Asahi Nordic

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Asahi Nordic (Asahi) on suomalaista terveysliikuntaa, joka perustuu nykyaikaiseen käsitykseen liikunnan terveydellisistä hyödyistä. Asahi Nordicia tai lyhyesti asahia pystyy harjoittamaan kuka tahansa iästä tai fyysisestä kunnosta riippumatta. Asahia tehdään yleensä ryhmissä, mutta sitä voi tehdä hyvin yksin kotonakin tai ystävien kesken.

Asahin taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asahi kehitettiin Suomessa noin kaksikymmentä vuotta sitten kokeneiden liikunta-ja terveysalan asiantuntijoiden toimesta. Asahin kehityksen mallina käytettiin perinteisiä terveystaitoja kuten tai chitä ja qigongia. Vaikka nämä taidot ovat maailmanlaajuisesti suosittuja, niissä oli asahin kehitysryhmän mielestä monia haittapuolia nykyaikaisen terveysliikunnan näkökulmasta. Ne ovat muun muassa vaikeita oppia ja niissä käytetään kiinalaisen hoitoperinteen käsitteitä, jotka saattavat tuntua nykypäivän ihmisestä vieraalta. Asahi perustuu yksinkertaisiin liikkeisiin ja harjoittelun vaikutus perustellaan nykyaikaisella liikuntalääketieteellä. Asahi on laji, jonka aloittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Siten se sopii erinomaisesti myös ihmisille, jotka eivät ole aiemmin harrastaneet liikuntaa. Asahi on nykyaikainen terveysliikunta, jota kaikki voivat harjoittaa iästä tai kunnosta riippumatta. Myös ylipainoiset pysyvät helposti mukana asahin harjoittelussa. Asahi vahvistaa jalkoja ja kehittää tasapainoa. Harjoittelusta on hyötyä terveyden ylläpitämisessä ja apua yleisimmissä terveysongelmissa kuten selän, niskan ja hartiaseudun kiputiloissa ja stressin synnyttämien psykosomaattisten oireiden lieventämisessä.

Asahi Nordicin pääperiaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asahissa on liikesarjoja, jotka suoritetaan hitaasti ja keskittyneesti, ilman taustamusiikkia tai ylimääräistä hälyä. Yksi liikesarja sisältää kolme harjoitusta kehon ja mielen rentouttamiseksi, kolme harjoitusta hartia-niskaseudulle, kolme harjoitusta selälle ja kolme harjoitusta jaloille ja tasapainolle. Asahi Nordicin harjoittelu pohjautuu sen harjoittelun periaatteisiin.

Periaatteet:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • rentous
  • rauhallinen suoritustapa
  • liikkeen ja hengityksen yhdistäminen
  • virtaavuus
  • kehon linjaus
  • kehon keskustan tiedostaminen
  • avautuminen ja sulkeutuminen
  • nivelketjun käyttö
  • tasapaino
  • kiertovenytykset
  • tietoisuus

Asahin periaatteet ovat kiinteästi sisäänrakennettuja asahin liikesarjoihin.

Asahi-liikkeet ovat pehmeitä, rauhallisia ja ne tehdään hengityksen tahdissa. Harjoitukset ovat yksinkertaisia, turvallisia ja helppoja oppia. Liikkeet soveltuvat myös arkielämään ja auttavat selviytymään jokapäiväisissä askareissa. Esimerkiksi nosto- ja työntöliikkeet ja ympäristön tiedostaminen ovat asioita, joita useimmat ihmiset tarvitsevat päivittäin. Valitettavasti huolimattomasti tai virheellisesti tehty liike töissä tai vapaa-aikana voi aiheuttaa vammoja. Asahissa keskitytään arkielämässä tarvittaviin taitoihin ja kehon sekä mielen hallintaan jokapäiväisessä elämässä. Perusliikesarjan lisäksi asahissa on myös vaativampia jatkotasoja. Asahia voi harjoitella pystyasennossa, istuen ja jopa maaten.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asahi Nordicin ohjaajia on Suomessa lähes kaikilla paikkakunnilla. Asahi on liikuntahoitoa ja terveysliikuntaa. Sitä harrastetaan työpaikoilla ja kouluissa, puistoissa ja kuntosaleilla, urheilijat käyttävät sitä alkuverryttelynä ja urheilusuorituksesta palautumiseen. Asahia suositellaan kevyen liikunnan muotona muun muassa sydänpotilaille, Parkinsonin taudista ja hengityssairauksista kärsiville. Suomalainen lentoyhtiö Finnair on käyttänyt asahin istumamuotoa pitkän matkan lentojen taukoliikuntana. Suomen lisäksi asahi on saamassa jalansijaa myös eri Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.

Asahin tyylisuuntia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monen suositun liikuntalajin kuten esimerkiksi joogan tavoin, asahissakin on harjoittelun eri osa-alueita korostavia tyylejä. Asahin alkuvuosina toiminta oli koordinoitu Asahi-Health ry:n nimellä, mutta tämä yhdistys purettiin vuonna 2014 perustajajäsenten jouduttua erimielisyyksiin siitä, miten lajia tulisi viedä eteenpäin. Osa asahin toimijoista jatkaa edelleen Asahi-Health nimellä. Tyylisuuntien erot ilmenevät hieman eri tavalla tehtyinä liikkeinä ja koulutusohjelman eroilla, mutta myös lajin periaatteellisilla eroilla. Esimerkiksi joissakin asahin tyyleissä painotetaan tietoisuustaitojen osuutta enemmän kuin muissa, seurataan kiinalaisia liikunta- ja terveyskäsityksiä tai yhdistetään lajin harjoittelu funktionaaliseen lääketieteeseen.

Asahi Nordic ry perustettiin vuonna 2015 ja se on keskittynyt lajin suomalaisiin juuriin, terveysliikunnan yleisiin periaatteisiin ja koululääketieteessä hyväksyttyyn käsitykseen liikunnan terveysvaikutuksista. Asahi Nordic on sekä yhdistys että koulutusjärjestelmä ja se on Suomen sosiaali ja terveysjärjestö SOSTE ry:n jäsenseura. Asahi Nordic ry on ainoa Suomessa toimiva yhdistyspohjainen asahin harrastajien kattojärjestö.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]