Ägläjärven kirkko
| Ägläjärven Apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko | |
|---|---|
 Erkki Talarin vesivärimaalaus kirkosta vuodelta 1943. |
|
| Sijainti | Ägläjärvi, Korpiselkä |
| Seurakunta | Korpiselän ortodoksinen seurakunta |
| Rakentamisvuosi | 1789 Korpiselän kirkonkylään, siirretty Ägläjärvelle 1903 |
| Materiaali | puu |
| Tyylisuunta | pitkäkirkko |
| Poistui käytöstä | tuhoutunut v:n 1944 jälkeen |
 |
|
Ägläjärven Apostolien Pietarin ja Paavalin kirkko oli ortodoksinen kirkko Ägläjärven kylässä Korpiselän itäosassa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamalla alueella. Se oli toinen Korpiselän ortodoksisen seurakunnan kirkoista, pääkirkon sijaitessa Korpiselän kirkonkylässä. Kirkko oli alun perin rakennettu vuonna 1789 kirkonkylään Korpiselän ortodoksiseksi kirkoksi, mutta siirretty Äglälärvelle vuonna 1903 sen jälkeen, kun Korpiselän uusi kirkko oli valmistunut vuonna 1898.[1] Ägläjärven hautausmaalle uudelleen jonkin verran erilaiseksi koottu[2] kirkko vihittiin 6. kesäkuuta 1906 ja pyhitettiin apostolien Pietarin ja Paavalin muistolle.[1]
Ulkoasu ja sisustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ägläjärven kirkko oli tornillinen pitkäkirkko. Hirsirakenteisen, 19 metriä pitkän ja 12 metriä leveän kirkon seinät oli vuorattu laudoituksella ja siinä oli pärekatto.[3] Kirkon korkeus ilman tornia oli kuusi metriä. Kirkon päässä sijainneen kellotornin lisäksi kirkkosalin katon keskikohdassa oli pienempi torni. Kirkkoa kunnostettiin vuosina 1930-1931.[1]
Ägläjärven kirkon ikonostaasissa oli kuusi isokokoista henkilöikonia. Kuninkaan ovien vasemmalla puolella oli Jumalanäiti-ikoni, ylienkeli Mikael ja äärimmäisenä vasemmalla Pyhä Nikolaos Ihmeidentekijä ja pyhittäjä Sergei Radonežilainen sekä oikealla puolella Kristus Kaikkivaltias, arkkidiakoni Stefanos ja äärimmäisenä oikealla apostolit Pietari ja Paavali.[4] Kuninkaanovien yläpuolella oli Pyhä ehtoollinen.[4]
Kirkon ja irtaimiston kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vain vähäisiä vaurioita kärsinyt Ägläjärven kirkko siirtyi talvisodan päättäneen Moskovan rauhan jälkeen Neuvostoliitolle.[1][3] Kirkko selvisi myös noin puolentoista vuoden mittaisesta neuvostovallasta ja jatkosodan alun takaisin valtauksesta. Takaisinvaltauksen jälkeen todettiin lähes kaikkien kirkon ikonien säilyneen, ainoastaan ikonostaasin kuninkaanovet ikonoineen olivat kadonneet.[4] Jatkosodan lopulla 1944 Ägläjärvi evakuoitiin uudelleen ja nyt myös kirkon ikonit ehdittiin ottaa mukaan. Ägläjärven kirkko on tuhoutunut jatkosodan jälkeen.[1][3]
Leo Kasangon tekemän jälleenrakennuspyhäkköjen kalustamissuunnitelman mukaisesti Ägläjärven ikonostaasin ikonit sijoitettiin Pielaveden ortodoksiseen kirkkoon.[4] Vuonna 1958 Pielavedelle vaihdettiin Mikkelin puretusta varuskuntakirkosta vapautunut ikonostaasi ja Ägläjärven ikonostaasin ikonit sijoitettiin Oulun ortodoksisen kirkon (nykyinen Pyhän Kolminaisuuden katedraali) ikonostaasin alimmaiseen vyöhykkeeseen ja Pyhän ehtoollisen ikoni kuninkaanovien yläpuolelle.[4] Ägläjärven kirkosta evakuoitu kynttiläkruunu sijoitettiin Pielaveden kirkkoon.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koponen Paavo: Karjalan kirkkokummut. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7.
- Thomenius Kristina & Laukkanen Minna (toim.): Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Kemppi Hanna: Seurakuntakirkkojen ja rukoushuoneiden hakemisto, s. 134-135. Teoksessa: Thomenius & Laukkanen Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2.
- ↑ Kemppi Hanna: Karjalan ja Petsamon ortodoksisten seurakuntien arkkitehtuuri, s. 104. Teoksessa: Thomenius Kristina & Laukkanen Minna (toim.) Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2.
- ↑ a b c Koponen 1999, s. 80
- ↑ a b c d e Sturm Päivi: Luovutetun alueen ortodoksinen kirkkotaide, s. 187-188. Teoksessa: Thomenius Kristina & Laukkanen Minna (toim.) Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseon julkaisuja 18:1b, 1997. ISBN 951-785-018-2.
- ↑ valokuvaaja Luutn. P. Kyytinen: Ägläjärven uusi tsasouna www.finna.fi. Viitattu 27.9.2020.
- ↑ Thomenius 1997, s. 269