Siirry sisältöön

Béla II

Wikipediasta
Béla II, Chronicon Pictum käsikirjoitus 1350
Béla II:n sinetti
Lapsi Béla ja hänen isänsä Álmos sokaistaan kyttyräselkäisen kuningas Kálmánin käskystä, Chronicon Pictum 1358-1373

Béla II Sokea (unk. II. (Vak) Béla, n. 1109 — 13. helmikuuta 1141) oli Unkarin kuningas vuosina 1131–1141.[1] [2]

Suku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Béla kuului Árpádien kuningassukuun. Hänen isänsä oli herttua Álmos (n. 1068/71–1127), edellisen kuninkaan Kálmánin nuorempi veli ja kuningas Géza I:n poika. Hänen äitinsä Predslava oli Kiovan ruhtinaan Svjatopolk II:n tytär.[2][3] Álmosin ja Predslavan avioliitosta syntyi Bélan lisäksi kaksi tytärtä, esikoinen Adelheid (tšek. Adléta Uherská, n. 1106), joka 1120-luvun alussa avioitui Böömin ruhtinas Soběslav I Přemyslin kanssa, ja nuorimmainen Hedvig (1110-luvun alussa), joka vuoden 1131 tienoilla meni naimisiin Itävallan rajakreivi Leopold III:n pojan Adalbertin kanssa.[3][4]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kálmán ja Álmos olivat jääneet lapsina orvoiksi, ja edellinen kuningas, heidän setänsä Ladislaus (László) I Pyhä, oli jostain syystä ohjannut Kálmánin papin uralle ja kasvattanut Álmosia kruununperijäksi. Kun Ladislauksen kuoltua kuitenkin Kálmán nousi valtaistuimelle, Álmos ei tyytynyt tilanteeseen vaan nousi useaan otteeseen Kalmánia vastaan yrittäen syrjäyttää tämän vallasta. Lopulta Kalmán, turvatakseen oman poikansa Istvánin (myöhemmin kuninkaana Tapani II) kruununperimyksen, antoi vuoden 1115 tienoilla sokaista Álmosin ja pienen Bélan, etteivät nämä kelpaisi kuninkaiksi.[3]

1300-luvun kronikoitsijan mukaan – tämä kertomus heijastelee Álmosin jälkeläisten valtakaudella syntynyttä historiaperinnettä, jossa Kálmán kuvattiin mahdollisimman negatiivisessa valossa – Kálmán olisi käskenyt myös kastroida Bélan, mutta käskyä ei noudatettu.[3]

"[Kuningas] pidätytti herttuan ja hänen pienen poikansa Bélan ja antoi sokaista heidät. Hän määräsi myös pienen Bélan kuohittavaksi. Mutta sokaisija, peläten Jumalaa ja kuninkuuden jäämistä vaille perijää, kuohitsi koiran ja toi sen kivekset kuninkaalle." —  Chronicon Pictum (unk. Képes Krónika), 1358-1373, (ch. 150.106), s. 133

Sokaisemisen jälkeen Álmos ja luultavasti myös hänen perheensä vietiin hänen perustamansa Dömösin rovastikunnan pappien hoiviin. Siellä he saivat elää jonkin aikaa rauhassa myös sen jälkeen, kun Kálmánin kuoltua hänen poikansa Tapani II nousi valtaistuimelle vuonna 1116. 1120-luvun puolessavälissä kuitenkin sokea Álmos vielä kerran yritti päästä valtaan, ja tämän viimeisenkin salaliiton epäonnistuttua pakeni Bysanttiin, missä kuoli vuonna 1127. Jostain syystä Béla ei seurannut isäänsä ulkomaille vaan jäi piileskelemään Pécsváradin luostariin.[3]

Talvella 1128–29 kuningas Tapani II sai kuulla Bélan olevan elossa, haetutti tämän luostarista, jossa tätä oli piiloteltu, ja otti suojelukseensa. Hän myös järjesti Bélalle avioliiton Serbian ruhtinaan Uroš I:n tyttären Jelenan (unk. Ilona) kanssa. Pariskunta sai asettua asumaan Tolnaan, missä heidän ensimmäiset poikansa Géza (myöhempi kuningas Géza II) ja László (myöhempi kuningas Ladislaus II) syntyivät. Kronikoitsijan mukaan Tapani olisi ajatellut tehdä serkustaan perillisensä, koska hänellä ei ollut omia lapsia. Tämä ei kuitenkaan ole uskottavaa, koska Tapani oli jo nimennyt perillisekseen sisarensa Zsófian pojan Saulin. Todennäköisemmin Tapani piti Bélaa vaarattomana ja halusi myös, sisäisten riitojen repiessä valtakuntaa, turvata itselleen Álmosin ja Bélan vanhojen kannattajien tuen.[3][2][1]

Béla II ja kuningatar Ilona Aradin valtiopäivillä 1131, jossa Bélan vastustajat surmattiin kuningattaren käskystä, Chronicum Pictum 1358, (ch. 160.114), s. 136.

Kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapani II kuoli lavantautiin 1. maaliskuuta 1131 vain 30-vuotiaana. Tätä seurasi vallanperimyskiista, joka ratkesi siihen, että valtakunnan ylimyksistä Bélaa kannatti suurempi osa kuin kruununperilliseksi nimettyä Tapanin sisarenpoikaa Saulia. Béla II kruunattiin Unkarin kuninkaaksi 28. huhtikuuta 1131 Székesfehérvárissa.[2][3]

Lapsesta pitäen sokeana ja muiden avun varassa elänyt Béla ei kyennyt hallitsemaan yksin, vaan todellista valtaa käyttivät tarmokas kuningatar Ilona sekä kuningasparille uskolliset ylimykset. Joissakin asiakirjoissa kuningatar Ilona mainitaan miehensä rinnalla tämän kanssahallitsijana.[3] Ilonan kerrotaan vuonna 1131 Aradin valtiopäivillä vaatineen rangaistusta niille Unkarin aatelismiehille, jotka olivat olleet osallisina Álmosin ja Bélan sokaisemiseen, ja järjestäneen todellisen verilöylyn, jossa surmattiin 68 miestä.[2][1][5][3]

Bélan haastajaksi ilmaantui Boris, Kiovan ruhtinaan Vladimir Monomahin tyttärenpoika. Borisin äiti Eufemia oli ollut kuningas Kálmánin toinen vaimo, joka jäätyään kiinni aviorikoksesta oli lähetetty takaisin isänsä hoviin, missä Boris syntyi ja kasvoi. Kálmán ei koskaan ollut tunnustanut häntä pojakseen, mutta Boris alkoi vaatia Unkarin kruunua itselleen. Hän kävi ensiksi Bysantissa, missä yritti saada tukea valtapyrkimyksilleen ja avioitui ylhäisen Anna Dukainan kanssa. Liitosta syntyi kaksi poikaa, Konstantinos Kalamanos ja Stefanos, jotka siis saivat nimensä Kálmánin ja Tapani Pyhän mukaan.[3]

Kun Bysantin hallitsija ei ollut kiinnostunut tukemaan Borisin hankkeita, tämä lähti Puolaan ja sai Bolesław III:n hovissa suopean vastaanoton. Lukuisat Unkarin aateliset olivat halukkaita siirtymään Borisin puolelle, mutta Béla tukijoineen sai hankkeesta vihiä ja onnistui eliminoimaan tärkeän osan oppositiosta. Lopulta Bélan armeija itävaltalaisten tuella voitti taistelussa Borisin ja tämän puolalaiset liittolaiset 22. heinäkuuta 1132. Taitavan diplomatian avulla Bélan hovi onnistui eristämään Puolan ja saamaan liittolaisekseen Saksan Lothar III:n, jonka vaatimuksesta Puola luopui tukemasta Borisia.[3]

Paavi Innocentius II:n kanssa Béla pysyi hyvissä väleissä, vaikka Kálmánin tapaan menetteli omavaltaisesti kirkon suhteen mm. piispannimityksissä. Katolista kirkkoa kohtaan Béla oli muuten suopea ja avokätinen, ja hänet tunnettiin anteliaisuudestaan Unkarin ulkopuolellakin: esimerkiksi Bambergin piispa Otto sai häneltä lahjoituksia Pommerin-lähetysretkeään varten.[3]

Bélan taitava ulkopolitiikka näkyi myös valtakunnan laajenemisena. Hän valloitti Venetsialta takaisin keskisen Dalmatian (mm. Split) ja miehitti osan Serbiasta ja Bosniasta.[2][3]

Viimeisinä elinvuosinaan Béla alkoholisoitui, ja hänen kerrotaan juovuksissa syyllistyneen järjettömyyksiin.[3]

"Kun kuningas Béla oli vakiinnuttanut valtakuntansa, hän nautiskeli paljon viiniä. Hänen hovimiehensä huomasivat, että mitä tahansa he pyysivät kuninkaalta hänen ollessaan juopuneena, hän suostui siihen, eikä juopumuksensa jälkeen voinut perua lupaustaan. Humalassa hän luovutti munkit Pochin ja Saulin vihollistensa käsiin, ja heidät tapettiin ilman syytä." — Chronicon Pictum (unk. Képes Krónika), 1358-1373, (luku 162.117), s. 137

Kuningas Béla II kuoli 32-vuotiaana helmikuussa 1141. Häntä seurasi valtaistuimelle vanhin poika, 11-vuotias Géza II.[2][3]

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapani II järjesti Bélan puolisoksi vuonna 1129 Jelenan (unk. Ilona, 1109 jälkeen – 1146 jälkeen). Tämä oli Serbian suuriruhtinas Uroš I:n ja bysanttilaisen aatelisnaisen Anna Diogenissan vanhin tytär.[1][2]

Heille syntyi ainakin kuusi lasta:[4][3]

  • Elisabet (unk. Erzsébet) eli Gertrud (n. 1128/1129 – 21. heinäkuuta 1154) avioitui noin 1136 Puolan herttua Mieszko III:n kanssa, heille syntyi vuodesta 1149 lähtien viisi lasta
  • Géza, myöhemmin Unkarin kuningas Géza II (n. 1130 – 3. toukokuuta 1162)
  • László, myöhemmin Unkarin kuningas Ladislaus II (1131– 14. tammikuuta 1163)
  • István, myöhemmin Unkarin kuningas Tapani IV (n. 1133 – 11. huhtikuuta 1165)
  • Álmos (1134 – ennen vuotta 1138)
  • Sofia (unk. Zsófia, n. 1135/1136 – ?), kihlattiin 1139 Saksan prinssi Heinrich Berengar von Staufenin (1136/7–1150) kanssa, joka oli keisari Konrad III:n ja tämän toisen puolison Gertrude von Sulzbachin vanhin poika, ja lähetettiin Saksan keisarin hoviin kasvatettavaksi. Siellä hän sai osakseen niin tylyä kohtelua, että vetäytyi nunnaksi Admontin benediktiiniluostariin Steiermarkiin, eikä halunnut enää palata kotimaahansa, veljensä Gézan kutsuista huolimatta.[6]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d John Van Antwerp Fine: The early medieval Balkans, s. 236. (uusintajulkaisu) University of Michigan Press, 1991. ISBN 9780472081493
  2. ↑ a b c d e f g h Béla II | Holy Roman Emperor, Hungarian Dynasty, 11th Century | Britannica www.britannica.com. Viitattu 24.9.2024. (englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Kristó, Gyula & Makk, Ferenc: ”II. Béla”, Az Árpád-házi uralkodók. Interpress Kiadó, 1988.
  4. ↑ a b HUNGARY KINGS fmg.ac. Arkistoitu 10.7.2024. Viitattu 21.12.2024.
  5. ↑ Chronicum Pictum 1358, (ch. 160.114), s. 136.
  6. ↑ Kenyeres, Ágnes (päätoim.): ”Zsófia hercegnő”, Magyar Életrajzi Lexikon. Akadémiai Kiadó, 1994. Teoksen verkkoversio.
Edeltäjä:
Tapani II 		Unkarin kuningas
1131–1141 		Seuraaja:
Géza II
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Béla_II&oldid=23114414”