Analyyttinen hermeneutiikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Analyyttinen hermeneutiikka on hermeneutiikan muoto, joka on saanut vaikutteita analyyttisestä filosofiasta, ennen kaikkea Ludwig Wittgensteinin myöhäisfilosofiasta.[1]

Analyyttisen hermeneutiikan taustalla ovat ennen kaikkea Peter Winch, Georg Henrik von Wright ja Charles Taylor. He arvostelivat positivismia ja metodologista monismia: he katsoivat, että ihmistieteiden tutkimuskohde eroaa olennaisesti luonnontieteiden tutkimuskohteesta, koska ihmiset ovat intentionaalisia.[1] Tämän vuoksi ihmistieteet eivät heidän mukaansa voi pelkästään pyrkiä selittämään, niiden täytyy myös pyrkiä ymmärtämään.

Analyyttinen hermeneutiikka pyrkii yhdistämään tieteellisen selittämisen ja kulttuurisen ymmärtämisen, ainakin historiallisen ja yhteiskunnallisen selittämisen rajatuilla alueilla. Siitä on kuitenkin jätetty pois varhaiselle hermeneutiikalle tyypillinen psykologinen lähestymistapa, jossa keskeisenä oli eläytyminen. Sen sijaan ymmärtämisessä on kyse kohteen merkityssisällön tajuamisesta. Von Wright (Explanations and Understanding, 1971; Causality and Determinism, 1974) ja Winch (Social Science and Its Relation to Philosophy, 1958) kehittivät toiminnan logiikkaa tämän avuksi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Halonen, Ilpo: Johdatus tieteenfilosofiaan helsinki.fi. Viitattu 27.11.2007.
  2. Hermeneutics textetc.com. Viitattu 27.11.2007.