Ero sivun ”Sveitsin liittoneuvosto” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
BotMultichill (keskustelu | muokkaukset)
päivitys
Rivi 4: Rivi 4:
Liittoneuvosto vakinaistettiin vuoden 1848 perustuslaissa valaliiton korkeimmaksi valtaelimeksi. Siihen aikaan kun perustuslaki kirjoitettiin, ei esimerkkejä juuri ollut. Vaikka perustuslakiin otettiin vaikutteita [[Yhdysvaltain perustuslaki|Yhdysvaltain perustuslaista]], siihen otettiin kollektiivinen johto perinteisen mallin mukaan presidenttijohtoisen sijaan.
Liittoneuvosto vakinaistettiin vuoden 1848 perustuslaissa valaliiton korkeimmaksi valtaelimeksi. Siihen aikaan kun perustuslaki kirjoitettiin, ei esimerkkejä juuri ollut. Vaikka perustuslakiin otettiin vaikutteita [[Yhdysvaltain perustuslaki|Yhdysvaltain perustuslaista]], siihen otettiin kollektiivinen johto perinteisen mallin mukaan presidenttijohtoisen sijaan.


Liittoneuvoston jäsenet valitaan parlamentin molempien kamarien yhteisistunnossa nelivuotiskaudelle salaisessa äänestyksessä. Jokainen Sveitsin kansalainen voidaan valita neuvostoon, mutta käytännössä sen jäsenet ovat parlamentaarikkoja, tai harvemmin puolueiden nimittämiä kantonien hallituksien jäseniä. Jäsenet on kuitenkin sovittu puolueiden kesken edeltä, eikä äänestyksessä ole jännitystä. Vuodesta 1959 eteenpäin on ollut käytössä ns. ''Zauberformel'', jonka perusteella puolueet saavat jäseniä neuvostossa paikkamääriensä suhteessa, käytännössä siten että suuremmat kolme saavat kaksi jäsentä ja pienempi yhden.
Liittoneuvoston jäsenet valitaan parlamentin molempien kamarien yhteisistunnossa nelivuotiskaudelle salaisessa äänestyksessä. Jokainen Sveitsin kansalainen voidaan valita neuvostoon, mutta käytännössä sen jäsenet ovat parlamentaarikkoja, tai harvemmin puolueiden nimittämiä kantonien hallituksien jäseniä. Jäsenet on kuitenkin sovittu puolueiden kesken edeltä, eikä äänestyksessä ole jännitystä. Paikat jaettiin vuosikymmeniä konsensusperiaatteella, vuodesta 1959 eteenpäin on ollut käytössä ns. ''Zauberformel'', jonka perusteella puolueet saavat jäseniä neuvostossa paikkamääriensä suhteessa, käytännössä siten että suuremmat kolme saavat kaksi jäsentä ja pienempi yhden. Tämä käytäntö kuitenkin rikkoutui joulukuussa 2007, kun oikeistopopulistisen ja maahanmuuttajavastaisen kansanpuolueen johtaja [[Christoph Blocher]] jätettiin hallituksen ulkopuolelle ja hän vei puolueensa oppositioon.<ref>{{Verkkoviite|Osoite=http://www.spiegel.de/international/germany/0,1518,523154,00.html |Nimeke=Right-Wing Flop in Switzerland|Julkaisija=Spiegel|Luettu=13.12.2007}}</ref>


Joka vuosi parlamentti valitsee yhden liittoneuvoston jäsenistä vuoden ajaksi liittopresidentiksi. Hänellä ei ole muista eroavia valtaoikeuksia ja hän jatkaa oman ministeriönsä johtamista. Yleensä puheenjohtajuus kulkee vanhimmasta lähtien, ja edellisen vuoden varapresidentistä tulee presidentti. Presidentti ei ole [[valtiopäämies]], vaan liittoneuvosto kokonaisuudessaan. Ulkomailla vierailee yleensä ulkoministeriötä johtava jäsen. Ulkomaiset vieraat neuvosto tapaa kokonaisuudessaan.
Joka vuosi parlamentti valitsee yhden liittoneuvoston jäsenistä vuoden ajaksi liittopresidentiksi. Hänellä ei ole muista eroavia valtaoikeuksia ja hän jatkaa oman ministeriönsä johtamista. Yleensä puheenjohtajuus kulkee vanhimmasta lähtien, ja edellisen vuoden varapresidentistä tulee presidentti. Presidentti ei ole [[valtiopäämies]], vaan liittoneuvosto kokonaisuudessaan. Ulkomailla vierailee yleensä ulkoministeriötä johtava jäsen. Ulkomaiset vieraat neuvosto tapaa kokonaisuudessaan.
Rivi 12: Rivi 12:
== Aiheesta muualla ==
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.admin.ch Sveitsin liittoneuvoston viralliset Internet-sivut]
* [http://www.admin.ch Sveitsin liittoneuvoston viralliset Internet-sivut]

==Viitteet==
<references/>


[[Luokka:Hallitukset]]
[[Luokka:Hallitukset]]

Versio 13. joulukuuta 2007 kello 19.12

Sveitsin ensimmäinen, 16. marraskuuta 1848 valittu liittoneuvosto

Sveitsin liittoneuvosto (saks. Schweizerischer Bundesrat, ransk. Conseil fédéral suisse, ital. Consiglio federale svizzero, retoromaaniksi Cussegl federal svizzer) on seitsenjäseninen toimeenpaneva neuvosto, joka toimii sekä Sveitsin hallituksena että valtionpäämiehenä. Jokainen sen jäsenistä johtaa ministeriötä Sveitsin liittohallituksessa.

Liittoneuvosto vakinaistettiin vuoden 1848 perustuslaissa valaliiton korkeimmaksi valtaelimeksi. Siihen aikaan kun perustuslaki kirjoitettiin, ei esimerkkejä juuri ollut. Vaikka perustuslakiin otettiin vaikutteita Yhdysvaltain perustuslaista, siihen otettiin kollektiivinen johto perinteisen mallin mukaan presidenttijohtoisen sijaan.

Liittoneuvoston jäsenet valitaan parlamentin molempien kamarien yhteisistunnossa nelivuotiskaudelle salaisessa äänestyksessä. Jokainen Sveitsin kansalainen voidaan valita neuvostoon, mutta käytännössä sen jäsenet ovat parlamentaarikkoja, tai harvemmin puolueiden nimittämiä kantonien hallituksien jäseniä. Jäsenet on kuitenkin sovittu puolueiden kesken edeltä, eikä äänestyksessä ole jännitystä. Paikat jaettiin vuosikymmeniä konsensusperiaatteella, vuodesta 1959 eteenpäin on ollut käytössä ns. Zauberformel, jonka perusteella puolueet saavat jäseniä neuvostossa paikkamääriensä suhteessa, käytännössä siten että suuremmat kolme saavat kaksi jäsentä ja pienempi yhden. Tämä käytäntö kuitenkin rikkoutui joulukuussa 2007, kun oikeistopopulistisen ja maahanmuuttajavastaisen kansanpuolueen johtaja Christoph Blocher jätettiin hallituksen ulkopuolelle ja hän vei puolueensa oppositioon.[1]

Joka vuosi parlamentti valitsee yhden liittoneuvoston jäsenistä vuoden ajaksi liittopresidentiksi. Hänellä ei ole muista eroavia valtaoikeuksia ja hän jatkaa oman ministeriönsä johtamista. Yleensä puheenjohtajuus kulkee vanhimmasta lähtien, ja edellisen vuoden varapresidentistä tulee presidentti. Presidentti ei ole valtiopäämies, vaan liittoneuvosto kokonaisuudessaan. Ulkomailla vierailee yleensä ulkoministeriötä johtava jäsen. Ulkomaiset vieraat neuvosto tapaa kokonaisuudessaan.

Liittoneuvosto tapaa viikoittain joka keskiviikko Bundeshausissa Bernissä. Tapaamissa on mukana myös liittokansleri eli hallituksen kansliapäällikkö sekä varakanslerit.

Aiheesta muualla

Viitteet

  1. Right-Wing Flop in Switzerland Spiegel. Viitattu 13.12.2007.