Arkkiasemointi
Arkkiasemointi on yksi prepress-työnkulun perusvaiheista. Se tarkoittaa painotuotteen sivujen asettamista painettavalle arkille siten, että painaminen sujuisi mahdollisimman nopeasti, sidonta olisi mahdollisimman yksinkertaista, ja paperihävikki mahdollisimmman vähäistä. Oikein tehty asemointi minimoi painoajan maksimoimalla sivujen määrän konekierrosta kohti. Tavoitteena ovat mahdollisimman alhaiset painatus- ja materiaalikustannukset. Tämän saavuttamiseksi painettava arkki pyritään täyttämään mahdollisimman täyteen.
Tehtävä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viisi eri tekijää vaikuttaa sivujen järjestykseen painoarkilla:
- Tuotteen formaatti: Valmiin tuotteen sivun koko määrittää, kuinka monta sivua voidaan painaa yhdelle arkille.
- Painetun tuotteen sivumäärä: Asemoijan täytyy määrittää kuinka monta arkkia valmiin kirjan aikaansaamiseksi on painettava.
- Sidonta-/nidontamenetelmä: Asemoijan on ymmärrettävä miten arkit sijoittuvat lehdiksi, jotka muodostavat valmiin kirjan.
- Paperin kuitusuunta: Eritoten konevalmisteisissa papereissa on kuitusuunta, mikä tarkoittaa miten päin paperin kuidut ovat pääosin suuntautuneet. Kuitusuunta suositellaan valittavan taitoksen kanssa yhdensuuntaisesti.
- Viimeistely ja sidonta
Sivujen toistensa suhteen sijoittumisen hahmottamiseksi voidaan tehdä asemointimalli. Tämä tehdään taittelemalla paperiarkit käsin siten kuin ne kulkisivat painon ja taiton läpi. Tavoitteena on pienoismalli, joka helpottaa sivujen sijoittelun suunnittelua painoarkille.[1]
Yllä olevassa esimerkissä on tarkoitus valmistella 16-sivuinen kirja painettavaksi. Arkin etupuolella (front) on kahdeksan sivua ja takana (back) vastaavat kahdeksan sivua. Painon jälkeen paperi taitetaan puoliksi pystysuunnassa (sivu kaksi kääntyy sivua kolmea vasten). Sitten arkki taitetaan uudelleen vaakasuoraan (sivut neljä ja viisi kääntyvät vastakkain). Kolmas taitto suorittaa tämän prosessin loppuun (sivut yhdeksän ja kahdeksan kääntyvät vastakkain). Alla oleva esimerkki näyttää lopputuloksen ennen sidontaa ja leikkaamista.
Perinteiset tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arkkiasemointi on ollut oleellinen osa työnkulkua kirjapainotekniikan varhaisista ajoista lähtien. Kun sivut asemoitiin irtokirjakkeilla, sivuaiheet koottiin metallikehykseen, jota kutsutaan kehilöksi [2], mikä lukittiin paikoilleen kiiloilla.
1900-luvun lopulla ladonta tehtiin valoherkälle filmille käyttämällä valoladontaa. Ladotut pienet arkit yhdistettiin saksitaiton keinoin – leikkaamalla ja liimaamalla – painettavan sivun aihioon eli peistiin (engl. paste up). Digitaaliset tekniikat syrjäyttivät valoladonnan 1990-luvulla.
Digitaaliset tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Manuaaliset asemointiprosessit aiheuttavat yleensä pullonkauloja koko painotuotannolle. Ensimmäinen digitaalinen asemointiohjelmisto, Impostrip, julkaistiin vuonna 1989. [3] Asemoinnin digitalisoituminen ei ainoastaan varmistanut että taitto ja arkkiasemointi ovat oikein ja paremmalla kohdistustarkkuudella, vaan myös vähensi merkittävästi tavanomaisia asemointivirheitä (esim. asemoijan tarkastelukulmasta asemoitavaan aineistoon syntyneitä pieniä kohdistusvirheitä). Kokonainen kirja voidaan asemoida, ja monimutkaisia ominaisuuksia määrittää hetkessä. Sidontavaihtoehtoja voidaan muuttaa lennossa, ja asetukset voidaan tuottaa useille laitteille kerralla, usein ilman ylimääräistä manuaalista työtä. Digitaaliset työnkulut auttavat vähentämään materiaalikustannuksia, säästämään aikaa ja poistamaan tuotannon pullonkauloja. Digitaaliseen asemointiin on olemassa useita erilaisia lähestymistapoja.[4]
- Asemointi suunnittelusovelluksessa. Ohjelmistoja, joita voidaan käyttää yksittäisten sivujen suunnitteluun, voidaan usein käyttää kokonaisten tulostettujen arkkien suunnitteluun. Yksinkertaisimmillaan tämä tapahtuu kopioimalla ja liittämällä yksittäisiä sivuja suurelle arkille, mikä voi olla helpoin ratkaisu pienille työmäärille. Suosittu vaihtoehto on suunnittelutyökaluun sisäänrakennettu tai siihen lisätty asemointitoiminto, joka ottaa yksittäisinä sivuina valmistellut tiedostot ja luo uuden tiedoston jossa on koko arkin asemointi, mikä voidaan tulostaa kalvolle tai painolevylle.
- Asemointi shell-skriptien ja käyttöjärjestelmän ominaisuuksien avulla. Tämä lähestymistapa toimii erityisen hyvin Unix-pöytätietokoneissa pienessä toimisto-/kotitoimistoympäristössä (jossa tulostin saattaa käsitellä vain A3-kokoa tai pienempiä formaatteja). Yksinkertainen komentosarja voidaan kirjoittaa PostScript- tai PDF- tiedoston sivujen järjestämiseksi uudelleen, jotta ne soveltuvat lopulliseen asemointiin sisäänrakennetun Page Setup -ohjelman avulla.
- Jos esimerkiksi A4-kokoinen kovakantinen kirja asemoidaan A3-paperille, voidaan ensin kirjoittaa shell-skripti, joka järjestää asiakirjan uudelleen seuraavassa järjestyksessä: 1, 32, 31, 2, 3, 30, 29, 4 ... 33, 64, 63, 34, 35, 62, 61, 36... Käyttämällä Sivun asetuksia tai Tulosta (Tiedosto-valikon alta) voidaan tulostaa kaksi sivua arkille kaksipuolisesti. Lopputulos voidaan taittaa puoliksi lyhyen sivun suuntaisesti, järjestää kahdeksan sivun lehdiksi, ommella ja sitoa.
- Suunnittelun jälkeinen asemointi. Suunnittelun jälkeinen sovellus saattaa ottaa yksittäiset sivut PostScript- tai PDF- tiedostoina ja tuottaa uuden PostScript- tai PDF-tiedoston tulostettaviksi määrätyllä asemoinnilla. Tällä menetelmällä voidaan ottaa suuri määrä yhden sivun lähdetiedostoja syötteeksi, mikä sopii erityisen hyvin aikakaus- tai sanomalehdelle, jossa sivuja voivat työstää eri ryhmät samanaikaisesti.
- Tulostimen ajureilla tehtävä asemointi. Jotkut tulostinajurit mahdollistavat yksittäisinä sivuina olevan lähdeaineiston tulostamisen kokonaisina arkkeina. Tätä ei tavallisesti käytetä ammattituotannossa, mutta se mahdollistaa vihkotulostuksen toimistolasertulostimella. Muunnelmana tästä on mahdollisuus, että asemointi voidaan valita suoraan ohjelmistosta.
- Tulostimessa tehtävä asemointi. Tätä kutsutaan joskus "in-RIP -asemoinniksi". Tässä tavassa asemointi määritellään tulostuslaitteessa. Etuna on mahdolliset tulostuslaitteen optimoimat säädöt. Riskinä on, että esikatselua ei ole ennen kuin vähintään yksi vedos työstä on valmis. Tämä voi tarkoittaa kallista painolevyä, jonka valmistaminen vie jonkin aikaa, tai yhtälailla digipainon tapauksessa virheitä valmiissa kappaleessa.
Kun valmista asemointia tarkastellaan näytöllä, sitä voidaan kutsua painajan näkymäksi. Tätä käytetään vastakohtana lukijan näkymälle, joka näyttää valmiin painotuotteen näytöllä sellaisena kuin se näkyy lukijalle. Tyypillisessä lukijan näkymässä vastakkaiset sivut näytetään vierekkäin (eli sivut 2 ja 3 yhdessä).
Asemointivedos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asemointivedos on viimeinen testi, joka tehdään ennen painatuksen aloittamista.
Testi tehdään muodostamalla prototyyppi, jotta varmistutaan että asemointi on onnistunut. Tyypillisiä tarkistuksia ovat, että sivut ovat oikeilla paikoilla ja aukeaman yli jatkuvat kuvat kohdistuvat oikein. Tarkoituksena ei ole kuvien, värien tai taiton, eli visuaalisen sommittelun arviointi, koska vedos tulostetaan matalalla resoluutiolla suurkuvamustesuihkutulostimella.
Koska mustesuihkutulostin tulostaa vain paperin yhdelle puolelle, vedos (etu- ja takapuoli) tulostetaan kahdelle erilliselle arkille. Vedokset leikataan ensin aukeaman yli jatkuvien kuvien leikkausvarojen rajan suuntaisesti kohdistuksen tarkastamiseksi. Sitten kaksi arkkia liitetään yhteen muodostamaan yksi arkki, joka on painettu molemmin puolin. Tämä arkki taitetaan sidottavan lehden prototyypiksi. Tätä vedosta saatetaan kutsua yhä sinikopioksi eli sinariksi.[1][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Johansson: A Guide to Graphic Print Production. Wiley, 16 January 2007. ISBN 978-0-471-76138-9. (englanniksi)
- ↑ Graafisen alan sanasto pmlehti.fi. Print&Media Publishing Oy. Viitattu 3.1.2024.
- ↑ Imposition software, CIM & you, Part 1, AMERICAN PRINTER, February 2005 americanprinter.com. Arkistoitu 19.10.2010. Viitattu 17.1.2012. (englanniksi)
- ↑ Kipphan: Handbook of print media: technologies and production methods. Springer. ISBN 3-540-67326-1. (englanniksi)
- ↑ Åberg, Karl-Erik: Graafisen suunnittelijan sana- ja opaskirja, s. 76. Mark Kustannus Oy, 1987. ISBN 951-95114-4-X.
