Astalo
Astalo on mikä tahansa esine, jota ei ole valmistettu aseeksi, mutta jota tilapäisesti käytetään lyömäaseen tavoin. Sanana astalo on harvinainen yleiskielessä, mutta sitä käytetään lakikielessä. Sanan harvinainen rinnakkaismuoto on ”astala”.[1]
Astaloa käytetään tavallisesti nuijan tavoin lyömäaseena, jolloin tarkoituksena on tainnuttaa toinen tai vahingoittaa häntä. Esimerkiksi ikkuna tai peili taas on teräaseen kaltainen astalo. Tilanteen mukaan astaloksi voidaan valita hyvinkin erilaisia esineitä, kuten työkaluja, urheiluvälineitä, keittiötarvikkeita tai siivousvälineitä. Se on säilynyt myös rikosuutisointikielessä.
Sana lainsäädännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nykyisin Suomessa voimassa olevassa rikoslaissa sanaa ei käytetä, mutta se esiintyi lakitekstissä aiemmin merkityksessä lyömäase. Astalon nostamisesta toista vastaan pahoinpitelyn aikomuksessa säädettiin rangaistus vuoden 1889 rikoslain 21. luvun 13 §:ssä.[2] [L 1]
Korkein oikeus katsoi päätöksessään vuonna 1959 olutpullon hengenvaaralliseksi astaloksi.[L 2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lakiviitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rikoslaki (1889), 21. luku 13 §.
Jos joku, aikoen toista pahoin pidellä, häntä vastaan on paljastanut veitsen tahi miekan, virittänyt pyssyn, taikka nostanut muun aseen tahi hengenvaarallisen lyömäkalun; pidettäköön se, jos vamma syntyy, raskauttavana asianhaarana, ja saattaa sellaisesta vähäisestä vammasta, josta 12 §:ssä mainitaan, tuomita vankeutta korkeintaan kuusi kuukautta.
Jos vamma siitä ei synny, taikka jos joku muuten vihapäissään toista vastaan nostaa aseen tahi hengenvaarallisen astalon; tuomittakoon sakkoa enintään kaksisataa markkaa.. - ↑ KKO 1959 II 107 (Päätöksen tiivistelmä tallennettu Wikiaineistoon.)