’Round Midnight

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

”'Round Midnight” on Thelonious Monkin kirjoittama jazzstandardi vuodelta 1944. Jazzartistit Cootie Williams, Dizzy Gillespie, Art Pepper ja Miles Davis ovat sittemmin koristelleet kappaletta omilla muutoksillaan, ja Bernie Hanighen on kirjoittanut siihen sanat. Sekä Williams että Hanighen on merkitty Monkin lisäksi kappaleen tekijöiksi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monkin uskotaan alun perin säveltäneen kappaleen vuonna 1940 tai 1941. Harry Colombyn mukaan Monk on kuitenkin saattanut kirjoittaa varhaisen version jo vuonna 1936 (ollessaan 19-vuotias) nimellä ”Grand Finale”. ”'Round Midnight” on kaikista useimmin levytetty jazzmuusikon säveltämä jazzstandardi.[1] Allmusic-sivustolla se esiintyy yli tuhannella albumilla. Kappaletta kutsutaan myös joskus lisänimellä ”'Round About Midnight”, jota nimeä Miles Davis käytti Columbia Recordsille tekemälleen albumille Round About Midnight (1957). Albumi sisälsi Dizzy Gillespien tulkintaan perustuvan coverin ”'Round Midnightista”. Vuonna 1961 Ella Fitzgerald nauhoitti oman versionsa kappaleesta albumilleen Clap Hands, Here Comes Charlie!.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Wilson, Jeremy: 'Round Midnight JazzStandards.com. Viitattu 2009-12-16.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Gourse, Leslie: Straight, No Chaser: The Life and Genius of Thelonious Monk. Schirmer Books, 1998. ISBN 0-8256-7229-5. (englanniksi)