemmin sopinut uudelleenavaamisesta paikallisten maanomistajien kanssa.[6]
Vuonna 2023 Bougainvillen vanhimpien neuvosto ilmoitti haluavansa tutkinnan, jossa selvitettäisiin Papua-Uusi-Guinean väitettyjä ihmisoikeusrikkomuksia.[7]
Bougainvillen itsenäisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Bougainvillen kansanäänestys itsenäisyydestä 2019
Bougainvillen asukkaista 98 % äänesti alueen itsenäistymisen puolesta. Kansanäänestyksen järjestäminen oli osa vuonna 2001 tehtyä rauhansopimusta, mutta se oli luonteltaan vain neuvoa-antava eikä sitonut Papua-Uuden-Guinean hallitusta suoranaisesti tunnustamaan Bougainvillen itsenäisyyttä.[8]
Papua-Uuden-Guinean pääministeri James Marape ja Bougainvillen presidentti Ishmael Toroama ilmoittivat vuonna 2021, että Bougainvillen on tarkoitus itsenäistyä vuoteen 2027 mennessä.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Bougainville: the conflict in focus Conciliation Resources. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Bougainville Island | Papua New Guinea, Map, War, & Facts Encyclopædia Britannica. 11.9.2024. Viitattu 5.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Update on the Panguna Mine Rio Tinto. 2024. Viitattu 5.10.2024. (englanniksi)
- ↑ 51. Papua New Guinea/Bougainville (1975-present) University of Central Arkansas. 2024. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
- ↑ Facing ghosts of the past in Bougainville Lowy Institute. 11.10.2018. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
- ↑ Jorari, Leanne: Panguna mine at centre of bloody Bougainville conflict set to reopen after 30 years The Guardian. 11.2.2022. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
- ↑ Bougainville chief calls for inquiry into alleged human rights violations during civil war by PNG military RNZ. 29.9.2023. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
- ↑ Lyons, Kate: Bougainville referendum: region votes overwhelmingly for independence from Papua New Guinea The Guardian. 11.12.2019. Viitattu 2.10.2024. (englanti)
- ↑ Bougainville sets 2027 deadline for independence from Papua New Guinea France 24. 6.7.2021. Viitattu 2.10.2024. (englanniksi)
