Barry Long

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Barry Long (1. elokuuta 19266. joulukuuta 2003) oli australialainen henkinen opettaja ja kirjailija.[1].

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietiskellessään Intian vuoristossa Long alkoi kirjoittaa. Hän uskoi, että voisi saada kirjoituksensa julkaistuksi Lontoossa ja niin hän päätti matkustaa Isoon-Britanniaan. Kukaan ei kuitenkaan ollut kiinnostunut hänen käsikirjoituksestaan. Long sai apulaistoimittajan töitä Lontoon Fleet Streetiltä.[2]

Kun Long ei tehnyt toimittajan töitä, hän kirjoitti ja puhui pienelle ympärilleen kerääntyneelle ryhmälle.[3]. Englannissa Long myös tapasi toisen vaimonsa, Julien, jota hän kutsui inspiraatiokseen ja jumalalliseksi naisekseen, bhagavatiksi. Barryn ja Julien 13 vuotta kestänyt suhde päättyi, kun Julie kuoli syöpään. 1970-luvun hän ansaitsi elantonsa tekemällä toimittajan töitä kotoa käsin.

Longista tuli suositumpi 1980-luvulla ja niin hän alkoi antaa meditaatiotunteja ja opetustilaisuuksia laajemmalle yleisölle. Long myös kirjoitti tuohon aikaan teoksen The Origins of Man and the Universe. Vuoteen 1985 mennessä Englannissa oli perustettu The Barry Long Foundation, joka organisoi Longin julkisia opetustilaisuuksia ja julkaisi sarjan hänen kirjojaan ja äänitteitään.

Takaisin Australiaan, Queenslandiin, Long muutti 1986 kolmannen vaimonsa Kathyn ja lapsipuolensa kanssa. Australiassa Long opetti säännöllisesti Sydneyssä ja Queenslandissa Gold Coastilla, jonne hän oli perustanut Barry Long -keskuksen. Seuraavan vuosikymmenen, 1990-luvun alussa hän teki opetuskiertueita ympäri maailmaa. Suomessa Barry Long oli kiertueella kolme kertaa, vuosina 1993, 1995 ja 1997. Näistä seminaareista on tehty suomeksi tulkitut äänitteet.

Vuodesta 1993 lähtien Australiassa järjestettiin jokavuotinen, vähintään 14 päivää kestävä retriitti nimeltä Master Session, jonka osallistujakunta oli maailmanlaajuinen. Osallistujia oli vuosittain 300-500. Suurin osa näistä retriiteistä järjestettiin Cabarita Beachillä lähellä Byron Bayta, loppuvuosina ne järjestettiin Gold Coastilla, Bondin yliopistolla. Viimeinen Master Session järjestettiin 2002.[4]

Long piti itseään ainutlaatuisena opettajana, joka toimi vakiintuneiden henkisten traditioiden ulkopuolella. Hänellä itsellään ei ollut henkistä opettajaa, mutta hän tunnusti kiitollisuutensa erityisesti Jiddu Krishnamurtille.[5] Muita opettajia, joiden kirjoitukset inspiroivat hänen varhaista henkistä etsintäänsä, ovat Gurdjieff, Meher Baba [4] ja Sri Aurobindo.

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omien sanojensa mukaan Barry Long kirjoitti energeettisiä kirjoja itsensä oivaltamisesta ja henkisestä elämästä. Hän puhui ja kirjoitti muun muassa meditaatiosta, tietoisuudesta, kuolemasta, rakkaudesta ja karmasta. Hänen kirjojaan on käännetty 11 kielelle.

Longilla oli merkittävä vaikutus useisiin muihin opettajiin, kirjoittajiin ja terapeutteihin. Tunnetuin heistä on Eckhart Tolle, bestseller-kirjan Läsnäolon voima kirjoittaja. Hän kertoo rakastaneensa Barry Longin opetusta [6].

Barry Long kuoli eturauhassyöpään 77 vuoden ikäisenä 6.12.2003. Hänen kirjojansa julkaistaan edelleen ja hänen äänitteidensä arkistoa hoitaa Uudessa Etelä-Walesissa sijaitseva The Barry Long Foundation International.

Barry Longin opetus: pääperiaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Hän sanoi puhuvansa vain elämästä [7], rakkaudesta [8], totuudesta [9], kuolemasta [10], ja Jumalasta [11].

2. Hänen opetuksesta keskiössä on yksilön vapauttaminen onnettomuudesta, jonka hän perusteli olevan “onnellinen tänään, onneton huomenna”.

3. Hän kritisoi länsimaisen yhteiskunnan vallitsevaa seksuaalisuutta ja esitti, että suurin osa onnettomuudesta maan päällä johtuu siitä, että mies ja nainen ovat unohtaneet kuinka rakastaa toinen toistaan.

4. Hän kritisoi progressiivista tieteellistä materialismia, koska se ohittaa henkisen totuuden sekä välttelee rakkautta ja pyhää.

5. Hän opetti “rakkauden, totuuden ja hiljaisuuden tietä”’. Tämä tie on löydettävissä suoran henkilökohtaisen kokemuksen kautta uskomusten tai uskonnollisten traditioiden sijaan.

6. Hän neuvoi ihmisiä kohtaamaan ”totuuden elämästä ja rakkaudesta” jokapäiväisen arkielämän olosuhteissa – töissä sekä kumppanin ja lasten kanssa. Hänen mukaansa tie totuuteen löytyy “laittamalla elämäsi kuntoon” (getting your life right) [12].

7. Hän piti tärkeänä tietoisuuden evoluutiota maapallolla [13]. Tämän osan opetuksestaan hän esitti osana laajempaa kosmologista käsitystä, jota on hän kutsui ”Elämän myytiksi”.

Osittainen kirjallisuusluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi julkaistut kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi tulkatut äänitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johdanto olemiseen (The Barry Long Foundation 1993)
  • Kyky katsoa (Esoterica Publishing 1995)
  • Eikö olekin ihmeellistä (Esoterica Publishing 1995)
  • Rehelliseen rakkauteen (Esoterica Publishing 1997)
  • Olemisen tila (Esoterica Publishing 1997)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Barry Longin esittely
  2. Itsetuntemus. Todellinen epätodellisen takana, sivut 149-151. Barry Long Books, 1996 (ensimmäinen painos 1969)
  3. Long, B: Where the spirit speaks to its own. The passion of spiritual awakening, sivu 141. Barry Long Books 2006
  4. a b Barry Longin elämästä (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Barry Long, Talks from Tamborine Mountain, 4th Series
  6. Eckhart Tolle Australian TV Interview, Seven Network
  7. Barry Long: elämästä (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Barry Long: rakkaudesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Barru Long: totuudesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Barry Long: kuolemasta (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Barry Long: Jumalasta (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. Barry Longin opetuksesta (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Longin artikkeli Evolution and Enlightenment (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]