Berengar Toursilainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Berengar Toursilainen

Berengar Toursilainen (n. 9996. tammikuuta 1088) oli ranskalainen varhaisskolastinen teologi ja Chartresin katedraalikoulun johtaja. Hänen esimerkkinsä dialektiikan hyödyntämisessä johti menetelmän leviämiseen Laonin ja Pariisin kouluihin. Hän kävi myös väittelyjä kirkon johdon kanssa ehtoollisen transsubstantiaatio-opista.

Berengar oli Chartresin piispa Fulbertin oppilas. Hänestä tuli vuonna 1030 Saint-Martin de Toursin kaniikki ja myöhemmin katedraalikoulun rehtori. Hän sovelsi dialektista menetelmää kirkon perinteisiin opetuksiin, ja joutui tämän vuoksi ristiriitoihin joidenkin oppien kanssa. Eräs tällainen seikka oli transubstantiaatio-oppi, jonka neljäs lateraanikonsiili nosti kirkon opiksi vuonna 1215. Opin mukaan ehtoollisella käytetty leivän ja viinin substanssi muuttuu ehtoollisella Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Berengarin mukaan tämä oppi on ristiriidassa järjen, kirkon aiempien opetusten ja Raamatun kanssa. Berengar itse edusti Augustinuksen tavoin symbolista tulkintaa, jonka mukaan ehtoollinen on rituaalinen kuva, jossa ehtoollisaineet pysyvät samana, mutta mielessä oleva merkitys muuttuu.

Berengaria syytettiin virheellisestä opetuksesta useissa kirkolliskokouksissa, ja hänet pakotettiin perumaan mielipiteensä. Hän palasi kuitenkin aina takaisin aiempiin opetuksiinsa. Hän kirjoitti näkemyksensä tueksi teoksen Rescriptum versus Lanfrancum eli De sacra coena, jossa esitti näkemyksensä yksityiskohtaisesti.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: de:Berengar von Tours  –  :en:Berengar of Tours
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.