Away-Bali

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Away-Bali on Aito Median tuottama realitysarja, joka alkoi lokakuussa 2018. Sarjassa seurataan neljän suomalaisen nuoren aikuisen elämänmenoa Balin trooppisella saarella. Sarjan päähenkilöt ovat Ayu, Tiiu, Kati ja Jeppe. Away-Balin esittelyjakso julkaistiin Yle Areenaan 22. lokakuuta 2018 ja ensimmäinen seurantajakso 29. lokakuuta 2018. Away - Bali on lähes reaaliajassa kuvattava seurantareality. Sarjan noin kymmenminuuttiset jaksot julkaistaan Yle Areenassa yksi jakso kerrallaan maanantaista torstaihin. Jakson keskiössä on aina yksi sarjan päähenkilöistä. Sarjaa kuvataan seitsemän viikon ajan, ja jaksot esitetään Yle Areenassa kahden päivän viiveellä. Yle Areenassa julkaistut viikon neljä jaksoa esitetään koosteena sunnuntai-iltaisin klo 21.25 Yle TV2:ssa.

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ayu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalais-balilainen Ayu, 30, asuu säännöllisesti Balilla. Ayu muutti saarelle hetken mielijohteesta hänen balilaisen isänsä kuoltua neljä vuotta sitten. Supersinkuksi itseään tituleeraava Ayu tasapainottelee länsimaisen ja balilaisen kulttuurin välillä Balin hipsterimekassa Canggussa. Ayu työskentelee sosiaalisen median konsulttina, ja vapaa-ajallaa hän surffaa ja käy treffeillä. Ayu haaveilee omasta perheestä ja pohtii aloilleen asettumisen vaikeutta.

Jeppe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeppe, 30, on vekkuli Pohjoisen poika, varsinainen Suomen ja Balin väliä seilaavan Peter Panin ruumiillistuma. Jeppe asuu Balilla noin 7–8 kuukautta vuodesta, ja loppuvuoden hän työskentelee perheyrityksessä Kuusamossa. Entinen ammattilaislumilautailija jumittui joitakin vuosia sitten pahemman kerran oravanpyörään ja teki muutaman vuoden aivan liikaa töitä. Ylennyksen kynnyksellä hän päätti irtisanoutua ja lähti elämään elämäänsä Balille. Hän ei ole katunut päätöstään päivääkään. Jeppe viettää päivänsä Balilla surffaten, joogaten, skeitaten, juhlien ystävien kanssa ja suomalaisittain saunoen.

Tiiu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiiu, 25, etsii sisäistä rauhaa ja harmoniaa. Bali siintää horisontissa paikkana, jossa taivaanrannan maalarina kunnostautunut Tiiu voisi keskittyä itseensä; joogata, tanssia, laulaa, maalata ja eksyä viidakkoon. Nuoresta iästään huolimatta Tiiu kokee olevansa vanha sielu, eikä ikätoverien tyypillinen reppureissumeininki tunnu omalta. Filosofinen matka itseen sotii välillä mielitekojen kanssa, kun Tiiu tasapainottelee henkisyyden ja materian rajamaastossa ja vanhat epävarmuudet nostavat päätään.

Kati[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kati, 28, on luonut saarelle oman pikku Bali-perheensä ja elelee tyytyväisenä kaukana turistirysistä ja trendikahviloista. Nurmijärveltä alun perin kotoisin oleva, järkevä ja käytännönläheinen Kati säästää joka kesä Suomessa kesätyöstään saamansa rahat, jotta voi elää talvet unelmaansa Balilla. Kati täyttää päivänsä surffauksen lisäksi tutustumalla syvemmin balilaiseen elämänmenoon sekä seikkailemalla toinen toistaan upeammissa kohteissa ympäri saarta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Away – uutuusreality vie sinne, missä sinäkin haluaisit olla Yle.fi 23.10.2018 Viitattu 8.11.2018

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Away-Bali Yle Areenassa

Away-Jeppe herkistyy ajatellessaan perhettään – tunnollinen isoveli katsoi mielellään pikkusiskonsa perään Yle.fi 7.11.2018

Away-Ayulle surullinen viesti Indonesian lento-onnettomuudesta – koneessa oli hänen tuttujaan Yle.fi 1.11.2018

Away-Jepen resepti elämään: "Ihmisten pitäisi ajatella omaa parastaan" Yle.fi 31.10.2018

Omaisuudestaan luopunut Away-Tiiu: "Sä et oikeesti tarvitse mitään" Yle.fi 30.10.2018

Away-Kati luki järkyttävän uutisen Facebookista: "Tuli ihan hirveä olo" Yle.fi 29.10.2018