Attribuutti (lauseenjäsen)

Vanhan formalistisen käsityksen mukaan attribuutti on lauseenjäsen, jonka tehtävä on toimia substantiivin välittömänä määritteenä. Attribuutti tarkentaa, millainen substantiivi on tai mitä ominaisuuksia siihen liittyy. Attribuutit voidaan jakaa adjektiiviattribuutteihin, appositioattribuutteihin ja attributiiveihin.

Iso suomen kielioppi ei nimeä enää lauseenjäsentä nimeltä attribuutti, vaan substantiivin täydennykset ja määritteet lasketaan kuuluviksi substantiivi- eli nominaalilausekkeeseen (NP = nominal phrase).

Adjektiiviattribuutti

Adjektiiviattribuutti on nimensä mukaisesti adjektiivi tai adjektiivisesti käytetty sana, jonka sija tai luku on yleensä sama kuin pääsanalla. Esimerkkeinä voidaan mainita seuraavia ilmauksia, joissa adjektiiviattribuutti lihavoituna:

• Varakkaiden ihmisten suuret taskut houkuttelevat varkaita.
• Ilman tätä suurta apua olisin epäonnistunut.

Appositio- eli substantiiviattribuutti

Appositioattribuutti on substantiivi tai substantiivinen pronomini, joka on pääsanansa yhteydessä taipumattomana tai sen kanssa samassa sijassa ja luvussa. Näitä ovat esimerkiksi nimen yhteydessä käytetyt arvonimet. Esimerkkejä:

• Kenraali Lahtela oli hyvin tyytyväinen asevelvollisen Meikä Mattilan toimiin. (-nen-loppuinen attribuutti yleensä taipuu.)
• Syytettyä Kuljulaa kuulusteltiin.

Genetiiviattribuutti

Genetiiviattribuutti on substantiivi tai substantiivinen sana, joka ei ole nominatiivissa eikä kongruoi pääsanansa kanssa.Esimerkkejä:

• Pojan kirja kertoi koirista.
• Maantien reunalla kasvoi kukkia.
• Toimitusjohtajan poika osti kaksitoista kiloa luumuja.

Lähteet

• Ikola, Osmo (toim.): Nykysuomen käsikirja. Weilin+Göös, 1976. ISBN 951-35-0563-4.
• ISK = Hakulinen, Auli &al. (toim.): Iso suomen kielioppi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 950. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-557-2.