Lusikkarevonhäntä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lusikkarevonhäntä
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Suku: Revonhännät Amaranthus
Laji: blitoides
Kaksiosainen nimi

Amaranthus blitoides
S. Watson

Katso myös

  Lusikkarevonhäntä Wikispeciesissä
  Lusikkarevonhäntä Commonsissa

Lusikkarevonhäntä (Amaranthus blitoides) on Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva kasvilaji.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lehtihangoissa olevia pieniä lusikkarevonhännän kukintoja.

Yksivuotinen lusikkarevonhäntä kasvaa 5–50 senttimetriä korkeaksi. Kalju varsi on rento tai koheneva, pitkä- ja kaarevahaarainen, kiiltävä ja väriltään usein myös oljenkeltainen. Latva on usein lyhytkarvainen. Kierteisesti olevat pitkäruotiset lehdet ovat 1–4 cm pitkiä, ehyitä, ehytlaitaisia ja kaljuja. Muodoltaan ne ovat vastapuikeita, pitkänsoikeita tai vinoneliömäisen puikeita, suipputyvisiä ja otakärkisiä. Väriltään ne ovat tummahkonvihreitä, laidoilta vaaleita, tavallisesti litteälaitaisia ja usein myös lovikärkisiä. Kukinnot ovat pieniä ja sijaitsevat varren ja haarojen lehtihangoissa. Kukintojen esilehdet ovat suikeita, lyhytotaisia ja kehälehtiä lyhyempiä tai hieman pitempiä. Pienet kukat ovat yksineuvoisia ja säteittäisiä. Emikukkien kehälehtiä on viisi tai joskus neljä kappaletta. Kehälehdet ovat suikeita. Suomessa lusikkarevonhäntä kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmä on pallomainen, sileä ja kaksiluomainen kota.[1][2]

Laji muistuttaa suuresti valkorevonhäntää (A. albus).[3]

Lusikkarevonhäntä on kotoisin läntisestä Pohjois-Amerikasta, mutta on levinnyt tulokkaana muun muassa Eurooppaan.[2] Suomessa laji on satunnainen uustulokas, jota on tavattu eri puolelta maata Etelä-Suomea.[3]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa lusikkarevonhäntää on tavattu kaatopaikoilla ja ratapihoilla.[3]

Lusikkarevonhäntä sopii myös ihmisravinnoksi.[3]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1
  1. Retkeilykasvio 1998, s. 124–125.
  2. a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 123.
  3. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 125.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]