Bernhard Germeshausen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bernhard Germeshausen (s. 21. elokuuta 1951 Heiligenstadt) on saksalainen entinen rattikelkkailija, joka aktiiviaioinaan edusti Itä-Saksaa. Hänen seuransa oli ASK Vorwärts Oberhof.

Germenhausen aloitti urheilu-uransa yleisurheijana. Vuonna 1974 hän sijoittui kymmenottelusa DDR:n mestaruuskilpailuissa neljänneksi. Hänen ennätyksensä kymmenottelussa on silloisella pistelaskussa 7534, mikä nykylaskutavalla vastaisi pisemäärää 7386.

Rattikelkkailun pariin Germeshausen siirtyi vuonna 1975, aluksi jarrumiehenä, ja voitti Meinhard Nehnerin kanssa Itä-Saksan mestaruuden. Seuraavana vuonna Innsbruckin olympialaisissa hän voitti olympiakultaa Nehnerin miehistössä sekä kahden että neljän miehen kilpailussa. Neljä vuotta myöhemmin Lake Placidin olympialaisissa hän uusi olympiavoittonsa neljän miehen kelkkailussa Nehnerin ohjaamassa kelkassa ja saavutti kahden miehen kelkkailussa hopeaa pilottina ennen pronssille jäänyttä Nehmeriä. Maailmanmestaruuksia hän saavutti uransa aikana kaikkiaan viisi, joista kaksi pilottina, ja euroopanmestaruuksia kolme. Lisäksi hän saavutti useita himmeämpiä mitalisijoja arvokilpailuista.

Koulutukseltaan Germeshauser on liikunnanopettaja. Hän elää ja työskentelee Erfurtissa.

Arvokisamitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaiset[1][2]

neljän miehen kelkka: kultaa (Nehmer, Babock, Germeshausen, Lehmann)
neljän miehen kelkka: kultaa (Nehmer, Germeshausen)
neljän miehen kelkka: kultaa (Nehmer, Musiol, Germeshausen, Gerhardt)
kahden miehen kelkka: hopeaa (Germeshausen, Gerhardt)

Maailmanmestaruuskilpailut[3][4]

neljän miehen kelkka: kultaa (Nehmer, Germeshausen, Gerhardt, Bethge)
neljän miehen kelkka: pronssia (Nehmer, Germeshausen, Gerhardt, Bethge)
neljän miehen kelkka: hopeaa (Nehmer, Richter, Germeshausen, Gerhardt)
neljän miehen kelkka: kultaa (Germeshausen, Gerhardt, Gerlach, Trübner)
kahden miehen kelkka: kultaa (Germeshausen, Gerhardt)

Euroopanmestaruuskilpailut[5][6]

neljän miehen kelkka: hopeaa (Nehmer, Gerhardt, Germeshausen, Bethge)
kahden miehen kelkka: hopeaa (Germesheuen, Gerhardt)
kahden miehen kelkka: kultaa (Germeshausen, Gerhardt)
neljän miehen kelkka: kultaa (Nehmer, Babock, Germeshausen, Gerhardt)
kahden miehen kelkka: hopeaa (Germesheuen, Gerhardt)
neljän miehen kelkka: kultaa (Germeshausen, Trübner, Gerlach, Gerhardt)
kahden miehen kelkka: hopeaa (Germesheuen, Gerhardt)
kahden miehen kelkka: hopeaa (Germesheuen, Gerhardt)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://sports123.com/bob/mo-2.html
  2. http://sports123.com/bob/mo-4.html
  3. http://sports123.com/bob/mw-2.html
  4. http://sports123.com/bob/mw-4.html
  5. http://sports123.com/bob/me-2.html
  6. http://sports123.com/bob/me-4.html