Beograd (1937)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Beograd
Aluksen vaiheet
Rakentaja Ateliers et Chantiers de la Loire, Nantes
Kölinlasku 1936
Laskettu vesille 23. joulukuuta 1937
Palveluskäyttöön 28. huhtikuuta 1939
RN Sebenica elokuu 1941
TA43 9. syyskuuta 1943
Poistui palveluskäytöstä vallattu 17. huhtikuuta 1941
Loppuvaihe uponnut 30. huhtikuuta 1945
Tekniset tiedot
Uppouma 1 210 t (standardi)
1 655 t (kuormattu)
Pituus 98 m
Leveys 9,45 m
Syväys 3,18 m
Koneteho 40 000 shp
Nopeus 35 solmua
Miehistöä 145
Aseistus
Aseistus 4 × 120 mm tykkiä
4 × 40 mm ilmatorjuntatykkiä
2 × konekivääriä
6 × 550 mm torpedoputkea
30 × miinaa

Beograd oli Jugoslavian kuninkaallisen laivaston vuonna 1937 vesillelaskettu Beograd-luokan hävittäjä, joka palveli toisessa maailmansodassa.

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus tilattiin Ateliers et Chantiers de la Loiren Nantesin telakalta, missä köli laskettiin 1936. Alus laskettiin vesille 23. joulukuuta 1937 ja se otettiin palvelukseen 28. huhtikuuta 1939.[1]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian palvelukseenoton jälkeen Beograd kuljetti pääosan Jugoslavian kultavarannoista Britteinsaarille säilytettäväksi. Akselivaltojen joukkojen vallatessa huhtikuussa 1941 Jugoslavian se oli sisaraluksineen Kotorinlahdella, mistä se siirrettiin sotatoimien edetessä neljän torpedoveneen ja kuuden moottoritorpedoveneen kanssa Sibenikiin, joka on noin 80 kilometriä etelään Zarasta Italian Dalmatian rannikolla oleesta enklaavista. Sibenikissä osasto valmistautui hyökkäykseen, joka piti toteuttaa yhdessä Benkovacin alueelta hyökkäävän 12. jalkaväkidivisioona Jadranskan ja kahden siihen liitetyn rykmentin kanssa. Hyökkäyksen tukena piti olla myös ilmavoimien 81. pommittajaryhmä. Se käynnistyi 9. huhtikuuta, mutta laivaston hyökkäys epäonnistui Beogradin kärsittyä konerikon lähelle pudonneiden pommien seurauksena. Hävittäjä palasi Kotorinlahdelle korjattavaksi saattajinaan laivasto-osaston loppuosa. Italian joukot valtasivat Cattarossa olleen aluksen 17. huhtikuuta[2].

RN Sebenico[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian laivasto huolsi ja modernisoi Beogradin asentamalla muun muassa sille muun muassa Bredan 20 millimetrin 65 pituuskaliiperin Model 35 -ilmatorjuntatykkejä ja uuden tulenjohtolaitteen komentosillan katolle. Alus otettiin Regia Marinan palvelukseen elokuussa nimellä Sebenico.[2]

Alus oli saattajana Italian ja Pohjois-Afrikan välillä, ja teki kaikkiaan yli sata matkaa seuraavien kahden vuoden aikana. Lampedusan edustalla Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusvene HMS Ursula upotti 18. lokakuuta 1941 höyrylaivan Sebenicon suojaamasta saattueesta. Alus suojasi 29. maaliskuuta 1942 kolmen torpedoveneen kanssa saattuetta Brindisin edustalla, kun sukellusvene HMS Proteus upotti yhden saattueen rahtialuksista.

TA43[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian antauduttua syyskuussa 1943 liittoutuneille Saksan laivasto valtasi 9. syyskuuta Venetsian satamassa olleen Sebenicon, joka liitettiin Saksan laivastoon nimellä TA43[2]. Vallattu alus oli kuitenkin joko vaurioitunut aiemmin tai myöhemmin miehistönsä tärvelemä. Saksalaiset kehittivät sen ilmatorjuntaa asentamalla seitsemän 37 millimetrin tykkiä, joista yksi kaksiputkisena ja loput yksiputkisina asennuksina. Lisäksi alukselle asennettiin kaksi yksiputkista 20 millimetrin ilmatorjuntatykkiä.

TA43 sijoitettiin vallatuista aluksista koottuun 9. torpedovenelaivueeseen helmikuussa 1945, jonka mukana se suojasi saattueita ja teki miinoituksia Adrianmeren pohjoisosassa. Alus upposi 30. huhtikuuta tykkitulessa Triestessä.

Jugoslavia nosti hylyn kesäkuussa 1946, mutta se upotettiin kuukautta myöhemmin uudelleen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
  • Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Whitley 1988 s. 312
  2. a b c Whitley 1988 s. 186