Aarne Korhonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Aarne Vilho Korhonen (16. marraskuuta 1891 Pyhäjärvi –) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hän oli monen sodan veteraani, joka joutui jättämään kotinsa evakkona jatkosodan jälkeen.[1][2]

Perhetausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen vanhempansa olivat tilanhoitaja Daniel Korhonen ja Sofia Augusta Koskinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Varpu Vesalaisen kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korhonen kävi kansakoulun ja Räisälän kansanopiston vuosina 1910–1911 sekä suoritti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1926. Hän suoritti Suojeluskuntain päällystökoulun Viipurissa vuonna 1921 ja Reserviupseerikoulun vuonna 1926.[1][2]

Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n 3. komppania.

Korhonen työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 14. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]

Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korhonen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Vuohiniemellä ja Kelhossa, missä hän haavoittui pahasti 7. huhtikuuta 1918.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korhonen määrättiin sisällissodan jälkeen 25. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Kaartin jääkäripataljoonan 2 komppaniaan, josta hänet siirrettiin 2. joulukuuta 1918 Helsingin etappipataljoonaan, missä hän toimi 1. komppaniassa koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä ja 25. toukokuuta 1919 hänet siirrettiin koulutusaliupseeriksi Keski-Suomen rykmentin 8. komppaniaan.[1][2]

Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920 ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. marraskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Räisälän suojeluskuntaan. Suojeluskunnasta hän erosi 6. helmikuuta 1921 ja astui takaisin armeijan palvelukseen 1. huhtikuuta 1925 ja hänet sijoitettiin Karjalan kaartin rykmenttiin, missä hän toimi 2. konekiväärikomppanian vääpelinä. Toistamiseen hän erosi armeijasta 19. toukokuuta 1929 ja työskenteli sen jälkeen metsätyönjohtajana ja maanviljelijänä Räisälässä, missä hän kuului edelleen Räisälän suojeluskunnan esikuntaan.[1][2]

Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korhonen otti osaa talvisotaan aluksi joukkueenjohtajana ja myöhemmin komppanianpäällikkönä Erillisessä Pataljoona 6:ssa ja Jalkaväkirykmentti 23:ssa. Hän otti osaa talvisodan taisteluihin Raudussa, Metsäpirtissä, Sakkolassa, Vuokselassa, Kiviniemellä, Keljassa ja Taipaleella. Välirauhan aikana hän jatkoi edelleen samassa yksikössä yksikön päällikkönä.[2]

Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Käkisalmen sotilaallisen hallintopiirin kansanhuoltotehtäviin, missä tehtävissä hän toimi koko sodan ajan. Hän otti osaa jatkosodassa Itä-Kannaksen kuntien evakuoimiseen vuonna 1944. Sotien jälkeen hän muutti siirtolaisena Harjavaltaan, jossa hän työskenteli maanviljelijänä vuodesta 1948 alkaen. Harjavallassa hän toimi vuosina 1945–1949 siirtoväen huollon johtajana.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975