Aleksandr Doluhanjan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aleksandr Pavlovitš Doluhanjan (ven. Александр Павлович Долуханян; 1. kesäkuuta 1910 Tbilisi15. tammikuuta 1968) oli neuvostoliittolainen pianisti, säveltäjä ja shakinpelaaja.[1]

Doluhanjan syntyi juristin ja pianistin perheeseen. Ensimmäisen sävellyksensä hän teki 5-vuotiaana. Hän valmistui Tbilisin konservatorion pianoluokalta vuonna 1928 ja opiskeli myöhemmin Leningradin sekä Moskovan konservatorioissa. 1930-luvulla Doluhanjan osallistui shakkiturnauksiin, ja kahdesti (1938, 1939) hän oli Armenian sosialistisen neuvostotasavallan shakkimestari. Vuosina 1937–1939 Doluhanjan työskenteli Jerevanin konservatorion pianonsoiton opettajana ja kamariyhtyeen johtajana. Samanaikaisesti hän esiintyi filharmonisen orkesterin solistina.[1]

Toisessa maailmansodassa Doluhanjan soitti etulinjan konserttiprikaateissa. Sodan jälkeen hän työskenteli pianistina ja säveltäjänä. Sävellystuotannossa pääpaino on lauluilla, joihin lukeutuvat isänmaalliset ja sotilaalliset laulut. Klassikon asemaan nousi "U nas v podrazdelenii". Doluhanjan sävelsi myös muun muassa konserton pianolle sekä operetin Konkurs krasoti. Hän sai vuonna 1958 Armenian sosialistisen neuvostotasavallan kunniataiteilijan arvon. Vuonna 1968 auto-onnettomuudessa kuollut Doluhanjan haudattiin Moskovan Novodevitšin hautausmaalle.[1]