Acharagma

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Acharagma
Acharagma roseana
Acharagma roseana
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kaktuskasvit Cactaceae
Suku: Acharagma
(N.P.Taylor ) Glass
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Acharagma Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Acharagma Commonsissa

Acharagma on suku kaktuskasvien heimossa (Cactaceae). Niitä on vain kaksi pienikokoista lajia, ja ne kasvavat Meksikon pohjoisosissa Coahuilassa ja Nuevo Leónissa.[1]

Tuntomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Acharagma-kaktukset kasvavat tavallisesti yksittäisinä, joskus ne voivat esiintyä pieninä ryhminä. Niiden varret ovat pallomaisia tai lyhyen lieriömäisiä, eikä niissä ole mesirauhasia. Varren paksuus on halkaisijaltaan 3–7 cm. Varsi on harjuinen ja enemmän tai vähemmän kyhmyinen. Kussakin kyhmyssä on kääpiöverso (areoli), jossa on piikkejä tiheästi.[1]

Varren kärkeen kehittyvät kukat, joiden väri vaihtelee kermanvalkeasta vaaleanpunaiseen ja punakeltaiseen ja keltaiseen. Kukka on yhtä leveä kuin pitkäkin, 1,5–2 cm. Maljamainen pohjus on lyhyt, eikä kukkaperässä ole ripsimäisiä karvoja. Hedelmä on muodoltaan nuijamainen, vihreästä purppuraiseen pronssiin vaihteleva, 10–20 mm pitkä. Siemenet ovat ruskeita - mustia.

Lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2]

  • Acharagma aguirreana
  • Acharagma roseana

Suvun sukulaisuussuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Acharagma-lajit ovat kauan aiheuttaneet päänvaivaa tutkijoille, sillä ne eivät mukavasti tunnu mahtuvan mihinkään kaktussukuun. Niitä on siirrelty suvusta toiseen, kunnes DNA-sekvenssit ovat antaneet tukea ajatukselle, että ne ovat varsin erillinen kokonaisuutensa eivätkä sijoitu mihinkään muuhun sukuun.[1]

Suvun tieteellinen nimi tarkoittaa uurteetonta, mikä viittaa siihen, että varren nystyissä ei ole areoliuurretta.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Anderson 2001, s. 108.
  2. Luettelon lähde: Anderson 2001, s. 108–109.