Berliinin tullimuuri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartta tullimuurin kulusta ja porteista.

Berliinin tulli- ja aksiisimuuri (saks. Berliner Zoll- und Akzisemauer) oli vuosina 1734–1737 rakennettu muuri, joka ympäröi silloista Berliinin kaupunkia.[1] Muuri oli 14,5 kilometriä pitkä ja neljä metriä korkea. Muurissa oli kaikkiaan 14 porttia, joiden kautta oli mahdollista kulkea kaupunkiin ja sieltä ulos. Porteilla perittiin tulli kaikesta kaupunkiin tuotavasta tavarasta. Salakuljetuksen estämisen ohella tullimuuri esti kaupunkiin sijoitettuja sotilaita karkaamasta tai ei-toivottuja kulkijoita pääsemästä sisään.[2] 1800-luvun alkupuolella rakennettiin vielä neljä porttia lisää.[1] Tullimuuri purettiin 1860-luvulla kasvavan liikenteen ja uudisrakentamisen tieltä. Tullimuurin porteista on jäljellä vain kuuluisin, eli Brandenburgin portti. Melkein jokaisen portin sijainnista muistuttaa kuitenkin edelleen jokin sen tienoilla sijaitseva katu, aukio tai metroasema. Mitten kaupunginosan pohjoisrajana toimiva Torstrasse (”Porttikatu”) -kehäkatu noudattaa myös tullimuurin entistä linjausta.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Akzisemauer (saksaksi) Berliner Bezirkslexikon Mitte. Viitattu 25.9.2014.
  2. a b Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 72. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]