Alexander Ehrnrooth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alexander Göran Jacob Ehrnrooth (s. 26. maaliskuuta 1974) on suomalainen liikemies ja Fiskars Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja.[1] Alexander Ehrnrooth valmistui kauppatieteen maisteriksi Svenska handelshögskolanista 1998, ja hänet valittiin Fiskarsin hallitukseen vuonna 2000. Ehnroothin sijoitusyhtiö Virala Oy Ab on Fiskarsin suurin osakkeenomistaja.[2]

Ehrnrooth on tehnyt 2000-luvulla sijoituksia myös muihin suomalaisyrityksiin ja toiminut niiden hallituksissa.

Vuonna 2007 Alexander Ehnrooth valittiin kartonkiyhtiö Stromsdalin hallituksen jäseneksi hänen nostettuaan omistustaan yrityksessä sijoitusyhtiönsä kautta 27 prosenttiin. Marraskuussa 2008 Stromsdal ajautui konkurssiin.[3]

Alexander Ehrnrooth oli konkurssiin syksyllä 2013 haetun Tiimarin pääomistaja. Tiimarin suurin yksittäinen osakkeenomistaja oli Alexanderin isän, Göran J. Ehrnroothin perheen yhteinen sijoitusyhtiö Unioca Oy 65 prosentin osuudella, minkä lisäksi Alexander omisti Tiimarista oman sijoitusyhtiönsä Belgrano Investments Oy:n kautta 4,5 prosenttia. Konkurssissa Tiimari jäi velkaa näille yhtiöille yhteensä noin 15,5 miljoonaa euroa.[4]

Ehrnrooth on sijoitusyhtiönsä Atine Group Oy:n kautta myös Turvatiimin suurin omistaja noin 65 %:n omistusosuudella [5]sekä Oral Hammaslääkärien suurin omistaja noin 36 %:n omistusosuudella.[6] Hallituksen puheenjohtajana molemmissa yrityksissä toimii Atine Group Oy:n toimitusjohtaja Benedict Wrede.[7]

Fiskarsin hallitusjäsenyyden lisäksi Alexander Ehrnrooth on hallituksen jäsenenä Wärtsilä Oyj:ssä sekä hallituksen puheenjohtajana omistamassaan Belgrano Investmens Oy:ssä ja Yhdysvaltain Delawareen rekisteröidyssä Aleba Corporationissa.[8]

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Ehnroothin isä on vuorineuvos Göran J. Ehrnrooth, Fiskarsin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hänen veljensä nimi on Albert Carl Göran.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]