Antti Ropponen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antti Ropponen (s. 1995) on suomalainen kuuro huippulentopalloilija.[1][2] Ropponen on ollut syntymästään asti kuuro, mutta 7-vuotiaana oikeaan korvaan asennettu korvaimplantti on mahdollistanut kuulemisen.[3] Kaudella 2024–25 hän edustaa TUTO Volleyn joukkuetta.[4]

Ropponen on Nurmon Jymyn kasvatti, ja hän on pelannut urallaan ikäluokkansa maajoukkueessa sekä EM- että MM-kisoissa.[5] Joulukuussa 2015 Ropponen valittiin miesten A-maajoukkueen olympiakarsintajoukkueeseen[6][7] Hän on pelannut yli 50 maaottelua, joista viimeisimmät vuonna 2017.[2]

Ropponen heitti kesällä 2013 nuorten kuurojen maailmanennätyksen keihäässä. Tulos oli myös aikuisten kuurojen Suomen ennätys. Lentopalloon nykyisin täysin panostava Ropponen on osallistunut kuurojen olympia- ja EM-kisoihin esiintymällä sekä rantalentopallossa että keihäänheitossa.[8]

Ropposen tie kuulevien maailmaan ja huippulentopalloilijaksi on ollut todella poikkeuksellinen. Ropposen perheestä kaikki muut kuulivat normaalisti, eikä aluksi kukaan osannut epäillä hänen kuulossaan olevan mitään vikaa. Epäilykset heräsivät, kun Antti ei reagoinut millään tavalla vanhempien kutsuhuutoihin. Kuurous vahvistettiin 2-vuotiaana ja siitä alkoi perheelle uusi elämänvaihe.[9]

Lapsena Ropponen oppi muutamia sanoja, mutta perheen yhteisenä kielenä oli viittomakieli. Koulunkäynnin hän aloitti huonokuuloisten ja kuurojen luokalla. 7-vuotiaana Ropponen kävi läpi leikkauksen ja sai oikeaan korvaansa korvaimplantin, joka mahdollisti hänen kuulemisen. Ropponen ei edelleenkään kuule mitään vasemmalla korvallaan.[10] Kuuloimplantin asentamisen jälkeen Ropponen aloitti opiskelun kuulevien oppilaiden luokassa.[11]

Ropponen aloitti lentopallon siskonsa innostamana. Juniorivuosinaan hän pelasi menestyksellisesti myös pesäpalloa ja heitti keihästä. Ropponen on osallistunut esimerkiksi kuurojen olympialaisissa beach volleyhin ja keihäänheittoon. Kotimaan kisoissa Ähtärissä kesällä 2013 hän rikkoi kuurojen nuorten maailmanennätyksen keihäänheitossa. Tulos oli samalla kuurojen aikuisten Suomen ennätys.[3][8][12]

Ropponen edusti juniori-ikäisenä lentopallossa Nurmon Jymyä ja Seinäjoki Lentistä. Pesäpallossa hän edusti Nurmon Jymyä. Nuorukainen debytoi 15-vuotiaana marraskuussa 2011 lentopallon 1-sarjassa ja palkittiin heti parhaimpana pelaajana avausottelussaan.[13] Sittemmin tilille on kertynyt olympia-, MM- ja EM-kisat niin kuulevien kuin kuurojen joukossa. Lajeina ovat olleet lentopallo, beach volley ja keihäänheitto.[11] Syksyllä 2014 hän oli viides parinsa Jussi Aholan kanssa kuurojen EM-kisoissa.[14] Pesäpalloa Ropponen ei ole jättänyt täysin taakseen: kesällä 2015 Ropponen pelasi muutaman ottelun Nurmon Jymyn Suomisarjan joukkueessa. Myös kesällä 2016 Ropponen pelasi neljä ottelua Suomisarjassa ja vakuuttavasti löi neljässä ottelussa kolme kunnaria ja 11 tavallista juoksua. Vielä hän toi yhdeksän juoksua eli tehopistein yhteensä 22.

Ropponen siirtyi Lentopalloliiton alaiseen Kuortaneen valmennuskeskukseen lukioikäisenä ja ehti viettää Kuortaneella kaksi ensimmäistä lukiovuottaan. Nuorten maajoukkueessa Ropponen saavutti Suomen poikien lentopallomaajoukkueen kautta aikain parhaimman EM-kisatuloksen vuonna 2013, kun Suomi oli neljäs EM-kisoissa.[15] Myöhemmin Ropponen pelasi myös Meksikon MM-kisat Suomen joukkueen riveissä ja sai myös kansainvälistä huomiota pelaten kuurona kuulevien joukossa maailman huipulla.[15][16] Meksikon kesän 2013 alle 19-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi oli 11.

Mestaruusliiga 2014–

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ropponen teki kaksivuotisen sopimuksen lentopallon Mestaruusliigajoukkue Kokkolan Tiikereiden kanssa kesällä 2014.[17] Hän voitti avauskaudellaan liigakentille SM-kultaa ja Suomen Cupin. Ropposen peliaika kokkolalaisseurassa oli kuitenkin vähäinen johtuen maajoukkueen ykköshakkuri Olli-Pekka Ojansivun vankasta asemasta Tiikerien pääiskijänä. Runkosarjassa Ropponen pelasi kaiken kaikkiaan vain seitsemän kokonaista ottelua ja pudotuspeleissä vastuuta alkoi kertyä vasta finaalisarjassa Lelu Ojansivun kärsiessä kuumeesta.[18] Ropponen esiintyi SM-kultaan päättyneen kauden finaaliotteluissa edukseen, esimerkiksi avausfinaalissa hän otti rohkeasti paikkansa kentällä Ojansivun sairastellessa ja oli Tiikereiden tärkeimpiä pelaajia.[19] Kaiken kaikkiaan Jymyn kasvatti kirjautti liigakauden aikana 105 liigapistettä.[1] Suomen Kuurojen Urheiluliitto valitsi Ropposen valittiin vuoden 2014 kuuroksi urheilijaksi.[20][21]

Ropponen teki todellisen läpimurtonsa lentopalloliigassa kaudella 2015–16. Tiikereiden ykköshakkuriksi kaavailtu Lelu Ojansivu oli mykoplasman seurauksena liki koko kauden sivussa tai kykenemätön pelaamaan täysi otteluita, jolloin Ropponen sai näyttöpaikan, johon nurmolaiskasvatti myös tarttui. Mestaruusliigan siirryttyä joulutauolle Ropponen oli pistepörssin 14. ja joukkueensa paras pisteiden tekijä.[22] Loistavan syyskauden seurauksena vasta 20-vuotias Ropponen valittiin myös Suomen miesten lentopallomaajoukkueen toiseksi hakkuriksi vuodenvaihteen Berliinin olympiakarsintaturnaukseen. Suomen hakkurikaksikon olympiakarsintaturnauksessa muodosti Tiikerien kaksikko Ojansivu-Ropponen.[6]

Kevätkaudella Ropponen jatkoi vahvoja otteitaan Mestaruusliigassa, vaikka peliaika väheni syksystä Tiikereiden ykköshakkuri Ojansivun kuntouduttua takaisin kentille. Mestaruusliigan runkosarjan eräkohtaisessa pistetilastossa nurmolaissyntyinen hakkuri oli runkosarjan päätyttyä 10. paras. Runkosarjassa Ropponen iski keskimäärin 4,2 pistettä pelattua erää kohden.[23] Näin ollen hänen runkosarjan pistemääränsä liki kolminkertaistui debyyttikaudesta, kun hän kirjasi yhteensä 292 pistettä 25 pelaamassaan liigaottelussa.[24] Runkosarjan aikana Ropponen pelasi myös muutaman ottelun kasvattajaseuransa Nurmon Jymyn miesten edustusjoukkueessa 1-sarjassa. Pudotuspeleissä Ropposen vastuu oli myös edelliskautta suurempi. Hän oli esimerkiksi finaalisarjan toisessa ja kolmannessa ottelussa ratkaisevassa roolissa kääntämässä otteluita ja finaalisarjaa kokkolalaisille.[25] Myös Tiikereiden ykköshakkurina kauteen lähtenyt Olli-Pekka Ojansivu kehaisi mestaruuden ratkettua, että Ropposen rooli oli ratkaiseva.[26] "Meillä oli diili, että minä hoidan pikkupallot ja Rane (Ropponen) isot pisteet", Ojansivu kehaisi.[26] Kauden aikana Ropponen pelasi enemmän otteluita kuin mykoplasmasta kärsinyt Ojansivu.[27]

Ropponen teki Tiikereiden kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen toukokuussa 2016.[28] Kaudella 2016–2017 Ropponen pelasi Tiikereiden ykköshakkurina ja esiintyi kokkolalaisseuran riveissä muun muassa Mestareiden liigan karsinnoissa. Tiikerien kausi päättyi edellisvuosista poiketen ennen aikojaan, kun joukkue putosi Mestaruusliigassa jo puolivälierävaiheessa. Ropposelle kausi 2016–2017 oli toistaiseksi uran paras. Hän teki 29 ottelussa 473 pistettä ja syötti 40 ässää.[2] Kauden jälkeen hän oli viemässä Suomea toukokuun lopulla pelatuista MM-karsinnoista lajin MM-lopputurnaukseen ja pelasi myös hienon kesän lentopallon Maailmanliigassa.[2]

Seuraavien vuosien aikana Ropponen nousi yhä selvemmin yhdeksi lentopalloliigan parhaimmaksi pelaajaksi. Keväällä 2020 hänet valittiin kolmannen kerran perätysten Mestaruusliigan valmentajien äänestyksessä liigatähdistön hakkuriksi.[29] Hän voitti myös kaudella 2019-2020 LähiTapiolan pistekilpailun.[30] Toukokuussa 2020 Sveitsin liigassa pelaava Biogas Volley Näfels vahvisti solmineensa Ropposen kanssa sopimuksen.[31]

Henkilökohtaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vuoden kuuro urheilija 2014[20]
  • Kauden 2012–2013 miesjuniorilentopalloilija Suomessa[32]
  • Kauden 2012–2013 miesjuniorirantalentopalloilija Suomessa
  • Kolmesti Mestaruusliigan tähdistökentällisessä 2018, 2019 ja 2020[33][29]
  • Mestaruusliigan tehotilaston voitto 2019[34]
  • LähiTapiolan pistekilpailun voitto 2020[30]
  • Suomen mestaruus 2015, 2016
  • SM-hopeaa 2018
  • SM-pronssia 2019
  • Suomen Cupin mestaruus 2015, 2016
  • Alle 19-vuotiaiden poikien lentopallon EM-kisojen 4. vuonna 2013
  • Alle 19-v poikien lentopallon MM-kisojen 11. vuonna 2013
  • Lentopallon A-ikäisten SM-pronssi 2015
  • Lentopallon B-ikäisten Suomen mestaruus 2012
  • Lentopallo C-ikäisten SM-hopea 2010
  • Pesäpallo C-ikäisten SM-kulta 2010
  • 2013–2014 Kuortane
  • 2014–2017 Kokkolan Tiikerit
  • 2017– Hurrikaani Loimaa
  1. a b Pelaajat Mestaruusliiga. Viitattu 14.12.2015.
  2. a b c d Juhannusheila löytyi Kokkolasta Hurrikaani. Viitattu 24.6.2017.
  3. a b Kuurous ei estänyt Antti Ropposta nousemasta urheilun huipulle Yle Uutiset. Yle. Viitattu 14.12.2015.
  4. Kirjoittaja Lentopallo.info: Siirtouutisia lentopallon Mestaruusliigasta lentopallo.info. 16.5.2024. Viitattu 16.5.2024.
  5. Hakkuri Antti Ropponen kovassa vireessä EM-kisoissa - Lentopalloliitto lentopalloliitto.fi. Viitattu 14.12.2015.
  6. a b Tiikerien hakkurikaksikko Sammelvuon valintana olympiakarsintoihin - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 14.12.2015.
  7. Suomi-Egypti tiistaina ja keskiviikkona Kuortaneella - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 30.12.2015.
  8. a b Uskomaton tarina: Kuurosta kasvoi huippu-lentopalloilija kuulevien joukkoon Seinäjoen Sanomat. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015.
  9. Kuuro lentopalloilija kuuntelee ja kommunikoi monella tavalla yle.fi. Viitattu 14.12.2015.
  10. Kuuro lentopalloilija kuuntelee ja kommunikoi monella tavalla yle.fi. Viitattu 14.12.2015 14.12.2015.
  11. a b Uskomaton tarina: Kuurosta kasvoi huippu-lentopalloilija kuulevien joukkoon Seinäjoen Sanomat. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015.
  12. Kuulovamma ei estä menestymistä www.ykkoset.fi. Viitattu 14.12.2015.
  13. Kuutosilla neljän pisteen viikonvaihde - Kuutoset Volley www.kuutoset.com. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 14.12.2015.
  14. Ropponen ja Ahola viidenneksi kuurojen EM-biitsissä - Lentopalloliitto www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 14.12.2015.
  15. a b EM-menestys toi lentispojille myös MM-kisapaikan Yle Urheilu. Yle. Viitattu 14.12.2015.
  16. FIVB Volleyball Boys' U19 World Championship Mexico 2013 www.fivb.org. Viitattu 14.12.2015.
  17. Tiikereille neljä mielenkiintoista sopimusta Mestaruusliiga. Viitattu 14.12.2015.
  18. Urheilu: Nuori Antti Ropponen loisti Tiikerien avauksessa HS.fi. Viitattu 14.12.2015.
  19. Lentopallofinaalit käyntiin: Ropponen loisti "Lelun" tuuraajana Ilkka.fi. Viitattu 14.12.2015.
  20. a b Yle Uutiset Viikko viitottuna: Kuurojen urheiluliitto palkitsi parhaita urheilijoitaan (YLE Areena) - Netti-TV.fi www.netti-tv.fi. Viitattu 14.12.2015.
  21. Suomen Kuurojen Urheiluliitto palkitsi Antti Ropposen www.kp24.fi. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 16.12.2015.
  22. LML Competition Site by Data Project lml-web.azurewebsites.net. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 22.12.2015.
  23. Chemos liigan pistekuningas, Szabo torjuntojen ja Petty syöttöjen Mestaruusliiga. Viitattu 3.4.2016.
  24. LML Competition Site by Data Project lml-web.azurewebsites.net. Arkistoitu 23.12.2015. Viitattu 6.4.2016.
  25. VaLePan murska-aloitus ei häkellyttänyt Tiikereitä – Ropposesta voiton takuumies Yle Urheilu. Viitattu 18.4.2016.
  26. a b Tiikereiden tähtipelaaja: "Ei kiinnosta mikään Mestarien liiga, sauna kiinnostaa" Yle Urheilu. Viitattu 17.4.2016.
  27. Jylhän kaksoset heti uuteen taisteluun Keski-Pohjanmaa.
  28. Kokkolan Tiikerit - Tiikerit on solminut kuusi pelaajasopimusta tulevalle kaudelle www.kokkolantiikerit.fi. Arkistoitu 24.6.2016. Viitattu 24.5.2016.
  29. a b Mikko Esko Mestaruusliigan tähdistön tuttuna tahdittajana Mestaruusliiga. Viitattu 16.5.2020.
  30. a b LähiTapiolan pistekisa Mestaruusliiga. Arkistoitu 22.6.2020. Viitattu 16.5.2020.
  31. Suomalaiskolmikko Ropponen-Määttänen-Porkka Sveitsin liigaan www.lentopalloliitto.fi. Viitattu 16.5.2020.
  32. Tiikerit uusi Suomen Cupin mestaruutensa Yle Urheilu. Yle. Viitattu 14.12.2015.
  33. Viestin Hillaelina Hämäläinen puolusti tähdistöhistoriaan. Turun Sanomat, 15.5.2019, s. 20.
  34. Lentopalloliitto: Lentopalloliigan tilastovoittajat lentopalloliitto.fi. Viitattu 31.7.2020.